Sfinksi#Kreikkalainen sfinksi

Sfinksi (kreikaksi Σφιγξ kuristaja) on taiteessa ja mytologiassa kuvattu ihmispäinen leijona tai hirviö, joka oli yleensä naispuolinen. Ensimmäiset tunnetut sfinksiveistokset valmistettiin muinaisessa Egyptissä. Egyptiläinen sfinksi kuvasi yleensä faaraon tai muun tärkeän henkilön kasvoja, sekä leijonan ruumista, jolla pyrittiin korostamaan patsaan esittämän henkilön voimaa ja mahtia. Myöhemmin kreikkalaiset omaksuivat sfinksin osaksi tarustoaan. He kuvasivat sfinksin yleensä naishahmoisena ja siivekkäänä. Heidän uskomuksensa mukaan sfinksi ryösti nuoria poikia ja oli läsnä verisissä taisteluissa. Sfinksi toimi myös hautapaikkojen vartijana. Joissakin taruissa sfinksi kyseli kreikkalaisilta sankareilta arvoituksia: jos ei tiennyt vastausta, sfinksi muutti onnettoman uhrinsa kiveksi. Kun joku tiesi vastauksen, kaikki vapautuivat loitsusta. Klassisella kreikkalaisella kaudella sfinksi inhimillistyi. Sen kasvot kuvattiin tyyninä ja kauniina ja sille usein veistettiin myös rinnat.

Gizan sfinksi

]]

Kuuluisin sfinksi (arabiaksi أبو الهول abu'l-haul kauhun isä) sijaitsee Gizan tasangolla kolmen pyramidin vieressä. Se on noin 20 metriä korkea ja 73,5 metriä pitkä. Kasvojen leveys on 4,15 metriä ja ne oli alkujaan maalattu punaisilla, sinisillä ja vihreillä väreillä. Sfinksi on hakattu peruskalliosta ulkonevaan kalkkikiveen.

Sfinksin henkilöllisyydestä ei ole täyttä varmuutta, vaikka useimmiten sen katsotaan esittävän neljännen dynastian aikana hallinnutta (2558–2532 eaa.) faarao Khafreaa. Sfinksistä ja Khafrea esittävistä patsaista ei kuitenkaan löydy paljon yhtäläisyyksiä. Muun muassa yhdysvaltalainen oikeuslääkäri Frank Domingo pitää sfinksin piirteitä afrikkalaisina, ja Khafren piirteitä eurooppalaisina. Joidenkin teorioiden mukaan sfinksi saattaa esittää myös Khafren edeltäjää, Djedefraa, josta tiedetään hyvin vähän.

Joidenkin mielestä sfinksin ikää ei ole vielä selvitetty. Yhdysvaltalainen geologi Robert Schoch pitää sfinksissä näkyviä eroosiojälkiä veden aiheuttamina. Teoriaa on kritisoitu egyptologien taholta, koska tällöin sfinksin pitäisi olla tuhansia vuosia oletettua vanhempi (7000-5000 eaa.), eikä Egyptin silloisten heimojen uskota voineen saada aikaan sen kaltaista rakennelmaa.

Ajan saatossa aavikolla puhaltavat tuulet hautasivat Gizan sfinksin kaulaa myöten hiekkaan, kunnes 18. dynastian faarao Thutmosis IV kaivoi sen esiin hiekasta. Tarun mukaan nuori prinssi Thutmosis oli metsästämässä Gizan pyramidien lähistöllä. Kun hän asettui sfinksin varjoon lepäämään ja nukahti, sfinksi näyttäytyi hänelle unessa ja lupasi, että jos Thutmosis kaivaisi sfinksin esiin hiekasta, jolloin hänestä tulisi faarao. Thutmosis kaiverrutti tapahtumasta niin kutsutun "unisteelen", jossa hän kuvailee unensa. Steelen hän asetti sfinksin jalkojen väliin, jossa se on yhä tänäkin päivänä.

Paikalliset arkeologit ja konservoijat pitäisivät parempana, jos sfinksi hautautuisi uudelleen hiekkaan. Se on hakattu niin helposti rapautuvaan kiveen, että sen pinta jauhautuu melkein sormien välissä. Sfinksiä on myös yritetty hajottaa vuosien saatossa. Mamelukit ampuivat sfinksiltä nenän käyttäessään sitä maalitauluna 1380. Tuntematon sheikki määräsi sfinksin hajotettavaksi, mutta hakuilla varustetut miehet eivät saaneet sfinksiä rikki, jolloin sitä alettiin pelätä. Sen jälkeen sfinksi on saanut olla rauhassa tuhoamisyrityksiltä, mutta ajan myötä se on kulunut luonnollisella tavalla. Siitä irtoaa jatkuvasti isoja paloja ja eri aikakausien konservoijat ovat lisänneet hävitystä käyttämällä virheellisiä menetelmiä (mm. betonilaastia). Myös keinokastelu ja sen mukanaan tuoma suola aavikolta, sekä suuri matkailijoiden tulva ovat vahingoittaneet sfinksiä.

Muita egyptiläisiä sfinksejä

Vaikka Gizan sfinksi on suurin Egyptissä olevista sfinkseistä, ei se suinkaan ole ainoa. Muinaisessa Theban kaupungissa on kahta temppeliä (Karnak ja Luxor) yhdistävä sfinkseillä reunustettu käytävä. Käytävän molemmilla puolilla on koko kolmen kilometrin matkalla vierekkäin sfinksejä, joilla on Amon-jumalaa kuvaava pässin pää. Myös muinaisen Memfiksen kaupungin lähellä on alabasterista kaiverrettu sfinksi. Seuraavat sukupolvet eivät ehkä näe sfinksiä, koska tulvat saattavat hukuttaa sen.

Kreikkalainen sfinksi

Kreikan ja muinaisen Egyptin tultua tiiviimpään kanssakäymiseen Uuden valtakunnan aikana (1550–1069 eaa.) kreikkalaiset omaksuivat sfinksin osaksi omaa jumalistoaan, kuitenkin muuttamalla sitä niin, että sillä oli naisen pää ja siivet sekä käärmeen häntä. Kreikkalainen sfinksi oli huonon onnen ja tuhon demoni. Tarun mukaan sfinksi kysyi ihmisiltä vastausta arvoitukseen ("Mikä olento liikkuu aamulla neljällä jalalla, päivällä kahdella, ja illalla kolmella jalalla?") ja kuristi kaikki jotka vastasivat väärin. Viimein kuitenkin Oidipus osasi vastata arvoitukseen oikein ("Ihminen."), jolloin sfinksi tappoi itsensä hyppäämällä rotkoon.

Lähteet

  • Tieteen kuvalehti 13/1998
  • Robert M. Schoch: Voices of the rocks (Thorsons, 2000)

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Abinesh S
4 january 2018
Negotiate the horse carriage prices to lesser than half before getting on the horse. And all the pyramids in the area are walkable. As the 'guides'to cut the bullshit when they say u can't walk.
MedellinStyle.com GMID
1 november 2012
Just say "no thank you no". To all the camel and horse scammers. They may take pictures and say is free or also free ride saying "pay what makes you happy" be careful. But nothing to worry about.
Dave Mc
31 august 2018
No, Napoleon Bonaparte didn't shoot off his nose, but yes the head looks smaller than the body so maybe there was originally a larger head that was re-carved into what we see today?
Bassem Helal
1 march 2018
It is really amazing to see. My advice to you is to go there at winter not summer due to the scorching sun and sunburns many will try to sell you stuff and make you ride for money.Enjoy.
Angeline Teoh
9 december 2019
The side and front angle looks amazing. Great place for photography but be aware of pick pockets and gift sellers who continues to pester you non stop
Chelsea Doll
6 march 2017
Go on the 30 minute camel ride for the best view of all of the pyramids. The panorama views are breathtaking and even better on a camel.
Marriott Mena House, Cairo

alkaen $247

Four Seasons Hotel Cairo at The First Residence

alkaen $180

Swiss Inn Nile Hotel

alkaen $29

Barcelo Cairo Pyramids

alkaen $60

Amarante Pyramids Hotel

alkaen $34

Hor Moheb Hotel

alkaen $31

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Khufun aurinkolaiva

Khufun aurinkolaiva on faarao Khufun (tunnetaan myös kreikkalaisella

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gizan pyramidit

Gizan pyramidit sijaitsevat Gizassa Kairon eteläpuolella Egyptissä. P

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kheopsin pyramidi

Kheopsin pyramidi (Khufun pyramidi, suuri pyramidi) on suurin ja

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Khefrenin pyramidi

Khefrenin pyramidi (Khafren pyramidi) on Gizan pyramideista toiseksi

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mykerinoksen pyramidi

Mykerinoksen pyramidi (Egyptiläisen kirjoitusasun mukaan Menkauren

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Layer Pyramid

The Layer Pyramid (known locally in Arabic as il-haram il-midawwar,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Abu Rawash

Abu Rawash (also known as Abu Roach, Abu Roash), 8 km to the North of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pyramid of Djedefre

The Pyramid of Djedefre consists today mostly of ruins located at Abu

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pnyks

Pnyks (muinaiskreikaksi Πνύξ) on kukkula Ateenan keskustassa, vaj

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Saint-Bertrand-de-Comminges

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lysikrateen muistomerkki

Lysikrateen muistomerkki on Ateenassa lähellä Akropolista oleva p

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bryn Celli Ddu

Bryn Celli Ddu is a prehistoric site on the Welsh island of Anglesey

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chumash Painted Cave State Historic Park, California

Painted Cave State Historic Park is a small sandstone cave adorned

Katso kaikki vastaavat paikat