Skansen

Skansen on Arthur Hazeliuksen vuonna 1891 perustama ulkoilmamuseo ja eläintarha Djurgårdenilla Tukholmassa.

Historia

Skansen vihittiin käyttöön 11. lokakuuta 1891. Sen perustajan, Arthur Hazeliuksen tarkoituksena oli esitellä elämää eri puolilla Ruotsia eri ajanjaksoilta. Kuten muu Eurooppa, Ruotsi oli 1800-luvulla nopeasti teollistumassa ja Hazelius pelkäsi maan monien perinteiden ja tapojen unohtuvan historiaan. Hazelius, joka oli aiemmin perustanut Nordiska museetin, sai inspiraation projektiinsa kuningas Oskar II:n Osloon vuonna 1881 rakennuttamasta ulkoilmamuseosta. Skansenista tuli malli Skandinavian muille ulkomuseoille, ja sanaa skansen käytetään niille nykyään monissa kielissä yleissanana.

Hazelius osti matkoillaan noin 150 taloa ympäri Ruotsia ja lähetti ne osa osalta museoonsa, jossa ne rakennettiin uudelleen. Vain kolme museon rakennusta eivät ole alkuperäisiä, mutta nekin kopioitiin tarkasti Hazeliuksen löytämistä rakennuksista. Suurin osa alueen taloista on 1700- ja 1800-luvuilta, mutta vanhin rakennus on jo 1300-luvulta.

Skansen kuului aluksi Nordiska museetiin. Se käsitti alun perin Bollnästorgetin ja Fågeldammarnan välisen alueen (29 493 m²), ja sisäänkäynti oli Hasselbacksportenin kautta. Vuonna 1892 museo kasvoi 174 411 m²:n alueella, joten sen koko yli kuusinkertaistui. Vuosien kuluessa museoon on liitetty lisää alueita, ja se on nykyään 30 hehtaarin suuruinen. Skansen on ollut myös eläintarha vuodesta 1924 lähtien. Vuonna 1963 se siirtyi Nordiska museetilta Tukholman kaupungin hallinnoiman säätiön omistukseen, vaikka Skansenin rakennuksissa olevat esineet kuuluvatkin yhä museolle.

Nähtävyyksiä

  • Kaupunkikorttelissa (Stadskvarteren) esitellään 1800-luvun ruotsalaisen kaupungin elämää ja ammatteja. Alueella on mm. 1870-luvun leipomo, joka on ennen sijainnut Södermalmilla.
  • Ekhärädin kartano (Ekhäradsgården) on maatalo 1820-luvulta Värmlannista. Kartanon on rakennuttanut kruununvirkailija Jan Olof Pallin.
  • Segloran kirkko on rakennettu vuonna 1729, ja se siirrettiin Skansenille vuonna 1916 Länsi-Götanmaalta. Puinen kirkko on nykyään yksi Ruotsin suosituimmista vihki- ja rippikirkoista.
  • Skogaholmin kartano on rakennettu 1680-luvulla, mutta sen tilat ovat 1700-luvun lopusta. Kartanolla on ranskalainen puutarha, keittiöpuutarha ja pieni englantilainen puutarha.
  • Postitalo, joka on rakennettu alun perin 1840-luvulla, muutettiin Skansenille Virserumista.
  • Eläintarhassa on pääasiassa Skandinavialle kotoperäisiä lajeja, kuten karhuja, susia, ilveksiä, ahmoja, hirviä, poroja ja hylkeitä.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Jacob Neergaard
28 december 2014
Great place for a day out in Stockholm. Make sure to pop in to the old workshops and talk to the people who inhabit them. The guides are very knowledgeable and dressed accordingly. There's also a zoo.
4sq SUs Sweden
25 june 2016
The world’s oldest open air museum was founded by Artur Hazelius in 1891. Immerse yourself into a miniature historical Sweden.
Abeer S
21 march 2017
It was an outdoor museum for Sweden. Real houses, school, farms, and animals they collect it and bring it to show the real old life. It was new experience for me. I was really happy and interesting ????
Michael Kazarnowicz
29 december 2014
A very good place to take people visiting Sweden to any time of the year. Has something for people of all ages. This and the Wasa Museum are probably the best and least gimmicky tourist spots.
Koen Van Daele
23 july 2017
The oldest open-air museum in the world. Visit the historic buildings and don't forget to talk to the guides in them. They are very knowledgeable and they speak perfect English.
Bjørn Fjölnisson
6 june 2015
Something here for everyone. The historical buildings are fascinating. The animals are beautiful with big enclosures and demonstrations from baking crispbread to feeding wolves. Well worth the visit.
8.5/10
smallkaa, Barsuk ja 423 743 useammat ihmiset ovat olleet täällä
At Six

alkaen $320

Grand Hôtel Stockholm

alkaen $554

Hotel Kungstradgarden

alkaen $168

Downtown Camper by Scandic

alkaen $0

Downtown Camper by Scandic

alkaen $348

Scandic Sergel Plaza

alkaen $275

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Skansena akvārijs

Skansen-Akvariet är ett tropikhus med regnskogsmiljöer och akvarium, b

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Biologinen museo (Tukholma)

Biologinen museo (ruots. Biologiska museet) on museo Ruotsin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
ABBA: The Museum

ABBA The Museum is an interactive exhibition about the pop-group ABBA

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Villa Lusthusporten

Villa Lusthusporten, also called villa Wicanderska, villa Brinckska,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gröna Lund

Gröna Lund on huvipuisto Tukholmassa, Ruotsissa. Jacob Schultheis

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Nordiska museet

Nordiska museet (Pohjoismainen museo) on museo Ruotsin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Vasa (laiva)

Vasa oli Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin kruununlaiva, joka

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lightship Finngrundet (1903)

The Lightship Finngrundet is a lightvessel built in 1903 and now a

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Zuiderzee Museum

The Zuiderzee Museum, located on Wierdijk in the historic center of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
High Desert Museum

The High Desert Museum is located near Bend, Oregon, United States.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old Cowtown Museum

Old Cowtown Museum is an accredited history museum in Wichita, Kansas,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Batsto Village, New Jersey

Batsto Village (or simply Batsto) is an historic unincorporated

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Upper Canada Village

Upper Canada Village is a heritage park in the village of Riverside

Katso kaikki vastaavat paikat