Lontoon Tower

Lontoon Tower eli Tower of London (Her Majesty's Palace and Fortress, The Tower of London) on keskiaikainen tornilinna, joka sijaitsee Lontoon Cityn itärajalla Thamesin pohjoisrannalla. Se kuuluu maailman kuuluisimpiin linnoihin ja turistinähtävyyksiin ja tunnetaan erityisesti kruununjalokivien säilytyspaikkana.

...

Vilhelm Valloittaja rakennutti vuoden 1078 tienoilla White Towerin, linnan ydinosan, suojaamaan Lontoota hyökkäyksiltä ja toimimaan kuninkaallisena palatsina. White Tower on neliskanttinen ja siinä on apsismainen ulkonema, joka sisältää kappelin (St. John's Chapel). White Toweria ympäröivät Rikhard Leijonamielen rakennuttamat syvä vallihauta ja massiivinen kehämuuri, jossa on 13 tornia. Wakefield Tower ja Beauchamp Tower ovat 1200-luvulla rakennuttamia. Linnaan kuuluu lisäksi lukuisia eri aikoina tehtyjä rakennuksia. Alun perin linnaan oli käynti vain toisesta kerroksesta ulkoisen portaan kautta, ja kaikki ikkunat olivat ampuma-aukkoja.

Nykyään linna toimii museona ja on kuulunut Unescon maailmanperintökohteisiin vuodesta 1988 alkaen. 1960-luvun loppupuolelle asti Kuninkaallinen Rahapaja, The Royal Mint, sijaitsi Towerissa.

Vankilana

Toweria on käytetty vankilana toisaalta ylhäisölle, toisaalta uskonnollisille toisinajattelijoille. Ylhäisölle tarjottiin linnasta usein suhteellisen mukavat oltavat, kun taas toisinajattelijoita kohdeltiin usein huonommin ja kidutettiin. Linnassa ovat olleet vankeina muun muassa Rudolf Hess, Skotlannin John Balliol ja David II, Ranskan Juhana II, Englannin Henrik VI, lapsi-ikäinen Englannin Edvard V, joka oletetusti murhattiin linnassa, katolisten terroriyrityksen jäsen Guy Fawkes ja Irlannin itsenäisyysliikkeeseen osallistunut suomalaisupseeri Johan Anders Jägerhorn, joka oli linnassa vankina vuosina 1799-1801.

Towerin vakituinen käyttö vankilana lopetettiin 1830-luvulla, mutta silloin tällöin sen joissakin tiloissa on myöhemminkin pidetty vankeja, etenkin sota-aikoina. Ensimmäisen maailmansodan aikana sinne vangittiin yksitoista saksalaista vakoilijaa, jotka myös ammuttiin siellä. Viimeinen Towerissa pidetty valtiollinen vanki oli saksalainen poliitiikko Rudolf Hess, jota toisen maailmansodan aikana toukokuussa 1941 pidettiin siellä neljän päivän ajan.

Legendaa

Legendan mukaan Lontoo ja samalla koko Englanti tuhoutuvat, jos Towerin linnan alueella asustelevat korpit lentävät joskus pois. Nykyään korppeja kasvatetaan varta vasten ja niiden siivet typistetään, jotta ne eivät pääsisi lentämään tiehensä. Nykyisten korppien nimet ovat Gwylum, Thor, Hugine, Munin, Branwen, Bran, Gundulf ja Baldrick.

Aiheesta muualla

Шаблон:Commons

Julkaise kommentti
Vihjeitä
George X
2 may 2016
If you are English history fan,you will love the place. A whole day spent here is not enough;See the Crown Jewels,White Tower, Torture Tower.The free Beefeaters tours are really good. Totally a must!
Edwulf
25 april 2016
A historical place and a must of museum lovers. You should not miss the Crown Jewels exhibit, and the crows at the tower, is not for a rainy day as buildings are not connected.
Turkish Airlines
7 july 2015
The Tower of London will captivate you with its fascinating past! While you’re here, make sure you don’t leave without seeing the world-famous crown jewels.
Karen
6 january 2018
The crown jewels are on display here. It's a little overwhelming just how much history is here. I recommend taking a free tour with the yeoman warders, aka beefeaters. They're every hour - love them!
Augustus Collection
23 february 2014
The 900-year-old building is one of the world’s most famous. It is a unique place with a lot of history having previously been a royal palace, a prison and zoo.
Ryan Waggoner
2 september 2017
Can't miss attraction in London! Worth fighting the crowds to see this historic and beautiful site. Arrive when the tower opens and head straight for the Crown Jewels to avoid the lines.

Hotellit lähellä Lontoon Tower

Katso kaikki hotellit Näytä kaikki
Spectacular Strand 2 bed apartment!!

alkaen $0

Amba Hotel Charing Cross

alkaen $645

1 Compton

alkaen $0

Clarendon Serviced Apartments - Chandos Place

alkaen $0

The Grand at Trafalgar Square

alkaen $418

Amba Hotel Charing Cross

alkaen $0

Aktiviteetit lähellä kohdetta Lontoon Tower

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jewel House

The Jewel House in the Tower of London is both a building and an

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lontoon Tower

Lontoon Tower eli Tower of London (Her Majesty's Royal Palace and

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
White Tower (Tower of London)

The White Tower is a central tower, the old keep, at the Tower of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tower Green

Tower Green is a space within the Tower of London where two English

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Traitors' Gate

Many Tudor prisoners entered the Tower of London through the Traitors'

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tower Hill Memorial

The Tower Hill Memorial is a Commonwealth War Graves Commission war

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
All Hallows-by-the-Tower

All Hallows-by-the-Tower, also previously dedicated to St Mary the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tower Bridge

Tower Bridge on yksi maailman kuuluisimmista silloista. Se

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Balmoralin linna

Balmoralin linna on suurehko linna Aberdeenshiressä, Skotlannissa. Se

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Neuschwanstein

Neuschwansteinin linna (saks. Schloss Neuschwanstein, tarkoittaen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Vincennesin linna

Vincennesin linna (ransk. Château de Vincennes) on alkujaan

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rosenborgin linna

Rosenborgin linna on kuninkaallinen linna, nykyisin museo

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Arundel Castle

Arundel Castle in Arundel, West Sussex, England is a restored medieval

Katso kaikki vastaavat paikat