Unkarin kansallismuseo

Unkarin kansallismuseo on Unkarin pääkaupungissa Budapestissa sijaitseva museo, jonka tehtävä on Unkariin liittyvän historiallisen aineiston kerääminen, säilyttäminen ja käsitteleminen sekä sen esittely yleisölle. Museon kokoelmissa on yli miljoona esinettä.Se sijaitsee Pienellä kehäkadulla, joka on sen kohdalla nimetty Múzeum körútiksi (suom. Museon kehäkatu), VIII osa-alueella.

Museon pysyvät näyttelyt esittelevät Unkarin historiaa valtion perustamisesta nykypäivään, Unkarin alueella asuneiden kansojen historiaa vuodesta 400 000 eaa. lähtien ja unkarilaisten tieteentekijöiden saavutuksia. Siellä on myös roomalaisajan sekä keskiajan ja varhaisen uuden ajan lapidariumit eli kiviesineiden kokoelmat. Museon tunnetuimpia esineitä on Unkarin kuninkaiden kruunajaisviitta. Siinä olevan kirjailun mukaan Pyhä Tapani ja kuningatar Gisela lahjoittivat sen Székesfehérvárin Pyhän Marian kirkolle vuonna 1031. Viitta on tehty silkistä ja se on lähes kokonaan kirjailtu kultalangalla. Ensimmäinen maininta siitä kruunajaisviittana on Endre III:n kruunajaisista vuodelta 1290.

Historiaa

Vuonna 1802 kreivi Ferenc Széchényi lahjoitti yksityiskokoelmansa "kansakunnalle" Unkarin kansallismuseon perustamiseksi. Kokoelma sijoitettiin aluksi luostariin Pestiin. Vuoden 1807 valtiopäivät julistivat kokoelman kansalliseksi omaisuudeksi ja pyysivät kansalaisia tekemään lahjoituksia uudelle museolle. Yksi tärkeimpiä lahjoituksia oli Julia Festetichin mineraalikokoelma, josta tuli myöhemmän Luonnonhistoriallisen museon perusta. Lahjoitusten lisäksi kokoelma kartutettiin ostamalla: esimerkiksi vuoden 1832-1836 valtiopäivät ostivat Miklós Jankovichin arvokkaan kokoelman.

Samoilla valtiopäivillä myönnettin rahoitus uudelle, itsenäiselle museorakennukselle. Rakennuksen suunnittelijaksi valittiin Mihály Pollack, Unkarin uusklassismin ajan johtava arkkitehti. Rakennustyöt alkoivat 1837 ja päättyivät kymmenen vuotta myöhemmin. Vuosina 1926 ja 1927 museoon tehtiin peruskorjaus, jolloin ullakolle rakennettiin uudet varastotilat.

1800-luvun jälkipuolella museorakennus kävi pieneksi yhä laajenevalle kokoelmalle, ja lisäksi kansainvälisessä museologiassa alettiin korostaa erikoisalojen museoiden merkitystä. Siksi osa kansallismuseon kokoelmista siirrettiin 1872 Taideteollisuusmuseoon ja 1896 Unkarin taidemuseoon. Vuonna 1949 Kansallismuseosta erotettiin Kansatieteellinen ja Luonnonhistoriallinen museo ja perustettiin erillinen kansalliskirjasto.

Vuonna 1960 Kansallismuseoon liitettiin hallinnollisesti eräitä toisilla paikkakunnilla sijaitsevia museoita: Kuningas Matiaksen museo Visegrádissa, Rákóczin museo Sárospatakissa ja Lajos Kossuthin museo Monokissa. Vuonna 1985 siihen liitettiin vielä Esztergomin linnamuseo.

Museo oli merkittävä roolissa vuoden 1848 vallankumouksessa. Runoilija Sándor Petőfi lausui museon portailta 15. maaliskuuta 1848 ensimmäisen kerran uuden kansallislaulun sanat: "Vannokaa: ei enää meitä orjiks saa!" Samana vuonna Unkarin ensimmäisen edustuksellisen parlamentin ylähuone piti kokouksensa museossa, ja ylähuone kokoontui siellä siihen asti, kunnes parlamenttitalo valmistui. Kansallismuseosta on tullut Unkarin kansan vapauden symboli, ja vuoden 1848 muistopäivän juhlatilaisuudet pidetään museon edessä.

Museon puutarha

Puutarhan tarkoitus on tarjota museolle esteettinen ympäristö. Sen perustamiseksi hankittiin varoja pitämällä museossa konsertteja, joita johtivat kuuluisat säveltäjät kuten Ferenc Liszt ja Ferenc Erkel. Viimeisen 150 vuoden aikana puutarhaan on pystytetty useita monumentteja kirjallisuuden ja historian merkkihenkilöiden muistoksi. Ensimmäinen patsas pystytettiin Dániel Berzsenyin muistoksi, ja vuotta myöhemmin valmistui Ferenc Kazinczyn muistomerkki. Ajan mittaan patsaan puistoon ovat saaneet Károly Kisfaludy, Sándor Kisfaludy, museon perustaja, kreivi Ferenc Széchényi ja tiedemies Ottó Herman. Myös Giuseppe Garibaldilla, Unkarin vallankumouksen sotilasjohtajalla, on patsas puutarhassa. Merkittävin on János Aranyn patsas, joka on koristanut puutarhaa vuodesta 1893. Puutarhalla on yhä tärkeä rooli kaupungin kulttuurielämässä, ja siellä järjestetään Kansallismuseon festivaalit.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Miloš Lazić
17 may 2015
All of history on the Hungarian land from Roman times until communism, all arranged in a timeline way, on politics, culture, education, society development - it's worth every forint! Very big!
Daniel Bauer
1 july 2017
One of the greatest cultural experience this amazing city offers ????
Antoaneta U.
19 november 2013
Looks like they have made an effort and some of the descriptions are in English. However, the exponates are still missing the English text description which made me MAD!
Natalya Shanty
2 october 2019
Nice place for visit, even if you have 1 day in Budapest.This’s the oldest public museum in Hungary.Beautiful neoclassical building. Permanent & temporary exhibitions. Ticket f ???????? is around 15$.
Ney Escobar Perez
12 august 2016
Buen museo, hay partes un poco más complicadas de entender, sobretodo si no hablas húngaro. Me costó encontrar la capa, pero valió la pena.
Antonio Di Chiara
28 march 2018
Museo dedicato alla storia nazionale, dalle origini romane al XIX secolo. Simbolo sacro dell’unità magiara è il tesoro delle insegne reali con la celebre corona di S.Stefano di epoca bizantina
8.0/10
Katka, Андрей Гусаров ja 8 229 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Hotel Clark Budapest

alkaen $238

Carlton Hotel

alkaen $228

Lanchid 19 Design Hotel

alkaen $158

Andrassy Palace Residence

alkaen $168

Boutique Hotel Victoria Budapest

alkaen $174

Piano Chain Bridge Apartment

alkaen $37

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Dohány-kadun synagoga

Dohány-kadun synagoga (Шаблон:K-hu), tunnetaan myös nimellä Suuri sy

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Fővám tér

Fővám tér - budapeszteński plac na wschodnim brzegu Dunaju tuż przy

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Great Market Hall (Budapest)

The Great Market Hall or Central Market Hall (Hungarian 'Nagycsarnok')

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Unkarin taideteollisuusmuseo

Unkarin taideteollisuusmuseo (unk. Magyar Iparművészeti Múzeum) on kä

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Vapaudensilta (Budapest)

Vapaudensilta on Tonavan yli kulkeva silta Budapestissa Unkarissa.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Váci Street

Váci utca (Váci street) is one of the main pedestrian thoroughfares a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Elisabetin silta

Elisabetin silta (unk. Erzsébet híd) on Tonavan ylittävä silta Unk

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gellért Hill Cave

The Gellért Hill Cave (Hungarian: Gellérthegyi-barlang) is part of a n

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Zeugma Mosaic Museum

Zeugma Mosaic Museum, in the town of Gaziantep, Turkey, is the biggest

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Şanlıurfa Museum

Şanlıurfa Museum (Turkish: Şanlıurfa Müzesi) is an archaeological muse

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
EYE Film Institute Netherlands

EYE Film Institute Netherlands is a Dutch archive and museum in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Şanlıurfa Archaeology and Mosaic Museum

Şanlıurfa Archaeology and Mosaic Museum is a museum in Şanlıurfa (al

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Charles H. Wright Museum of African American History

The Charles H. Wright Museum of African American History is located in

Katso kaikki vastaavat paikat