Tallinnan kasvitieteellinen puutarha

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha (viroksi Tallinna Botaanikaaed) on kasvitieteellinen puutarha Tallinnassa Virossa. Se sijaitsee Piritanjoen oikealla rannalla Piritan kaupunginosassa Kloostrimetsan asuinalueella. Puutarhan pinta-ala on 123 hehtaaria, joten se on Viron suurin kasvitieteellinen puutarha.

Historia

Ajatus kasvitieteellisen puutarhan perustamisesta Tallinnaan nousi esiin ensimmäisen kerran 1860-luvulla. Vei melkein sata vuotta ennen kuin se toteutui. Puutarha perustettiin 1. joulukuuta 1961 Viron SNT:n tiedeakatemian alaisuuteen ja sitä kehitettiin tulevina vuosina. Suuret kasvikokoelmat istutettiin seuraavien 20 vuoden aikana. Systemaattinen ulkoilmakokoelma avattiin vierailijoille vuonna 1970 ja kasvihuonekokoelma vuonna 1971.

Alunperin tutkittiin lähinnä vieraita kasvilajeja virolaisessa ympäristössä, kuten kasvien kasvuvaatimuksia ja akklimatisaatiota. 1970-luvulta lähtien tutkimus siirtyi kotoperäisten kasvilajien käyttöön maisemassa ja puutarhataloudessa. Vuodesta 1963 lähtien puutarhalla on ollut Audakun koeasema Viidumäen luonnonsuojelualueella Saarenmaalla ja arboretum Tallinnan Irussa vuosina 1973–1994.

Vuodesta 1992 lähtien Tallinnan kasvitieteellinen puutarha on ollut Baltian kasvitieteellisten puutarhojen yhdistyksen jäsen ja vuodesta 1994 Botanic Gardens Conservation Internationalin jäsen. Vuonna 1995 vastuu puutarhasta siirrettiin Tallinnan kaupungille.

Kasvitieteellisen puutarhan alueeseen kuuluu maata Viron ensimmäisen presidentin Konstantin Pätsin entisestä maatilasta.

Johtajat

Kasvitieteellisen puutarhan johtajia ovat olleet:

  • Arnold Pukk (1961–1978)
  • Jüri Martin (1978–1988)
  • Andres Tarand (1989–1990)
  • Heiki Tamm (1991–1997)
  • Jüri Ott (1997–2001)
  • Veiko Lõhmus (2001–2005)
  • Margus Kingisepp (2005–2009)
  • Karmen Kähr (2009–2017)
  • Urve Sinijärv (2018–)

Kokoelmat

Kasvitieteelliseen puutarhaan kuuluu ulkona systemaattinen osasto ja sisällä kasvihuonekokoelmat. Ulkopuutarhassa on arboretum, ruusutarha ja kivipuutarha.

Katso myös

  • Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Katja M.
5 april 2015
Palm house (greenhouses) with tropical plants, succulents and other. Check out the website for info regarding exhibitions. Entry is €3.50.
Missy
20 september 2015
Here for a friends wedding - such a stunning location. Shame about the big BT tower visible from the gardens - but not really that bad for exploring the gardens
Tarmo Nakkurt
14 november 2013
knowledge, clean air and a calm environment
Anna Zhook
28 june 2015
Очень очень много красивых растений
8.5/10
17 919 ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
Kloostrimetsa tee 44, 11913 Tallinna, Viro Hanki reittiohjeet
Mon-Sun 11:00 AM–4:00 PM

Tallinn Botanical Garden palm house on Foursquare

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha on Facebook

Original Sokos Hotel Viru

alkaen $109

Nordic Hotel Forum

alkaen $219

Solo Sokos Hotel Estoria

alkaen $97

Hotel Bern by TallinnHotels

alkaen $94

Taanilinna Hotel

alkaen $104

Red Emperor Hostel

alkaen $10

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tallinnan televisiotorni

Tallinnan televisiotorni on teletorni Piritan esikaupunkialueen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Estonian History Museum

The Estonian History Museum (Estonian: Eesti Ajaloomuuseum) is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Russalka

Russalka on panssarilaiva Rusalkan uppoamisen muistomerkki, joka

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Viron taidemuseo

Viron taidemuseo (viroksi Eesti Kunstimuuseum) on valtion taidemuseo,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
KUMU

|+ style='font size: larger;' | Taidemuseo KUMU

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kadrioru park

Het Kadriorgpark is een park in de Estse hoofdstad Tallinn. Het werd

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tallinnan synagoga

Tallinnan synagoga on synagoga Tallinnassa, Viron pääkaupungissa. Se v

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tallinnan Lennart Meri -lentoasema

Tallinnan Lennart Meri -lentoasema tai Ülemisten lentoasema

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chicago Botanic Garden

The Chicago Botanic Garden is a 385-acre (156 ha) living plant

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ogród Botaniczny BUW

Ogród Botaniczny BUW on turistinähtävyys, yksi Kasvitieteelliset pu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Phipps Conservatory and Botanical Gardens

Phipps Conservatory and Botanical Gardens is a botanical garden set in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lichtentaler Allee

The Lichtentaler Allee is a historic park and arboretum set out as a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
San Francisco Botanical Garden

The San Francisco Botanical Garden (formerly Strybing Arboretum) is a

Katso kaikki vastaavat paikat