Yorkin yliopisto (Kanada)

Yorkin yliopisto (ranska: Université York) on vuonna 1959 perustettu, Ontarion provinssin pääkaupunki Torontossa toimiva, Kanadan kolmanneksi suurin korkeakoulu. Yorkin yliopiston rehtorina toimii egyptiläissyntyinen Mamdouh Shoukri, ja kanslerina entinen Kanadan korkeimman oikeuden jäsen (1989–1999) Peter Cory.

Yorkin yliopisto on kasvattanut useita maan eturivin lakimiehiä, poliitikoita, yritysjohtajia, avaruustutkijoita ja taiteilijoita. Yliopistossa on noin 50 000 opiskelijaa ja 7 000 työntekijää, sekä maailmanlaajuisesti noin 200 000 alumnia (entistä opiskelijaa).

Yliopisto on iältään varsin nuori, mutta se on saanut viime aikoina kansainvälistä tunnustusta muun muassa oikeustieteen ja hallinnon tieteenaloilla. Schulich School of Businessin MBA-ohjelma on arvioitu Forbesin toimesta 10. parhaaksi koko maailmassa tai neljänneksi parhaaksi Yhdysvaltain ulkopuolella. Se ohitti muun muassa Kalifornian yliopiston Berkeleyn sekä Stanfordin yliopiston ja Lontoon yliopiston Business Schoolit.

Yorkin yliopistolla on useita yhteisiä koulutusohjelmia muun muassa New Yorkin sekä Northwestern-yliopiston kanssa. Yliopiston erikoisuutena on voimakas yhteistyö Kanadan avaruusohjelman kanssa, minkä lisäksi sen Tekniikan tiedekunta on suunnitellut useita avaruustutkimusinstrumentteja ja sovellutuksia, joita NASA käyttää.

Organisaatio

Yorkin yliopistossa on 11 tiedekuntaa ja 24 tutkimusyksikköä.

Tiedekuntia

  • Schulich School of Business
  • Osgoode Hall Law School
  • Faculty of Environmental Studies

Tunnettuja Yorkin yliopistolaisia

Entiset opiskelijat

  • Jim Flaherty, Kanadan nykyinen valtiovarainministeri
  • Alex Shnaider, miljardööri ja F1-vaikuttaja
  • Keanu Reeves, näyttelijä
  • Ringo Lam, ohjaaja
  • Rachel McAdams, näyttelijä
  • Karen Cockburn, trampoliinivoimistelun olympiamitalisti
  • Trish Stratus, malli ja entinen showpainija
  • Edmund Ho Hau Wah, Macaon päämies

Henkilökunta

  • Michael Ondaatje, kirjailija, englanninkielisen kirjallisuuden lehtori vuosina 1977–1988
  • Andreas Papandreou (k. 1996), ekonomisti ja poliitikko, pääministerinä kolmessa Kreikan hallituksessa

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Yorkin yliopisto (Kanada): lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
The Hazelton Hotel

alkaen $571

Pantages Hotel Toronto Centre

alkaen $0

The Roehampton Hotel

alkaen $178

Yorkville Penthouse Studio (Yonge & Bloor)

alkaen $157

Yorkville's Charm (Yonge & Bloor)

alkaen $146

Howard Johnson Hotel Yorkville

alkaen $158

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sheppard Avenue Bridge

Sheppard Avenue Bridge is an under deck Truss bridge that spans the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Universal Man

Universal Man is a sculpture by Gerald Gladstone located today outside

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Reptilia (zoo)

Reptilia is Canada's largest reptile zoo, with 15,000 square feet

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kingswood Music Theatre

Kingswood Music Theatre is a 15,000 seat amphitheatre at Canada's

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Canada's Wonderland

Canada's Wonderland is a Шаблон:Convert theme park located in Vaugh

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bayview Bridge (Toronto)

The Bayview Bridge is a Deck truss bridge over the West Don River in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hogg's Hollow Bridge

Hogg's Hollow Bridge is a set of four separate highway bridges that

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Splash Works

Splash Works is a 20-acre (81,000 m2) water park located within the

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto on Suomen suurin, vanhin ja monialaisin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tokion yliopisto

Tokion yliopisto (jap. 東京大学, Tōkyō daigaku) on Kioton yliopisto

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sofia University

The St. Clement of Ohrid University of Sofia or Sofia University

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ghent University

Ghent University (in Dutch, Universiteit Gent, abbreviated UGent) is

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chicagon yliopisto

Chicagon yliopisto on John D. Rockefellerin perustama yksityinen

Katso kaikki vastaavat paikat