Saimaa

Saimaa on Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi. Se on Vuoksen vesistön pääjärvi, jonka laskujoki Vuoksi virtaa Laatokkaan, mistä Saimaan vedet laskevat edelleen Neva-jokea pitkin mereen Suomenlahteen.

Saimaan rannalla sijaitsevat kaupungit ovat Imatra, Joutseno, Lappeenranta, Savonlinna, Mikkeli, Varkaus, Joensuu ja Kitee.

Maantiede

Saimaan pinta-ala on noin 4 400 neliökilometriä. Saimaa muodostuu useista järvenselistä, joista suurimpia ovat Suur-Saimaan selkä eteläisellä Saimaalla, saariston pirstoma Pihlajavesi Savonlinnan eteläpuolella, luonnonkaunis Haukivesi Savonlinnan pohjoispuolella ja aava Pyhäselkä Joensuun eteläpuolella. Muita tunnettuja Saimaan osia ovat muun muassa kirkasvetinen Puruvesi, erämainen Luonteri sekä jylhä Kolovesi. Saimaa muodostaa keskeisimmän osan itäisestä Järvi-Suomesta (ks. Suomen maisemamaakunnat).

Saimaan keskimääräinen pinnankorkeus on 75,70 metriä merenpinnan yläpuolella. Suurin mitattu syvyys on 84 metriä Yövedellä Käenniemenselässä Ison ja Pienen Riuttasaaren eteläpuolella. Suurimman osan vesistään Saimaa saa Pielisen reitiltä Pielisjoesta, joka laskee Saimaan tasolle Pyhäselällä Joensuussa. Toinen pohjoisista reiteistä Kallaveden reitti purkaa vetensä Saimaan tasolle Soisalon saaren länsipuolelta Leppävirran reittiä ja itäpuolelta Heinäveden reittiä pitkin. Näiden molempien reittien vedet saavuttavat Saimaan tason Haukivedellä Varkauden Huruskosken ja Heinäveden Pilpankosken jälkeen.

Historia

Jääkauden jälkeen noin 6 500 eaa. Saimaa muodosti Päijänteen kanssa yhtenäisen altaan, joka laski Kalajoen kautta Perämereen. Maankohoamisen vaikutuksesta yhteys Päijänteeseen katkesi ja Saimaasta muodostui erillinen järvi joka mursi kaksi lasku-uomaa Kymijokeen, josta oli tullut Päijänteen lasku-uoma. Toinen reitti kulki Mäntyharjun kautta ja toinen eli Valkealan reitti Salpausselkien välissä. Lopulta syntyi noin 4 000 eaa. Vuoksi, joka korvasi edellä mainitut uomat.

Vesiliikenne

Saimaan kanava kulkee Lappeenrannasta Viipuriin ja Suomenlahteen. Toiset kanavat yhdistävät Saimaan toisiin itäisen Suomen järviin, muun muassa Unnukkaan, Kallaveteen, Pieliseen ja Juojärveen, muodostaen todellisen vesiteiden verkoston. Kanavia on aiemmin käytetty lähinnä puun ja muun rahtitavaran kuljettamiseen, mutta nykyisin - Saimaan kanavan vilkasta rahtialusliikennettä lukuun ottamatta - matkailijat, veneilijät ja risteilyalusten matkustajat muodostavat kanavien tärkeimmän käyttäjäryhmän.

Eläimistö

Saimaannorppa on vain Saimaalla elävä norpan uhanalainen alalaji, joka erottui omaksi lajikseen noin 8000 vuotta sitten. Saimaannorppakanta on vain noin 260 yksilöä. Suomen luonnonsuojeluliitto paikallisjärjestöineen tekee työtä saimaannorpan suojelun hyväksi. Saimaanlohi on vain Saimaalla elävä uhanalainen lohikala.

Katso myös

  • Luettelo Suomen järvistä

Viitteet

Шаблон:Viitteet

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Saimaa: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
Scandic Patria

alkaen $149

Original Sokos Hotel Lappee

alkaen $193

Cumulus City Lappeenranta

alkaen $133

Center Hotel Imatra

alkaen $90

Holiday Houses Saimaa Gardens

alkaen $229

Imatra Spa Sport Camp

alkaen $104

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Saimaan kanava

Saimaan kanava (ven. Сайменский канал, Saimenski kanal) on Saimaan ves

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lappeenranta castle

Lappeenranta castle on turistinähtävyys, yksi Linnat vuonna L

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Angry Birds Activity Park

Angry Birds Activity Park on turistinähtävyys, yksi Huvipuistot v

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Holiday Club Saimaa Aquapark

Holiday Club Saimaa Aquapark on turistinähtävyys, yksi Vesipuistot v

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kärnäkosken linnoitus

Kärnäkosken linnoitus on Savitaipaleen Kärnäkoskella sijaitseva vuo

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Imatrankoski

Imatrankoski on Imatralla Vuoksessa sijaitseva Suomen suurin koski.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Astuvansalmen kalliomaalaukset

Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat Etelä-Savossa Yöveden rannalla R

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Сваргас (деревня викингов)

Сваргас (деревня викингов) on turistinähtävyys, yks

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jökulsárlón

Jökulsárlón is the best known and the largest of a number of gl

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lake Pukaki

Lake Pukaki is the largest of three roughly parallel alpine lakes

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Minnewater

Minnewater or Love Lake is a lake in the center of Bruges, Belgium

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Meiktila Lake

Lake Meiktila (Burmese: မိတ္ထီလာကန် ]) is a lake located near Meiktila

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Dique do Tororó

O Dique do Tororó é o único manancial natural da cidade de Sa

Katso kaikki vastaavat paikat