Santa Maria Novella

Santa Maria Novella on basilika Firenzessä Italiassa. Se oli Firenzen ensimmäinen merkittävä basilika ja on dominikaanien pääkirkko kaupungissa.

Kirkossa ja sen vieressä olevissa luostarissa ja tuomiokapitulirakennuksessa on monia merkittävä taideteoksia ja hautamonumentteja. Erityisen kuuluisia ovat gootiikan ja varhaisrenessanssin mestareiden freskot. Taideteosten tekemistä rahoittivat Firenzen merkittävimmät perheet, jotka varmistivat hautapaikkansa pyhällä maalla.

Historia

fresko.]] Vuonna 1221 Bolognasta lähetetyt dominikaanimunkit hankkivat pienen Santa Maria Novella -kirkon, joka oli vihitty käyttöön vuonna 1049. Kirkko oli rakennettu 800-luvulta peräisin olleen kappelin päälle. Tämä kirkko kävi kuitenkin nopeasti pieneksi ihmisille, jotka halusivat tulla dominikaanien jumalanpalveluksiin. Vuodesta 1246 alettiin myöntää aneita henkilöille, jotka osallistuivat uuden kirkon kustannuksiin. Uuden kirkon, jonka julkisivu on etelään, rakennustyöt aloitettiin vuonna 1279.

Kirkon vihki virallisesti käyttöön paavi Eugenius IV vuonna 1420. Todennäköisesti itse kirkkorakennus mukaan luettuna kellotorni valmistuivat jo vuonna 1360. Kirkon kuuluisa julkisivu on tehty kahdessa vaiheessa. Alempi osa on 1300-luvulta ja Leon Battista Albertin suunnittelema yläpuoli rakennettiin vuosina 1456–1470.

Nykyisen muotonsa Santa Maria Novella -kirkko sai 1500-luvulla Giorgio Vasarin suunnitelemana. Muutoksiin oli syynä Trenton kirkolliskokouksen päätökset kirkollisen liturgian uudelleenjärjestelystä. Vasari muotoili uudelleen laivat ja apsiksen.

Taide

Santa Maria Novellassa on monien mestareiden töitä. Alttarin takana olevassa syvennyksessä on Filippo Brunelleschin ainoa puinen veistos Krusifiksi. Se työstettiin vuosina 1410–1425, ja Vasarin mukaan Brunelleschi halusi tehdä sen vastavetona Donatellon tylyn realistiselle puuveistokselle Kristus ristillä. Kirkon sakaristossa on Giotton varhainen maalaus Krusifiksi vuodelta 1312. Kirkon kolmannessa kappelissa on yksi taidemaalari Masaccion tunnetuimmista töistä Kolminaisuus, Maria ja Pyhä Johannes noin vuodelta 1427.

Lisäksi kirkossa on maalauksia Paolo Uccellolta ja Alessandro Allorilta sekä freskoja Orcagnalta ja Agnolo Gaddilta.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Amit Gaharwar
7 october 2015
Quite near to the railway station. Marble facade is different from the churches in other cities. Quite typical of churches in Florence. Trinity fresco inside the cathedral.
Fluying ✅
17 october 2018
The Dominican church of SANTA MARIA NOVELLA (begun 1246) stands atop an earlier church from 1094. The marble facade incorporates two building periods; the lower facade in 1360 and the upper in 1470
Lover of Life
18 august 2016
Perfect meeting place than the train station which is very close. The perfect roses in the square is very beautiful as we pass by during summer time.
Nadia *
2 april 2017
Не пожалейте времени и купите билет) музей, собор, внутренний дворик - во всем этом своя магия! И поразительная тишина, хоть и рядом с вокзалом
Antonio Di Chiara
29 march 2018
La chiesa di Santa Maria Novella si affaccia su una bellissima piazza vicino alla stazione di Firenze. Da vedere l’interno soprattutto per il crocifisso di Giotto e la Trinità di Masaccio. Consigliata
Kanıt Vural
12 february 2015
Santa maria Novella bazilikası Floransa’da yer alan önemli yapılar arasında yer almasa da aslında gezmeye değer yerlerden biridir. Kilise tren istasyonunun yanında yer almaktadır.
8.3/10
Marich Marich ja 16 701 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
Piazza di Santa Maria Novella, 18, 50123 Firenze FI, Italia Hanki reittiohjeet
Wed-Thu 9:00 AM–7:00 PM
Fri 9:00 AM–6:00 PM
Sat 9:00 AM–7:00 PM
Sun 10:00 AM–7:00 PM
Mon 9:00 AM–7:00 PM

Basilica di Santa Maria Novella on Foursquare

Santa Maria Novella on Facebook

MH Florence Hotel & Spa

alkaen $176

Hotel Luxor Florence

alkaen $225

Hotel Arcadia

alkaen $125

Soggiorno Fortezza Fiorentina

alkaen $85

Monna Clara

alkaen $115

B&B Marbò Florence

alkaen $128

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tornabuoni Chapel

The Tornabuoni Chapel (Italian: Cappella Tornabuoni) is the main

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Palazzo Rucellai

Palazzo Rucellai is a fifteenth-century palace in the Piazza de'

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Santa Maria Maggiore, Florence

Santa Maria Maggiore di Firenze is a church located in Florence,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Medici Chapel

The Medici Chapels (Cappelle medicee) in the Basilica of San Lorenzo,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
San Lorenzon kirkko

San Lorenzon kirkko Firenzessä on 1100-luvun alkupuolella rakennettu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Laurentian Library

The Laurentian Library (Biblioteca Medicea Laurenziana) in Florence,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Palazzo Strozzi

Palazzo Strozzi on renessanssipalatsi italialaisessa Firenzen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
San Salvatore al Vescovo

San Salvatore al Vescovo is a church located in Florence, Italy.

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Santi Giovanni e Paolo, Venice

The Basilica di San Giovanni e Paolo, known in the Venetian dialect as

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Santa Maria sopra Minerva

The Basilica of Saint Mary Above Minerva (Basilica Sanctae Mariae

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pantheon (Rooma)

Pantheon (Шаблон:K-grc, kaikkien jumalien temppeli) on parhaiten säily

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sacré-Coeur

Sacré-Cœurin basilika (ransk. Basilique du Sacré-Cœur, Pyhän Sydä

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Basilica of St. Sernin, Toulouse

The Basilica of St. Sernin in Toulouse, France, is the former abbey

Katso kaikki vastaavat paikat