Urkeš

Urkeš on kukkula, jolla sijaitsi muinainen kaupunki nimeltään Urkeš eli Urkiš. Paikka on myöhemmin saanut nimen Tell Mozan.

Sijainti

Kukkula sijaitsee Taurusvuorten ja Zagrosvuorten lähellä. Urkeš kuului Transkaukasialaiseen alueeseen. Se sijaitsi hieman Nagarin (Nawar) kaupungin pohjoispuolella. Kaupungin asukkaat olivat enimmäkseen hurrilaisia.

Syyrialais-mesopotamialainen aikakausi

Urkeš kuului Syyriasta Mesopotamiaan ulottuneeseen alueeseen, jossa vuosina 3000–1500 eaa. vallitsi syyrialais-mesopotamialainen aikakausi. Tällä aikakaudella Mesopotamialla oli vahvat suhteet länteen. Urkešilla oli allianssi Akkadin kuninkaan Naram Sinin kanssa noin 2350-2100 eaa.

Kronologia

Varhaisimmat merkit asutuksesta Urkešin alueelta ovat peräisin ajalta 5000 eaa., jolloin Mesopotamiassa vallitsi halaf-kulttuuri. Urkešiin alkoi muodostua kaupunki noin 2900 eaa., jolloin sumerilaisilla oli yhteyksiä pohjoiseen. Urkešia hallinneita kuninkaita olivat Tis-atal, Tupkins (2250–2225 eaa.), Šatar-mat, Atal-šen, Ann-atal noin 2050 eaa. ja Te'irru 1800 eaa.

Arkeologia

Arkeologisissa kaivauksissa Tell Mozasta eli Urkešin alueelta on löydetty Kumarbin temppelin jäännöksiä, jotka ovat peräisin ajalta 2400 eaa. Sieltä on löydetty jäännöksiä myös rinnetemppelistä, jonka ympärille kaupungin muut rakennukset rakennettiin suoraviivaisessa kaavassa 2200–1400 eaa.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Urkeš: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
Erdoba Elegance Hotel & Convention Center

alkaen $45

In the Historical Center of Mardin

alkaen $0

Büyük Mardin Oteli

alkaen $40

Dara Konag?

alkaen $25

Mardius Tarihi Konak

alkaen $209

Artuklu Kervansarayi

alkaen $19

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Dara (linnoitus)

Dara tai Daras (kreik. Δάρας, myös Anastasiopolis) oli linno

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mor Hananyo Monastery

Dayro d-Mor Hananyo (Turkish: Daryülzafaran Manastırı, Syriac: ܕܝ

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tell Barri

Tell Barri (ancient Kahat) is a tell, or archaeological settlement

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tell Brak

Tell Brak oli muinainen kaupunki nykyisessä Luoteis-Syyriassa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tell Beydar

Tell Beydar is a village and ancient site in the modern Al-Hasakah

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Zerzevan Castle

Zerzevan Castle (Turkish: Zerzevan Kalesi Armenian: Զերզեվանի ամրոց),

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tell Taban

Tell Taban is an archaeological site in north-eastern Syria in the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ain Diwar Bridge

The Ain Diwar Bridge is a ruined masonry arch Roman bridge, 3.5 km

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Machu Picchu

Machu Picchu (ketšuaksi Machu Pikchu ’vanha vuori’ tai ’vanha huippu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Akropolis (Ateena)

Ateenan Akropolis on tunnetuin antiikin Kreikan linnavuorista,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old Town, Al-'Ula

The Old Town is an archaeological site near Al-'Ula, Medina Province,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Persepolis

right|thumb|300px|Persepoliin raunioita.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Poseidonin temppeli (Sunion)

Poseidonin temppeli eli Sunionin temppeli (Sounionin temppeli) on

Katso kaikki vastaavat paikat