Westminsterin silta

Westminsterin silta (engl. Westminster Bridge) on Thames-joen ylittävä silta Lontoossa Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Silta yhdistää pohjoisella puolella olevan Westminsterin eteläpuolella olevaan Lambethin kaupunginosaan.

Nykyinen silta on jo toinen samalla paikalla. Ensimmäinen silta valmistui 1746, mutta sitä jouduttiin korjaamaan vakausongelmien vuoksi ja avattiin liikenteelle vasta 1750. Sillan turvallisuus aiheutti kuitenkin jatkuvia huolia ja kustannuksia. Päätös kauniina pidetyn sillan uudellenrakentamisesta tehtiin 1853.

Uuden sillan suunnittelussa pidettiin tärkeänä sen yhteensopivuutta vieressä sijaitsevan goottilaistyylisen Westminsterin palatsin kanssa. Sillan rakentaminen aloitettiin 1854 ja se avattiin liikenteelle 1862. Vuonna 1970 silta maalattiin pääosin vihreäksi, joka on viereisessä palatsissa istuvan parlamentin alahuoneen kokoussalin teemaväri. Sen vastakohta on punainen Lambethin silta, joka ylähuoneen kokoussalin teema väri.

Westminsterin sillalla on Thamesin silloista kaikkein matalin alitus. Se kärsikin tammikuussa 2001 melkoisia vahinkoja laivan törmättyä siihen. Sillan korjaus- ja muutostyöt alkoivat vuonna 2003. Työhön sisältyi valurautaisten tukirakenteiden uusiminen ja sillan maalaus. Silta yhdistää joen länsirannalla sijaitsevan Westminsterin palatsin sen itäpuolella oleviin County Hall -rakennukseen ja London Eye -maailmanpyörään. Silta toimi Lontoon maratonin alkuvuosina juoksijoiden maalina.

Westminsterin silta on luokiteltu poikkeuksellisen tärkeäksi rakennelmaksi. Se sijaitsee Thamesin virtausuunnassa Hungerfordin kävelysillan yläpuolella ja Lambethin sillan alapuolella.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Chris Haines
7 october 2015
One of the most famous bridges in London, you get a wonderful scenic view of Elizabeth Tower and the houses of Parliament. Usually a heavy flow of tourists here too.
Dilek Unar
4 september 2014
Great spot to take pictures with London Eye (especially in the evening). Generally, this bridge is so full of tourists, it is so hard to walk sometimes.
HISTORY UK
14 february 2011
The lion sculpture was once painted red and stood over the Red Lion Brewery on the South Bank in the 18th century. When the area was redeveloped in the 1950s the lion was saved and moved here.
Filmsquare
13 july 2013
James Bond is driven across Westminster Bridge in Skyfall (2012) on his way to MI6's temporary Headquarters following Silva's bombing of 85 Albert Embankment.
Yiddy Konig
19 october 2018
One of London's famous bridge crossing the River Thames with scenic views of The Elizabeth Tower (Big Ben), The Houses Of Parliament & The London Eye (Millennium Wheel)
Jah Rahman
1 february 2016
Great view of the parliament from here. Get to the opposite site near the hospital to get a clear shot of the building and Big Ben (Elizabeth Tower)
Spectacular Strand 2 bed apartment!!

alkaen $0

Amba Hotel Charing Cross

alkaen $645

1 Compton

alkaen $0

Clarendon Serviced Apartments - Chandos Place

alkaen $0

The Grand at Trafalgar Square

alkaen $418

Amba Hotel Charing Cross

alkaen $0

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Big Ben

Big Ben on Lontoon parlamenttitalon (Шаблон:K-en) kellotorni kaupu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Britannian alahuone

Luokka: Yhteiskuntaan liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
London Aquarium

London Aquarium on vuonna 1997 avattu akvaario Lontoossa. Se sijaitsee

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Westminsterin palatsi

Westminsterin palatsi (The Palace of Westminster) eli parlamenttitalo

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
London Eye

British Airways London Eye (vapaasti suomennettuna Lontoon silmä),

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Parliament Square

Parliament Square is a square at the northwest end of the Palace of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
St. Margaret's

St. Margaret's on kirkko Lontoon Westminsterissä. Westminster Abbeyn

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kenotafi

Kenotafi on muistohauta, tai hautamuistomerkki, joka on pystytetty

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Galata Bridge

The Galata Bridge (in Turkish Galata Köprüsü) is a bridge that sp

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
碓氷第三橋梁 (めがね橋)

碓氷第三橋梁 (めがね橋) on turistinähtävyys, yksi Sillat vuonna Sakamoto , Jap

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rama IX Bridge

Rama IX Bridge is a bridge in Bangkok, Thailand over the Chao Phraya

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Suramadu Bridge

The Suramadu Bridge (Indonesian: Jembatan Suramadu), also known as the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Dom Luís I Bridge

The Dom Luís I (or Luiz I) Bridge (português. Ponte Luís I or Luiz I)

Katso kaikki vastaavat paikat