Tasavallan palatsi (Minsk)

Tasavallan palatsi (valkoven. Палац Рэспублікі, Palats Respubliki, ven. Дворец Республики, Dvorets Respubliki) on Valko-Venäjän pääkaupunki Minskin keskustassa Lokakuun aukiolla sijaitseva kongressi- ja kulttuuritalo, joka tunnetaan esimerkiksi virallisten vastaanottojen, konsertti- ja teatteriesityksien tapahtumapaikkana. Se on yhdessä ympäröivän aukion kanssa usein keskeinen tila Valko-Venäjän tasavallan seremoniallisten ja suurten julkisten tapahtumien järjestelyissä.

Ajatus tasavallan kulttuuripalatsista lähti liikkeelle 1980-luvulle tultaessa ja Valko-Venäjän SNL:n silloinen johtaja eli maan kommunistisen puolueen keskuskomitean ensimmäinen sihteeri Pjotr Mašerov ryhtyi ajamaan sitä. Vuonna 1982 järjestettiin suunnittelukilpailu Tasavallan palatsista; kisan voitti valtiollinen Belgosprojekt. Vuonna 1984 aloitettiin tarkempi kulttuuripalatsin ja ympäröivän Lokakuun aukion arkkitehtoninen suunnittelu arkkitehti M. Pirogovin johdolla apunaan arkkitehdit V. Danilov, L. Zdanevitš, L. Moskalevitš, V. Novikov, N. Turljuk, V. Usimov ja A. Šabalin. Palatsin rakennustyöt käynnistyivät 1985, mutta ne keskeytyivät useaksi vuodeksi Neuvostoliiton romahtamisen ja taloustilanteen kurjistumisen seurauksena. Töitä jatkettiin uudelleen vuonna 1995. Rakennus otettiin osittaiseen käyttöön 3. lokakuuta 1997 ja se valmistui kokonaisuudessaan 31. joulukuuta 2001.

Tasavallan palatsissa on suuressa salissa on istuinpaikka 2 700 katsojalle. Pienestä salista löytyvät tilat 470 hengelle ja konferenssihuoneesta 70 hengelle. Rakennuksen lehdistökeskukseen on varattu työpöytä 30 toimittajalle. Rakennuksessa on myös kahvio, ravintola (baari) ja erilaisia aula- ja näyttelytiloja. Tasavallan palatsin tapahtumien lipunmyynti on avoinna päivittäin kello 9–21.45, kahvila ja ravintola kello 12–24. Tapahtumiin voi ostaa pääsylippuja myös netin välityksellä.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
(Huom. uudehko, ei-vapaan panoraaman teos)
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Лю Ру
27 november 2014
Партер, ряд 2, места с 31 по 33 - отлично видна сцена и проходящее на ней!
Оля
7 march 2016
Хорошая концертная площадка, качественный звук. Места много, приветливый внимательный персонал
Вишня Алябьева
30 november 2013
Выяснилось, что сдать билеты можно только в будние дни с 9 до 18 в 4-й кассе. Ах да, обед с 13 до 14!,что естественно нигде не указано. И только просьба предоставить священную книгу помогла все решить
Nata Vasilevskaya
16 october 2014
Заканчивают настройку микрофонов за три минуты до начала концерта при почти 99% зрителей. Чуть не оглохли. СССР здесь живет.
Maksim Lev
10 march 2013
Вчера был впервые в малом зале Дворца как в кинотеатре. Будьте готовы к тому, что уже с порода охрана и другие сотрудники начнут испытывать вас на прочность и поганить настроение: куда, зачем и т.д.
Alexandr Klimkovich
13 march 2014
Приготовьтесь к досмотру. Сумочки в открытом виде на стол. Все металлические предметы из карманов. С алкоголем не пускают! :)
6.6/10
Max Romanovsky, Sergey Yaroshko ja 16 730 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
Kastryčnickaja plošča 1, Minsk, Valko-Venäjä Hanki reittiohjeet
Thu 9:00 AM–10:00 AM
Fri-Sat Noon–11:00 PM
Sun 3:00 PM–10:00 PM
Mon Noon–2:00 PM
Tue Noon–2:00 PM

Republic Palace on Foursquare

Tasavallan palatsi (Minsk) on Facebook

President Hotel

alkaen $132

Europe Hotel

alkaen $162

Buta Hotel

alkaen $0

Victoria Hotel Monastyrski Minsk

alkaen $75

Monastyrski Hotel

alkaen $102

Garni Hotel

alkaen $66

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Музей кота

Музей кота on turistinähtävyys, yksi Museot vuonna Minsk , Valko-Venä

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Октябрьская площадь

Октябрьская площадь on turistinähtävyys, yksi Aukiot vuonna Minsk

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Азатлыҡ майҙаны (Минск)

自由廣場(白俄羅斯語:-{Дворец Республики}-)是白俄羅斯首都明斯克市中心地

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
St. Joseph Church, Minsk

St. Joseph Church is a former Roman Catholic church in Minsk, Belarus.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Кафедральный собор Сошествия Святого Духа (Минск)

Кафедральный собор Сошествия Святого Духа — главный храм белорусского

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Yanka Kupala National Academic Theatre

National academic theatre of Yanka Kupala (Belarusian:

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Neitsyt Marian katedraali (Minsk)

Neitsyt Marian katedraali (valkoven. Архікафедральны касцёл Імя Най

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Беларускі дзяржаўны цырк

白俄羅斯國家馬戲團(白俄羅斯語:-{Белару́скі дзяржа́ўны цырк}-)是白俄羅斯的國家馬戲團。1884年,白俄羅斯有

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Stade Roland-Garros

Le Stade de Roland Garros ('Roland Garros Stadium') is a tennis venue

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Circuit Park Zandvoort

Circuit Park Zandvoort on moottorirata, joka sijaitsee lähellä Z

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Suzuka Circuit

Suzuka Circuit (jap. 鈴鹿サーキット) on japanilainen moottorirata

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Okayama International Circuit

Okayama International Circuit (jap. 岡山国際サーキット) on moottoriurheilura

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bugatti Circuit

Bugatti Circuit on kilparata, joka sijaitsee Le Mansissa Ranskassa. Se

Katso kaikki vastaavat paikat