Military memorials and cemeteries in Berliini

Treptower Parkin neuvostomonumentti

Vladimir Vulic, EnMork ja 1 638 useammat ihmiset ovat olleet täällä
6.6/10

Treptower Parkin neuvostomonumentti on suurin kolmesta Berliinissä sijaitsevista kolmesta muistomerkistä, jotka on pystytetty kaupungin toisen maailmansodan loppuvaiheessa vallanneiden puna-armeijan sotilaiden kunniaksi. Se sijaitsee Treptower Parkin puistossa Alt-Treptowin kaupunginosassa kaupungin keskustan kaakkoispuolella.

Kokonaisuus käsittää mausoleumin, kunniahautausmaan ja lukuisia veistoksia. Kyseessä on koko Saksan suurin neuvostosotilaiden hautausmaa. Mausoleumin katolle sijoitettu pääveistos esittää lasta käsivarsillaan kantavaa sotilasta, jonka toisessa kädessä oleva miekka on murskannut hakaristin. Alueelle johtaa portti puiston kahden puolen olevilta kaduilta, Puschkinalleelta ja Am Treptower Parkilta. Hautausmaan esipihalla on graniittisia patsaita, jotka esittävät muun muassa valtavia lippuja. Muistomerkki kattaa 9,3 hehtaarin alueen jo sinne on haudattu yli 7 000 puna-armeijan sotilasta.

Saksan itäistä miehitysvyöhykettä hallinoinnut neuvostoliittolainen sotilashallinto julisti syksyllä 1946 kilpailun suuresta hautamuistomerkistä, jonka keskeisenä teemana olisi natsismista saavutettu voitto. Muistomerkin suunnittelivat lopulta yhdessä arkkitehti Jakov Belopolski, kuvanveistäjä Jevgeni Vutšetitš, taidemaalari Aleksandr Gorpenko ja insinööri Sarra Valerius. Muistomerkki rakennettiin vuosina 1947–1949 ja avattiin voitonpäivänä 8. toukokuuta 1949.

Julkaise kommentti
Vihjeitä
Ir Fe
30 september 2013
Вучетич использовал лучший по цвету и по фактуре камень из знаменитых шведских карьеров, привезеный поличному заказу Гитлера! Из него Фюрер хотел воздвигнуть свой гигантский монумент в центре Москвы!
Anton Kolesnik
23 december 2012
Можно как угодно относиться к послевоенному пафосу, но в этом случае, думаю, места пафосу нет. Будете в Берлине - обязательно приходите к воину и девочке, им тут, беднягам, холодно и одиноко без вас
Sijainti
Map
Osoite

Puschkinallee 36, 12435 Berliini, Saksa

Hanki reittiohjeet
Aukioloajat
Tue 1:00 PM–2:00 PM
Wed 1:00 PM–7:00 PM
Thu Noon–8:00 PM
Fri Noon–7:00 PM
Sat 10:00 AM–8:00 PM
Sun 10:00 AM–9:00 PM
Viitteet

Soviet War Memorial in Treptower Park (Sowjetisches Ehrenmal im Treptower Park) on Foursquare

Treptower Parkin neuvostomonumentti on Facebook

Radisson Blu Hotel Berlin

alkaen $529

Hotel de Rome

alkaen $869

Arcotel John F

alkaen $160

ARCOTEL John F Berlin

alkaen $238

Capri by Fraser Berlin

alkaen $422

Hotel Nikolai Residence

alkaen $195

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Nähdä kaikki Nähdä kaikki
Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Treptower Park
Saksa

Treptower Park on puisto Berliinin Alt-Treptowin kaupunginosassa

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Spreepark
Saksa

Spreepark on Berliinin Plänterwaldissa sijaitseva entinen huvipuisto.

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Molekyylimies
Saksa

Molekyylimies on Marvel-kustantamon sarjakuvissa esiintyvä

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Oberbaumbrücke
Saksa

Oberbaumbrücke on silta Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Se yli

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Görlitzer Park
Saksa

Görlitzer Park on turistinähtävyys, yksi Puistot vuonna Berliini , Sa

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
East Side Gallery
Saksa

East Side Gallery on Berliinin Friedrichshainin kaupunginosassa

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Spree Urban
Saksa

Spree Urban on turistinähtävyys, yksi Arts centres vuonna Berliini ,

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Nähdä kaikki Nähdä kaikki
Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Mamajevin kurgaani
Venäjä

Mamajevin kurgaani ( Мамаев Курган) on korkea kukkula Volgogradis

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Shrine of Remembrance
Australia

Shrine of Remembrance on turistinähtävyys, yksi Military memorials a

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Trajanuksen pylväs
Italia

Trajanuksen pylväs on keisari Trajanukselle 113 pystytetty

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Siegessäule
Saksa

Siegessäule (Шаблон:K-fi) on Saksan yhdistymissotien kunniaksi pystyt

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Poklonnaya Hill
Venäjä

Poklonnaya Hill (Русский: Поклонная гора (Москва)) on turist

See all similar places