Sanchi

Sanchi on pieni kylä Intiassa, Madhya Pradeshin osavaltiossa, 45 kilometriä Bhopalin kaupungista. Kylä on kuuluisa buddhalaisista monumenteistään, jotka rakennettiin kolmannen vuosisadan ennen ajanlaskua ja 1100-luvun välisenä aikana. Sanchi on merkittävä ja ainutlaatuinen paikka, jossa on parhaiten säilyneitä stupia. Lisäksi alueelta pystyy näkemään Intian buddhalaisen arkkitehtuurin synnyn, kukoistuksen ja rappion. Vuonna 1989 Sanchin buddhalaiset monumentit listattiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Ashoka, joka oli kääntynyt buddhalaisuuteen luultavasti vuonna 258 eaa. aloitti pyhäkön rakentamisen. Hän rakennutti alueelle kahdeksan stupaa sekä 12 metriä korkean pylvään, johon on kaiverrettu hänen julistuksiaan. Kuuluisin näistä stupista on Stupa 1, eli ns. "suuri stupa".

Suuri stupa on 36,6 metriä halkaisijaltaan ja korkeudeltaan 16,46 metriä. Sen kupoli on lähes täydellisen puolipallon muotoinen. Sitä on laajenettu kolmeen otteeseen. Viimeisen kerran 400-luvun puolivälissä. Erityisen kuuluisa Suuri stupa on neljästä monumentaalisesta portistaan, torana, jotka on koristeltu näyttävästi.

Sanchi hylättiin 1300-luvulla. Sanchin monumentit löydettiin uudelleen vuonna 1818, kun brittiläinen kenraali tuli alueelle. Kasvillisuus oli jo tällöin pitkälti peittäneet rakennukset. Monumentit kärsivät tämän jälkeen amatööriarkeologien ja aarteenmetsästäjien käsissä ja vasta 1910-luvulla arkeologi John Marshallin johdolla Sanchi sai nykyisen kuntonsa.

Lähteet

Aiheesta muualla

Шаблон:Commons

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
1 april 2021

added at 15.59: [added_at time="16.00"]எனது கற்றலுக்கு மிகவும் உதவியது
Kushal Sanghvi
3 february 2018
Extremely beautiful ancient heritage and the Torans or the four gates have rich stories to tell! You must use the audio guides here!
Ruvini Lokunarangoda
26 march 2016
The stupa and Chetiyagiri vihar closes at 6pm.
A Dave
28 august 2023
Light show at 7:30pm
Virendra Harmalkar
29 february 2012
Must watch...Awesome architecture...
Hotel Raja Bhoj

alkaen $66

Hotel Dayal Paradise

alkaen $49

OYO 10077 Indrapuri

alkaen $18

Hotel Sambodhi

alkaen $30

Hotel Shree Ji

alkaen $28

Samardha Jungle Resort

alkaen $53

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Heliodorus pillar

The Heliodorus pillar is a stone column that was erected around 110

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Upper Lake (Bhopal)

Upper Lake, (Hindi: बड़ा तालाब), is the largest artificial lake i

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bhimbetka

Bhimbetka on arkeloginen alue Intiassa, Madhya Pradeshin osavaltiossa.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sethani ghat

Sethani Ghat is a 19th-century construction along the banks of the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chanderi fort

Chanderi fort located at Chanderi in Ashoknagar District of Madhya

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Trinity College Kirk

Trinity College Kirk was a royal collegiate church in Edinburgh,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Historic Centre of Sighișoara

The Historic Centre of Sighișoara (Sighișoara Citadel) is the old h

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Historic Centre of Guimarães

Historic Centre of Guimarães is an urban space of the city of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Parque das Ruínas

The Centro Cultural Municipal Parque das Ruínas, or simply Parque das

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mill Ruins Park

Mill Ruins Park is a park in downtown Minneapolis, Minnesota, United

Katso kaikki vastaavat paikat