Versailles’n palatsin puisto

Versailles’n palatsin puisto (ransk. Le parc du château de Versailles) on kuuluisa ranskalainen puisto, joka sijaitsee Versailles’ssa Yvelines’n departementissa, noin 15 kilometrin päässä Pariisista. Puisto ja sen laidalla sijaitseva Versailles’n palatsi ovat kuuluneet vuodesta 1979 Unescon maailmanperintöluetteloon. Suojeltu ydinalue oli aluksi 815 hehtaaria, mutta vuoden 2007 laajennuksen jälkeen se käsittää 1 070 hehtaaria.

Puisto tunnetaan arkipuheessa myös Versailles’n puutarhana (le jardin de Versailles), mutta nimitys on liian yksinkertaistava. Kaikilta sivuiltaan suljettuun puistoon kuuluu nimittäin lukuisia rakennuksia ja useita puutarhoja, joiden pinta-ala on yhteensä noin 90 hehtaaria. Puiston rakennuskantaa ovat Versailles’n palatsi, Petit Trianon, Grand Trianon sekä useita rakennuksia sisältävä kuningattaren kylä, Hameau de la Reine. Puutarhoja ovat André Le Nôtren suunnittelema muotopuutarha, molempien Trianonien puutarhat, Marie-Antoinetten kiinalais-englantilainen puutarha ja kuninkaan keittiöpuutarha (potager du roi). Puistoon kuuluu myös kaksi suurta vesialuetta: lähellä keskiakselin länsipäätä sijaitseva Suuri kanava (Grand Canal) ja Sveitsiläiskaartin allas (pièce d'eau des Suisses) melko lähellä palatsin eteläistä siipeä.

Loppuosan puiston alueesta muodostavat metsäiset alueet ja viljelykset, joita lävistävät leveät ja suorat puistokäytävät. Sieltä saa alkunsa Mauldrejoen haara Gally, jonka vesi kulkee Suuren kanavan kautta ja siitä länteen. Puistoa rajaavat idässä Versailles’n ja Le Chesnay’n kaupunkirakenteet, pohjoisessa Chèvreloupin arboretum ja idässä Versailles’n tasanko, joka on luokiteltu maisemakohde. Etelässä rajana on erilaisia istutuksia, Satoryn ja Versailles’n metsä, Ranskan maatalouden tutkimuskeskus sekä merivoimille kuuluva sotilasalue.

Historiaa

Alussa autiota, mutta runsaasti riistaa

Versailles’n palatsin puisto rakennettiin maisemaan, jossa vielä Henrik IV:n aikana oli vain sadan savun asutus nimeltään Versailles, Trianon-kyläpahasen lähellä. Maisema ei ollut ruma, mutta tuolloin se oli melkoisen autio: lammikoita, nummea, suota ja aivan lähellä kauniita pieniä metsiköitä. Riistaa oli runsaasti ja myöhemmin juuri se houkutteli metsästystä rakastavan Ludvig XIII:n viettämään aikaansa siellä. Kun kuningas oli metsästysretkillään saanut tarpeekseen seudun huonoista majoitusvaihtoehdoista, hän rakennutti 1624 ensimmäiset rakennukset Versailles’hin. Vaikka maanomistus kasvoi pian 40 hehtaariin, tilan luonnonkivestä ja tiilestä tehdyt rakennukset olivat vielä 1627 niin vaatimattomia, ettei sellaisten rakennuttamisella yksinkertaisinkaan aatelismies olisi ylpeillyt.

Vähitellen Ludvig XIII laajensi omistuksiaan Trianonin kylään asti ja kaivautti ensimmäisen vesiaiheen, josta tuli myöhemmin Apollonin suihkulähde. Hänen puutarhurinsa piirsivät puistokäytäviä, koristeellisia istutusalueita ja loivat perustan puiston keskiakselille. Kun istutusalueelle oli 1631 pystytetty arkkitehti Le Royn suunnittelema kaunis julkisivu kaksine sivurakennuksineen, tilasta alettiin puhua miellyttävänä vierailukohteena. Kahden uuden rakennusmassan väliin, kaarikäytävien muodostaman alakerroksen alapuolelle, syntyi suorakaiteen muotoinen terassi. Puistoon rakennettiin eläintarha, jossa oli eurooppalaisten eläinten lisäksi jopa kameleita ja norsuja.

Myös kruununprinssi ihastui isänsä huvilaan, aluksi läheisten metsien rikkaan eläimistön vuoksi. Yhtenä syynä oli myös yksityisyys, joka siellä silloin vallitsi uteliaita ja hovin ristiriitoja tulvivaan Louvreen verrattuna. 22-vuotias Ludvig XIV alkoi oleskella Versailles’ssa aikaisempaa selvästi enemmän avioiduttuaan Itävallan Maria-Teresian kanssa.

Uudistus loisteliaaseen tyyliin

Laajemmat rakennustyöt käynnistyivät, kun Ludvig XIV määräsi Versailles’n tilan hovin vakituiseksi asuinpaikaksi. Rakennuksia laajennettiin vuosina 1661–1688 arkkitehtien Le Vaun ja Mansartin johdolla rakennusryhmäksi, jonka loistelias, barokin lopulle sijoittuva tyyli tuli myöhemmin tunnetuksi tilaajansa nimellä, style Louis XIV.

Alkusysäyksenä laajoille muutostöille uskotaan olleen kuninkaan vierailu talousministerinsä Nicolas Fouquet’n vieraana tämän omistamassa Vaux-le-Vicomten linnassa 17. elokuuta 1661. Tässä silloin Ranskan hienoimmaksi sanotussa linnassa järjestettiin illalliset, joiden vertaisia kuningas ei ollut omassa hovissaan saanut nauttia. Myös linnan puutarha oli tunnettu kauneudestaan. Sen oli suunnitellut André Le Nôtre.

Le Nôtre työskenteli Versailles’n puutarhojen hyväksi vuosina 1662–1693. Häntä kuvattiin rehelliseksi, tarkkuuteen pyrkiväksi ja suoraksi mieheksi, joka pyrki vain auttamaan luontoa ja tuomaan esille sen todellisen kauneuden pienimmin mahdollisin kuluin.

Vuonna 1664 Versailles’hin oli jo luotu 600 hehtaarin kokoinen, ”pieneksi” sanottu puisto, jossa oli runsaasti istutusalueita, vesialtaita ja avoimia näkymiä. Hiukan myöhemmin puistoa oli runsaat 1 700 hehtaaria ja se ympäröitiin muurein. Kuninkaan lempiharrastusta, metsästystä, varten tarvittiin kuitenkin vielä 7 000 hehtaarin ”iso puisto”, jossa oli viivasuoria, suihkulähtein ja patsain koristettuja teitäkin kymmeniä kilometrejä. Puiston ympärysmuurin pituus oli 43 kilometriä.

Tuleva palatsi sijaitsi kukkulaisessa maastossa vetisen maaston ympäröimällä. Töiden jo alettua kriittiset arvostelijat sanoivat rakennuspaikkaa maailman ikävimmäksi ja epäkiitollisimmaksi. Rahainvartija Colbertin mukaan jälkimaailman arvioisi nuorta Ludvig XIV:tä elämän aikana rakennutettujen hienojen talojen mukaan. Siksi hän moitti kuningasta vakavasti Versailles’n hankkeesta koettaen saada hänet luopumaan siitä Louvren, ”maailman varmasti hienoimman” palatsin, hyväksi: ”Voi, mikä sääli, että kuninkaista suurinta ja hyveellisintä mitattaisiin Versailles’n mukaan.”

Kuningas ei suinkaan luovuttanut, vaan antoi siirtää Vaux’n linnasta tuhansia puita, jotka istutettiin Versailles’in toteuttamaan Le Nôtren suunnitelmia pitkistä perspektiivilinjoista. Kun kesällä 1664 järjestettiin juuri puutarhajuhla, palatsin työt olivat kesken ja vierailemaan tullut hovin väki vihainen, mutta kokonaisuus valloitti. Puutarhan symmetria, sen kalusteet, kävelyreittien kauneus, lukemattomat kukat sekä appelsiinipuut loivat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Kukkulat oli tasoitettu ja metsään oli sijoitettu bosketteja, patsaita ja suihkulähteitä.

Ensimmäisen laajennuksen jälkeen vanhasta metsästyshuvilasta ja sen lähialueista rakennettiin antiikin taiteiden ja kulttuurin hengessä uusi pääkaupunki kuninkaan hoville ja hallitukselle. Rakennus- ja muutostyöt kestivät vajaat kahdeksan vuotta, majoitettavia oli noin kymmenen tuhatta.

Hovi muuttaessa linnaan 6. toukokuuta 1682 palatsi, kaupunki ja puisto olivat edelleen lähinnä jättimäinen työmaa. Sen laajuutta kuvaavat tiedot työntekijöiden määrästä: 27. elokuuta 1684 kuluneen viikon aikana työssä oli ollut 22 000 miestä ja 6 000 hevosta, toukokuussa 1685 miehiä oli ollut 36 000.

Ilmaa ja aurinkoa kansalle

Kuningas osallistui aktiivisesti palaisin ja sen puutarhan koristamiseen seuraten työmaiden etenemistä myös paikan päällä. Hänen tahdostaan muun muassa tuotettiin Tanskasta joutsenia Suureen kanavaan. Kuninkaalta tuli ehdotuksia erityisesti boskettien sijoitteluun ja koristelun suunnitteluun. Näiden suhteen puutarhaa suunniteltiin vielä myöhemminkin jatkuvasti uudelleen.

Ludvig XIV oli auringonvalon ja raittiin ilman ystävä, joka ei pelännyt kylmää tai sadetta, vaan lähti ulos joka säällä, ei vain terveyttä hoitaakseen, vaan levätäkseen ja rentoutuakseen. Hän metsästi aktiivisesti ja kävi säännöllisesti kävelyillä puistossa ja puutarhoissa. Olisi kuitenkin virhe luulla, että Versailles olisi ollut vain kuninkaan ja hänen lähimpiensä, tai hovin jäsenten käytössä. Päinvastoin, Ludvig XIV näki omaa makuaan ja valtaansa yksityiskohtaisesti heijastelevassa kokonaisuudessa vallankäytön välineen, joka jokaisen piti päästä näkemään omin silmin. Kävijöiltä vaadittiin vain säädyllistä pukeutumista ja heitä varten oli järjestetty kuljetus Pariisista kaksi kertaa päivässä.

Puiston huomattavimpia piirteitä

Suuri kanava – Le Grand Canal

Ristin muotoinen vesiaihe, alueeltaan 23 hehtaaria, ympärysmitta 5,5 km. Le Nôtre suunnitteli maaston muodon ja puiston rakenteet niin, että vaikka kanavalta linnaan on kolmisen kilometriä, se näyttää linnasta katsottuna olevan lähellä. Sieltä altaat näyttävät myös samankokoisilta, vaikka ovat todellisuudessa erikokoisia.

Versailles’n linnan puutarhat

Bosketit – Les bosquets

Pääartikkeli: Bosketti

Versailles’n bosketteja kutsuttiin aikaisemmin nimellä ”vihreät huoneet”. Ne muodostuivat käytävien labyrinteista, jossa korkeat pensasaidat kätkivät esimerkiksi vesialtaita, puutarhoja tai köynnösten rajaamia näyttämöitä. Seinät loivat rauhallisen ja intiimin tilan, joka oli vastakohtana kuninkaalliselle käytävälle. Monet bosketit oli somistettu hyvinkin vaativasti ja sommitelmia muunneltiin kuninkaan mielitekojen mukaan.

  • Bosketti Tanssiaissali, tai Kivibosketti - Bosquet de la Salle de Bal, ou Bosquet des Rocailles
Tämä on varmaankin bosketeista kaikkein tunnetuin. Korkeita rappusia muistuttavat viherpengerrykset reunustavat tanssilattiaa. Joihinkin vesiputouksen paasiin on kiinnitetty Île-de-Francen tahkokiviä, jotka antavat oman sävynsä veden solinaan. Bosketin koristamiseen on käytetty Madagaskarilta luotuja kotilonkuoria ja lasuurikiviä

Le Nôtren kuoleman jälkeen hänen seuraajansa, Jules Hardouin-Mansart, korvasi tanssilattian pienellä saarekkeella. Tuolloin kuningas oli jo lähes 70-vuotias, eikä enää tanssinut.

Kuninkaan puutarhassa sijaitseva bosketti Kolme lähdettä – Bosquet des Trois Fontaines resturoitiin vuonna 2004 käyttäen vanhojen mestareiden työtekniikoita. Niinpä hitsaus on tehty lyijyllä, kuten Ludvig XIV:n aikana.

    • Bosketti Riemukaari – Bosquet de l’Arc de Triomphe
    • Kruununprinssin bosketti – Bosquet du Dauphin
    • Haarakynttilänjalan bosketti – Bosquet de la Girandole
    • Pylväikköbosketti – Bosquet de la Colonnade
    • Kastanjabosketti – Salle des Marronniers
    • Vihreän pyöröaukion bosketti (entinen vesinäyttämö) – Bosquet du Rond Vert (ancien théâtre d’Eau)
    • Tähtibosketti – Bosquet de l’Étoile

Vesialtaat ja suihkulähteet

Aurinkokuninkaan aikana puutarhoissa oli lähes 2 000 suihkulähdettä; nykyään vain 1 700 niistä toimii, ja osa niistäkin ainoastaan Vesimusiikkipäivien aikana. Veden saaminen puiston altaisiin oli suuri haaste 1600-luvulla. Puiston alla kulki 30 kilometriä lyijystä ja valuraudasta tehtyjä vesiputkia. Palatsin tasakatoilla oli vesisäiliö. Sieltä vesi juoksi painovoimaisesti alemmalla tasolla sijaitseviin puutarhoihin. Terassien alla oli lisää vesisäiliöitä. Puiston lähellä sijaitseviin lampiin rakennettiin vedensiirtojärjestelmä, jota kutsuttiin ”Aurinkokuninkaan joeksi”. Lisää vettä saatiin Bièvre-joesta ja Marlyn pyöräkoneisto käänsi Seinen vettä kohti Versailles’n vesialtaita. Ludvig XIV suunnitteli jopa Euren kanavan suunnan muuttamista, mutta tätä luovuttiin.

Kasvihuone – L’orangerie

Versailles’n linnan oragerie sijaitsee Midi-parterrin alla. Se rakennettiin vuosina 1684–1686, eli jo ennen nykyistä linnaa. Sen kunnosti Jules Hardouin-Mansart. Sana orangerie tarkoittaa ruukuissa kasvaville kylmänaroille pensaille ja pienille puille tarkoitettua talvitaloa. Yksi sijoitettavista olivat appelsiniipuut, jotka ovat antaneet tälle rakennustyypille sen ranskankielisen nimen orangerie, sanasta oranger ’appelsiinipuu’.

Patsaat

Antiikin teemoja sisältävässä muotopuutarhassa on yli 300 aikansa kuuluisimpien kuvanveistäjien marmorista, pronssista ja lyijystä toteutettuja veistoksia, rintakuvia, vaaseja ja pilareita. Ne tekevät alueesta tärkeän ulkoilmamuseon. Puiston patsaat ja veistokset olivat osa kuningaskunnan propagandaa: antiikin hahmot, kuten Apollon, Leto ja titaanit, korostivat Ludvig XIV:n loistoa ja hänen aikaansaannoksiaan. Varsinkin Apollon esiintyy sekä palatsissa että puistossa usein, hänhän oli auringon kirkkauden, järjen ja useiden taiteiden jumala. Myös aurinkoa itse ja sen kulkua kuvattiin moniin vesialtaita ja puistokäytäviä koristaviin veistoksiin.

Lähteet

  • Michael Brix, The Baroque Landscape, André le Nôtre and Vaux le Vicomte, Rizzolli International Publications New York, 2004, ISBN 0847826066.
  • André Maurois, Louis XIV à Versailles. Hachette, Paris 1955.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '.
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Amit Gaharwar
16 august 2015
Huge huge gardens of the chateau de Versailles. Great pleasure to walk on a sunny day. In the summers the water fountains add to the majesty of the gardens. Enjoy boating in the lake.
Haya ????
4 june 2015
A wonderful place to spend your day ,,,, And if you want to take a break during the tour there are cafés available inside.
Mira John
27 march 2013
Save your walking energy for the Palace interior (and Trianon grounds if you go) and explore the Versailles gardens and grounds via bike!
Corentin Combalbert
4 december 2018
You don't need to go through the castle to enjoy the Garden ! Every Tuesday and Thursday, the entrance is free from "Les Grilles de la Reine" next to the Waldorf Astoria Trianon Palace hotel.
Corentin Combalbert
8 november 2018
You don't need to pass by the castle to enjoy the Garden ! Every tuesday and thursday the entrance is free from "Les Grilles de la Reine" next to the Waldorf Astoria Trianon Palace
Lina
27 october 2017
There’s a restaurant beside the lake. They serve delicious margarita and french fries. The view is breathtaking!
8.2/10
Anastasiya Gurinovic, Yulia Gafarova ja 38 885 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
0.1km from Allée Saint-Antoine, 78000 Versailles, Ranska Hanki reittiohjeet
Mon-Sun 7:00 AM–8:30 PM

Park of Versailles on Foursquare

Versailles’n palatsin puisto on Facebook

l'Hotel le Louis Versailles Chateau MGallery by Sofitel

alkaen $291

Hotel Le Versailles

alkaen $298

Mercure Versailles Chateau Hotel

alkaen $156

Hotel des Roys Versailles

alkaen $98

ibis Versailles Chateau

alkaen $92

Hotel de France

alkaen $116

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Versailles'n palatsin puisto

The gardens of Versailles occupy part of what was once the Domaine

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gran Canal de Versalles

Het Grand Canal is het grootste kanaal in de Franse tuin van het

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Grand Trianon

Grand Trianon ('Suuri Trianon') eli Trianon de marbre on Ludvig XIV:n

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Petit Trianon

Petit Trianon, ('Pieni Trianon', suomeksi myös Pikku Trianon) on

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bassin de Neptune

The Neptune Fountain or the Fountain of Neptune (Fr: Bassin de

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Versailles’n palatsi

Versailles’n palatsi (Шаблон:K-fr) on Ranskan kuningas Ludvig XIV:n r

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hameau de la reine

The Hameau de la Reine ('The Queen's hamlet') is the rustic retreat

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Arboretum de Chèvreloup

The Arboretum de Chèvreloup (195 hectares) is a major arboretum

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hudson River Park

Hudson River Park is a waterside park on the North River (Hudson

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kerry Park (Seattle)

Kerry Park is a Шаблон:Convert park on the south slope of Queen Anne

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Volunteer Park (Seattle)

Volunteer Park is a Шаблон:Convert park in the Capitol Hill neigh

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Holyrood Park

Holyrood Park (also called the Queen's Park or King's Park depending

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gantry Plaza State Park

Gantry Plaza State Park is a state park on the East River in the

Katso kaikki vastaavat paikat