Uffington White Horse

Uffington White Horse (suom. Uffingtonin valkoinen hevonen) on Englannin Oxfordshiressä sijaitseva suuri hevosta esittävä, esihistorialliselta ajalta peräisin oleva kuvio, joka on tehty täyttämällä kukkulanrinteeseen kaivettuja uria valkealla liitukivisoralla. 110 metriä pitkä kuvio sijaitsee White Horse Hillin ylärinteessä Uffingtonin pitäjän alueella. Ennen vuoden 1974 hallinnollisia uudistuksia alue kuului Berkshiren kreivikuntaan. Kukkulalta aukeaa laaja näköala pohjoiseen yli hevoskuvion mukaan nimetyn Vale of White Horsen. Uffington White Horsen ja sen lähiympäristön omistaa ja sitä ylläpitää National Trust -järjestö.

Korkeimmillaan 261 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoavan White Horse Hillin huipulla vähän matkan päässä hevosesta sijaitsee rautakautinen Uffington Castlen mäkilinna, josta on säilynyt kaksi linnan aluetta kiertävää sisäkkäistä maavallia ja niiden välinen vallihauta. Kukkulan juurella liitukuvion alapuolella on matalampi tasalakinen kukkula nimeltä Dragon Hill. Tarinan mukaan Pyhä Yrjö surmasi lohikäärmeen sen laella, eikä ruoho koskaan enää kasvanut kohtaan, johon lohikäärmeen veri valui. Vain pari kilometriä White Horse Hilliltä länteen sijaitsee neoliittinen hautakumpu Wayland's Smithy.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
  • Uffington White Horse David Nash Fordin Royal Berkshire History -sivustolla
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Uffington White Horse: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
Brook Barn Country House

alkaen $91

The Star Inn

alkaen $111

Sudbury House Hotel

alkaen $187

The Carpenters Arms

alkaen $0

Bell Hotel Faringdon

alkaen $102

The Highworth Hotel

alkaen $159

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Alfred's Castle

Alfred's Castle is a small Iron Age hill fort, situated at grid

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Magic Roundabout (Swindon)

The Magic Roundabout in Swindon, England was constructed in 1972 and

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Wilton Windmill

The Wilton Windmill is a five floor brick tower mill located on a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Avebury

Avebury on esihistoriallinen harvaan asetetuista pystykivistä koottu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kennet Avenue

Kennet Avenue or West Kennet Avenue is a prehistoric site in the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Silbury Hill

Silbury Hill on kivikaudella rakennettu maakumpu Englannissa melko

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
The Longstones

The Longstones or the Devil's Quoits are two standing stones one of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Isis Bridge

Isis Bridge is a modern road bridge carrying the Southern Oxford

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Blythe Intaglios

The Blythe Intaglios are a group of gigantic figures found on the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Nazcan linjat

Nazcan linjat (tai Nazcan viivat, Nascan viivat jne.) ovat muinaisten

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hill figure

A hill figure is a large visual representation created by cutting into

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Paracas Candelabra

The Paracas Candelabra, also called the Candelabra of the Andes, is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kilburn White Horse

The Kilburn white horse, grid reference SE516813, is a hill figure

Katso kaikki vastaavat paikat