La Fortaleza

La Fortaleza on Puerto Ricon kuvernöörin virka-asunto San Juanin kaupungissa. Se rakennettiin 1500-luvulla linnoitukseksi, mutta siitä tuli jo 1600-luvulla kuvernöörin virka-asunto. Nykyisen palatsimaisen ulkoasunsa La Fortaleza sai 1800-luvulla tehdyissä muutostöissä.

...

Historia

Espanjan Puerto Ricon -kauden varhaisvaiheissa saarella ei ollut linnoituksia, mutta vuonna 1529 Espanja määräsi pysyvän linnoituksen rakentamisesta San Juaniin. Rakennustyöt päästiin aloittamaan vasta 1537 paikallisia vastaan käytyjen taistelujen takia.

La Fortaleza valmistui vuonna 1540, ja alkuperäiseen rakennelmaan kuului ympäränmuotoinen torni, jota suojasi neljä kivimuuria. Muurit olivat yli kaksi metriä paksut, ja niiden sisäpuolelle mahtui asumaan noin 200 ihmistä. Pian tämän jälkeen rakennettiin toinen linnoitus Castillo San Felipe del Morro stragisesti tärkeämpään paikkaan lahden suulle. La Fortalezen merkitys puolustuksessa oli siksi toissijainen ja toimi täsät eteenpäin armeijan päälliköiden ja myöhemmin kuvernöörin virka-asuntona.

George Cliffordin johtamat englantilaisjoukot valtasivat La Fortalezan 1598. He joutuivat jättämään samana vuonna San Juanin paikallisten asukkaiden vastarinnan takia.

Hollantilainen kapteeni ja kaappari Boudewijn Hendricksz valtasi 1625 San Juanin 1 500 miehen turvin. Espanjan kuvernööri Juan de Haro y Sanvítores perääntyi joukkoineen San Felipe del Morron linnoitukseen. Hendricksz ei pystynyt valtaamaan sitä ja joutui pakenemaan espanjalaisten saatua vahvistuksia. Hollantilaiset polttivat San Juania ennen pakenemistaan ja vaurioittivat myös La Fortalezaa. Jälleenrakennus aloitettiin 1640.

La Fortalezaa uudistettiin useita kertoja 1800-luvulla, ja vuonna 1822 siitä tehtiin virallisesti Puerto Ricon kuvernöörin virka-asunto. Siinä tehtävässä se oli epävirallisesti ollut jo 1600-luvulta saakka. Kuvernööri Rafael Arístegui y Vélez muutti siitä 1846 palatsimaisen. Arístegui y Vélez muutostöiden jälkeen linnoitus sai nykyisen ulkoasunsa.

Julkaise kommentti
Vihjeitä
Justin V
8 march 2014
Historic mansion at the end of a stunning blue cobblestone street lined with colorful buildings and spanish balconies. It's good to be Governor.
Corinna Ferro
7 july 2014
Check in the yellow building on Calle Fortaleza for information and passes for tours. You'll need an ID to get a pass. There a nice air conditioned waiting room!
CARLOS ROSSO
9 december 2014
CONTRAPUNTOS waits for Governor next meeting on Supreme Court, new Judges sworn 2:30 pm. Governor actually in Moca for first aerospace laboratory Honeywel Aerospace.
CARLOS ROSSO
27 october 2014
Carlos Rosso, public works, government officers, and visitors
CARLOS ROSSO
23 october 2014
CONTRAPUNTOS observa la inventiva de los comerciantes del Viejo San Juan ante los cierres parciales y obstáculos para la entrada a los comercios y atraer visitantes, turistas y/o conensales.
Revista IDentidad
2 june 2012
La Fortaleza es la mansión ejecutiva en continuo uso más antigua del hemisferio occidental // Más info cultural de PR y América Latina en identidadpr.com
8.9/10
28 175 ihmiset ovat olleet täällä
Mon 10:00 AM–7:00 PM
Tue 9:00 AM–7:00 PM
Wed 9:00 AM–6:00 PM
Thu 9:00 AM–7:00 PM
Fri 9:00 AM–8:00 PM
Sat 10:00 AM–8:00 PM
Paseo De La Princesa, San Juan, Puerto Rico

La Fortaleza on Foursquare

La Fortaleza on Facebook

Hotellit lähellä La Fortaleza

Katso kaikki hotellit Näytä kaikki
Sheraton Old San Juan Hotel

alkaen $167

Chateau Cervantes

alkaen $98

Fortaleza Suites Old San Juan

alkaen $122

CasaBlanca Hotel

alkaen $130

Hotel Milano

alkaen $86

Da House Hotel

alkaen $89

Aktiviteetit lähellä kohdetta La Fortaleza

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Paseo de la Princesa

Paseo de la Princesa (English: Promenade of the Princess or Princess

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Capilla del Cristo

Capilla del Cristo (Chapel of Christ), also called Capilla del Santo

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pyhän Johanneksen katedraali

Pyhän Johanneksen katedraali voi tarkoittaa seuraavia:

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Plaza de Armas, San Juan

The Plaza de Armas of San Juan is one of the main squares in San Juan,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
San Juan City Hall

San Juan City Hall (Spanish: Casa de la Alcaldía de San Juan, or just

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Santa Ana Church (San Juan)

Santa Ana Church (Spanish: Iglesia de Santa Ana), popularly known as

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
San José Church

San José Church, located in Old San Juan within the historic colonial

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old San Juan, Puerto Rico

Old San Juan (Spanish: Viejo San Juan) is the oldest settlement within

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Monticello

Monticello on Yhdysvaltain kolmannen presidentin Thomas Jeffersonin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Virginian yliopisto

Virginian yliopisto (engl. University of Virginia, viitataan myös

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lonja de la Seda

Lonja de la Seda on vanha silkin tukkukauppaa varten rakennettu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ironbridge Gorge

Ironbridge Gorge, sananmukaisesti 'rautasillan rotkolaakso' on kylä

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Casa Calvet

Casa Calvet is a building, designed by Antoni Gaudí for a textile

Katso kaikki vastaavat paikat