Aukiot in Lontoo

Trafalgar Square

Alex Tokarev, Friederike Wild ja 21 513 useammat ihmiset ovat olleet täällä
7.9/10

Trafalgar Square on aukio Lontoossa, jonka keskellä on Trafalgarin taistelun voittajan Horatio Nelsonin kunniaksi pystytetty muistomerkki, joka kohoaa yli 50 metrin korkeuteen.

Aukion alkuperäinen nimi oli King William the Fourth's, mutta lontoolainen arkkitehti ja maanomistaja George Ledwell Taylor (1788–1873) suositteli aukion nimen muuttamista sankari Horatio Nelsonin muistoksi, joka kuoli aivan Trafalgarin taistelun alussa ranskalaisen luodista.

Aukion keskellä oleva Nelsonin patsas rakennettiin osittain yleisön avustusrahoilla. Patsaan juurella olevat pronssiset neljä leijonaa seisovat vartiossa ja öiseen aikaan suihkulähteet valaisevat aukiota. Leijonien sanotaan innoittaneen Narnian kirjoittanutta C. S. Lewisia. Narnia-tarinoiden Aslan-leijona on pronssisten leijonien kaltainen.

Aukion itäpuolella on St. Martin In The Field -kirkko, jossa järjestetään lounaskutsuja ja klassisen musiikin iltakonsertteja. Pohjoislaidalla on kansallisgalleria, jossa on eräs laajimmista maalauskokoelmista. Aukiolta johtavasta Charing Crossista mitataan kaikki etäisyydet Lontoossa. Etelässä on Whitehall. Muutaman minuutin päässä aukiolta on Lontoon viihdemaailman keskus Soho. Kaukana eivät myöskään ole Lontoon viheralueet Hyde Park ja Kensington Gardens. Oxford Street ja Piccadilly Circus ovat myös aivan Trafalgar Squaren läheisyydessä.

Trafalgar Squaren aukiolla on järjestetty vuodesta 1947 lähtien joulumyyjäiset, joista on tullut jo traditio lontoolaisten keskuudessa. Niihin liittyy jokajouluinen, Norjalta saatava parikymmenmetrinen lahjakuusi, joka muistuttaa norjalaisten toisen maailmansodan aikana briteiltä saamasta avusta.

Aukiosta on myös tullut perinteikäs tärkeiden asioiden ilmoittamispaikka. Muun muassa Sir Winston Churchill ilmoitti aukiolla toisen maailmansodan päättyneen. Aukiolle kerääntyy myös yleensä ihmisiä juhlimaan suuria tapahtumia, voittoja ja saavutuksia.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '.

<span id="interwiki-en-ga" /> <span id="interwiki-es-ga" />

Aiheesta muualla

Jaa
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Louis Vuitton
19 may 2010
A wonderful place for people watching on a sunny day or as a romantic meeting place at dusk, but look out for the pigeons. A visit to the National Gallery is also highly recommended.
HISTORY UK
9 august 2011
Every year a Norway Spruce is erected here and decorated as part of the Christmas festivities. The tree is a gift of thanks from the Norwegians for Britain's support during the Second World War
Location
Map
Osoite

1 Trafalgar Square, Lontoo WC2N 5NJ, Yhdistynyt kuningaskunta

Hanki reittiohjeet
Aukioloajat
Mon-Sun 24 Hours
Viitteet

Trafalgar Square on Foursquare

Trafalgar Square on Facebook

Spectacular Strand 2 bed apartment!!

alkaen $0

Amba Hotel Charing Cross

alkaen $645

1 Compton

alkaen $0

The Grand at Trafalgar Square

alkaen $418

Clarendon Serviced Apartments - Chandos Place

alkaen $0

Amba Hotel Charing Cross

alkaen $0

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Nähdä kaikki Nähdä kaikki
Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Nelsonin patsas
Yhdistynyt kuningaskunta

Luokka: Taiteeseen liittyvät artikkelit

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
National Gallery (Lontoo)
Yhdistynyt kuningaskunta

National Gallery on lontoolainen vuonna 1824 perustettu taidemuseo. Se

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
National Portrait Gallery (Lontoo)
Yhdistynyt kuningaskunta

National Portrait Gallery on lontoolainen taidemuseo, jonka

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Leicester Square
Yhdistynyt kuningaskunta

Leicester Square on turistinähtävyys Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Wyndham's Theatre
Yhdistynyt kuningaskunta

Wyndham's Theatre on turistinähtävyys Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Duke of York Column
Yhdistynyt kuningaskunta

Duke of York Column on turistinähtävyys Lontoo, Yhdistynyt k

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Horse Guards Parade
Yhdistynyt kuningaskunta

Horse Guards Parade on turistinähtävyys Lontoo, Yhdistynyt k

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Victoria Embankment Gardens
Yhdistynyt kuningaskunta

Victoria Embankment Gardens on turistinähtävyys Lontoo, Yhdistynyt k

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Nähdä kaikki Nähdä kaikki
Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Sankarien aukio (Budapest)
Unkari

Sankarien aukio (unk. Hősök tére) on tunnettu nähtävyys ja Unka

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Grand Army Plaza
Yhdysvallat

Grand Army Plaza on turistinähtävyys New York, Yhdysvallat

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Place des Victoires
Ranska

Place des Victoires on pyöreä aukio Pariisin keskustassa, 1. ja 2. a

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Praza de María Pita
Espanja

Praza de María Pita on turistinähtävyys A Coruña, Espanja

Add to wishlist
Olen ollut täällä
Visited
Churchill Square (Edmonton)
Kanada

Churchill Square (Edmonton) on turistinähtävyys Edmonton, Kanada

See all similar places