Taorminan teatteri

Taorminan teatteri (Tauromenionin/Tauromeniumin teatteri) oli antiikin aikainen roomalainen teatteri Tauromenionin kaupungissa eli nykyisessä Taorminassa Sisiliassa Italiassa. Sen rauniot ovat Taorminan tunnetuin nähtävyys ja sijaitsevat kukkulan rinteessä kaupungin itäosassa.

Historia

Tauromenionin teatteri rakennettiin alun perin kreikkalaisena teatterina hellenistisellä kaudella noin vuonna 265–215 eaa. Se muistutti tuolloin monin tavoin Sisilian toista suurta antiikin aikaista teatteria, Syrakusan teatteria. Kreikkalainen teatteri muutettiin roomalaiseksi teatteriksi 100-luvulla jaa. jossain välissä keisari Hadrianuksen (98–138 jaa.) kautta. Samalla sitä laajennettiin. Myöhemmällä roomalaisella kaudella 100-luvun lopulla tai 200-luvun alkupuolella teatteri muutettiin roomalaisiin taistelunäytäntöihin soveltuvaksi areenaksi.

Nykyisin teatterin rauniot ovat Taorminan ja koko Sisilian tunnetuimpia antiikin aikaisia nähtävyyksiä sekä siksi, että ne ovat säilyneet suhteellisen hyvin, että ainutlaatuisen sijaintinsa ja näköalansa vuoksi.

Rakennus

Teatteri oli rakennettu Tauromenionin pienemmän akropoliin rinteeseen noin 100 metriä itään kaupungin agoran eli forumin paikasta. Teatteri koostui tyypillisestä puolikaarenmuotoisesta katsomosta, jonka keskellä oli pyöreä orkhestra. Katsomon leveys on noin 107 metriä ja orkhestran halkaisija noin 29 metriä.

Teatterin katsomossa oli alun perin tilaa arviolta noin 8 900 hengelle ja myöhemmässä roomalaisessa vaiheessa noin 11 150 hengelle. Katsomo oli jaettu yhdeksään sektoriin kahdeksalla pystysuuntaisella käytävällä. Pystysuunnassa se oli puolestaan jaettu kolmeen osioon (maenianum) kahdella poikkikäytävällä. Katsomon istuinkivet ovat kadonneet ja korvattu kunnostuksen yhteydessä, mutta katsomon takamuuri on säilynyt. Katsomon yläpuolelle on voitu ilmeisesti levittää suuri aurinkokatos.

Teatterin myöhemmän vaiheen ylemmät rakenteet oli tehty roomalaiseen tapaan tiilestä. Pohjakaava kuitenkin paljastaa, että roomalainen rakennelma on tehty kreikkalaisen esikuvan päälle. Teatterin näyttämörakennus on edustanut korinttilaista tyyliä, ja se on ollut monin tavoin koristeltu. Rakennuksen taustaseinä on säilynyt poikkeuksellisen hyvin. Katsomosta avautuu suurenmoinen näköala Etnan suuntaan, ja mahdollisesti tätä varten näyttämön taustaseinään oli jätetty kolme suurta kaari-ikkunaa.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Hotel Isola Bella
2 december 2012
The Greek Theatre is the most important feature for tourist, also because of its fortunate natural setting, with splendid view toward the Ionian coast of Sicily and the spectacular volcanic Etna.
Robin Bertels
26 august 2018
Amazing setting. 5000+ seater with views over Giardini Naxos, Mt. Etna and the Calabrian coastline. A must visit when in Sicily.
Silversea
14 november 2011
Built in the 3rd-century BCE, the theatre is renowned for its excellent acoustics, and still hosts open-air performances in the summer months. Enjoy the spectacular view of the Sicilian coastline.
Michael B.
20 april 2022
I’ll Never forget this visit. An absolutely wonderful view and very interesting old theatre. Don’t miss it and don’t forget your camera as this is selfie heaven.
Hotel Isola Bella
30 november 2012
The Greek Theatre is the most important feature for tourist, also because of its fortunate natural setting, with splendid view toward the Ionian coast of Sicily and the spectacular volcanic Etna
Umka
13 may 2018
Самое лучшее время для посещения рано утром тли на закате, без палящего солнца. Очень красивое историческое место. Отсюда открываются красивые виды на побережье и Этну!
8.9/10
Alexander Khozya, Daria В. ja 183 419 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
Via Teatro Greco, 1, 98039 Taormina ME, Italia Hanki reittiohjeet
Mon-Sun 9:00 AM–7:00 PM

Teatro Greco on Foursquare

Taorminan teatteri on Facebook

NH Collection Taormina

alkaen $510

Hotel Isabella

alkaen $116

Il Piccolo Giardino GH ***Superior

alkaen $209

Hotel Victoria

alkaen $107

Residence Circe

alkaen $107

B&B Melany

alkaen $83

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Palazzo Corvaia

Palazzo Corvaia (sometimes spelt Palazzo Corvaja) is a medieval palace

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Isola Bella (Sicily)

Isola Bella (Sicilian: Ìsula Bedda) is a small island near Taormina,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Duomo di Taormina

Il Duomo di Taormina è una chiesa medievale dedicata a San Nicola di

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Alcantara (river)

The Alcantara (Sicilian: Alcàntara) is a river in Sicily. It has its

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Etna

Etna (ital. Monte Etna sisiliaksi Mongibeddu) on aktiivinen tulivuori

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Fortezza del Tocco

The Fortezza del Tocco is a fort in Acireale, Sicily. It was built in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Castello Normanno (Aci Castello)

The Castello Normanno ('Norman Castle'), or alternatively the Castello

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Castle of Sant'Aniceto

The Castle of Sant'Aniceto (also San Niceto) is a Byzantine castle

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Roman theatre, Verona

The Roman theatre of Verona (Italian: Teatro Romano di Verona) is an

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Syrakusan teatteri

Syrakusan teatteri on antiikin aikainen kreikkalainen teatteri

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Machu Picchu

Machu Picchu (ketšuaksi Machu Pikchu ’vanha vuori’ tai ’vanha huippu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Akropolis (Ateena)

Ateenan Akropolis on tunnetuin antiikin Kreikan linnavuorista,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old Town, Al-'Ula

The Old Town is an archaeological site near Al-'Ula, Medina Province,

Katso kaikki vastaavat paikat