Saaristomeren kansallispuisto

Saaristomeren kansallispuisto on Länsi-Turunmaan ja Kemiönsaaren kunnissa, Varsinais-Suomessa sijaitseva kansallispuisto. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1983 ja sen pinta-ala on 500 km². Aluetta hoitaa muiden Suomen kansallispuistojen tapaan Metsähallitus.

Saaristomeren kansallispuiston maisemaa hallitsevat laajat saaristot jotka koostuvat kallioluodoista ja metsäisistä saarista, sekä suurista selkävesistä. Puistoon voi tutustua useiden luontopolkujen, Sinisimpukan luontokeskuksen ja Saaristokeskus Korpoströmin avulla. Alueella liikutaan omalla veneellä, venematkalla tai saariston yhteysaluksilla.

Kansallispuistoa ympäröi laajempi yhteistoiminta-alue, jonka sisäpuolella sijaitsevat valtion omistamat alueet muodostavat kansallispuiston. Puisto on UNESCO:n vuonna 1994 perustaman Saaristomeren biosfäärialueen ydinosa. Puisto sai vuonna 2007 WWF:n kansainvälisen PAN Parks -sertifikaatin.

Historia

Ihminen asuttaa saaristoon

Varsinais-Suomen saaristo, on ollut asuttua myöhäisestä kivikaudesta (noin 2000–1300 eaa.) lähtien. Runsaat luonnonantimet houkuttelivat jääkauden jälkeen kivi- ja pronssikauden ihmisiä asumaan saaristoon. Tuolloin Itämeri oli suolaisempi ja se tarjosi runsaasti turskaa ja muita kaloja, sekä sadattuhannet hylkeet elivät alueella. Ihmiset käyttivät runsasta merilinnustoa ravintonaan, sekä keräsivät sen munia ja untuvia. Karjatalouden ja marginaalisen maanviljelyn edellytykset saattoivat tuolloin olla jopa nykyistä paremmat lämpimän ilmaston takia. Saaristomerellä tapahtuvan maankohoamisen myötä merestä nousi asumiskelpoisia saaria jolle esihistoriallinen asutus levisi hiljalleen. kivi- ja pronssikaudella ulkosaariston luodot olivat nykyistä 20–25 metriä alempana. Ulkosaaristo oli nykyisten Nauvon, Korppoon ja Houtskarin pääsaarien paikkeilla. Esimerkiksi Dragsfjärdissä sijaitseva Bötesbergetin kivikautinen asuinpaikka vuodelta 6000 eaa. on nykyään korkealla metsäisellä ylängöllä 55 metriä merenpinnasta, kun tuolloin se oli yksinäinen saari ulapalla.

Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueelta ei ole löydetty kivikautisia asuinpaikkoja, mutta nelisenkymmentä hautarauniota pronssi- ja rautakaudelta (500 eaa.–1150/1300 jaa.) tunnetaan. Saaristosta on kuitenkin löydetty kaksi esihistoriallisen ajan linnaluotoa, jotka voisivat mahdollisesti olla rautakauden aikaisia.

Kalastuksen ja muiden saariston peruselinkeinojen lisäksi saaristolaiset harjoittivat kauppaa, käsitöitä ja merenkulkua jo varhain. Viimeistään tultaessa pronssikaudelle purjehteminen yleistyi koko Itämerellä. Jo pronssikaudella saaristomerelle levisi samanlaiset elinkeinot, hautaustavat ja metallinkäyttö kuin muuaallakin Itämeren kulttuuripiirissä.

Tultaessa rautakaudelle (500 eaa.–1150) asutus levisi Saaristomeren kansallispuiston alueelle. Merkkinä tästä, yhteistoiminta-alueelta on löydetty useita rautakautisia muinaisjäännöksiä. Siitepölyanalyysillä on osoitettu, että rannikkolla on ollut maanviljelyä rautakaudelta lähtien. Yleisimmät muinaisjäännökset sijoittuvat juuri rautakauden lopulta 1800-luvulle asti.

Näyttävimpinä esihistoriallisen ajan muinasjäännöksinä voidaan pitää hautaraunioita. Ne on rakenettu pronssi- ja rautakaudella latomalla kiviä. Raunioiden koko vaihtelee muutaman metrin läpimitasta kymmenien metrien levyisiin ja parin metrin korkuisiin hautaröykkiöihin. Prossikauden alkupuolella röykkiöihin haudattiin, mutta myöhemmin siirryttiin polttotuhkaukseen. Joistakin röykkiöistä on löydetty koruja ja aseita, niin kutsuttuja hauta-antimia. Osasta hauta-antimet ovat kadonneet tai niissä ei ole ollut niitä alunperinkään. Kansanomainen nimi hautaraunioille on hiidenkiuas.

Hautaraunio löytöjä on tehty ympäri saaristoa, hyvin erikoisilta saarilta. Suurin osa haudoista on rakentamis aikanaan jo tehty isommille saarille, ja maankohoamisen myötä ne ovat kasvattaneet kokoaan. Hautapaikka on usein valikoitunut, maastosta erottuvalta paikalta, kuten kallionhupuilta ja lakialueilta, joilta on näjymä merelle. Kansallispuiston hautarauniot ovat matalia, melko pieniä, ja ne on rakennettu lähelle saaren korkeinta kohtaa. Osa haudoista on myös rannalla tai usein hautaröykkiön ryhmässä. Luultavasti kaikki Saaristomeren hautaröykkiöt ovat rautakaudelta. Kansallispuiston yhteistoiminta-alueella eniten hautoja löytyy Nötöstä ja Hiittisten suurimmilta saarilta. Jo tuolloin kyseiset alueet olivat tiheää saaristoa, josta oli lyhyt matka ulkosaaristoon kalaan ja hyljejäille. Alue on saattanut olla asuttu jo rautakaudella.

Ruotsalaisväestö kansoittaa saariston

Saaristomeren väkiluku alkoi kasvaa tuntuvasti 1200-luvun loppupuoliskolta alkaen kun ruotsalaisväestöä siirtyi sinne. Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen nykyisistä kylistä noin puolet oli jo keskiajalla asutettuja.

Saaristomeren asukasluku jatkoi nousuaan 1500-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen se alkoi vähetä nopeasti. Ihmismäärä oli käynyt liian suureksi ja sen aikaisilla menetelmillä ei pystynyt elättämään kaikkia. Olot saaristossa olivat käyneet karuiksi ja myös sodat sekä kulkutaudit vaivasivat yhteisöjä. Isoviha ja rutto toivat varjokuvia saaristolaisten elämään 1700-luvun alkupuolella.

Suurin osa ulkosaariston arkeologia löydöistä liittyy kalastuselinkeinoon. Tälläisiä ovat muun muassa tilapäisasumuksena käytetyt tomtning-jäännökset, labyrintit, veneenvetopaikat, kiviuunit ja kallioon hakatut merkit. Tomtning-jäännökset ovat yöpymisuojia tai varastorakenuksia, joita kalastajat rakensivat väliaikaisille paikoilleen. Kalastusmatkat olivat usein pitkiä joten suoja oli elinehto saariston ankarissa säässä. Nykyaikaan näistä suojista on useimmiten säilynyt vaakasuora, raivattu lattia-ala ja sitä ympäröivä lohkareista ladottu muuri. Joskus myös kallionseinämiä on käytetty rakennuksen osana.

Jurmon saarelta löytyvät muinaisjäännökset: niin kutsutut munkinkehät, ruotsiksi munkring ovat Saaristomeren tutkituimpia muinaisjäännöksiä. Munkinkehät ovat neljä pyöreää kivikehää joita on yritetty ratkaista jo 1700-luvulla, jolloin niitä epäiltiin kökarilaisten munkkien rakentamiksi. Tieto saatta pitää paikkansa, sillä tutkimukset ovat osoittaneet että keskiajalla franiskaaniveljiä asui Kökarissa 1300-luvun lopulta 1530-luvulle saakka. Yhden tulkinnan mukaan kehät saattaisivat olla munkkien kalastusmatkojen tilapäisasutuksiin littyviä tomtning-jäännöksiä.

1800-luvun puolivälissä tekniset uudistukset helpottivat myös ulkosaaristolaisten elämää. Modernit kalastustavat, kuten koukku ja ajoverkot helpottivat kyläläisten työtaakka ja uusia välineitä pystyttiin käyttämään myös kylien ulkopuolellakin. Alueelle tuli uutta asutusta ja väkiluku kasvoi nopeasti.

1900-luvun alussa ihmisiä muutti saaristosta kaupunkiin toimeentulon perässä. Ensimmäisenä autioituivat kaukaisimmat ja karuimmat torpat. Ulkosaaristo pysyi asutettuna aina 1950-luvulle saakka. 1970-luvulla mökkiläiset ihastuivat saaristomereen ja uusia asukkaita virtasi taas saaristoon.

Kulkuyhteydet

Saaristomeren kansallispuistossa liikutaan yhteysaluksilla tai veneellä. Yhteistoiminta-alueen asutuille saarille on yhteysalusliikenne. Yhteysaluksella pääsee muun muassa Holman, Jurmon ja Berghamnin saariin, joissa on kansallispuiston palveluja. Kemiönsaaren Dragsfjärdin Kasnäisissa, Nauvon Prostvikissa ja Pärnäisissa sijaitsevat yhteysalusten lähtöpaikat ovat maanteitse saavutettavissa ja niihin on linja-autoyhteydet. Sinisimpukan luontokeskukseen ja Saaristokeskus Korpoströmiin pääsee maanteitse linja-autoilla sekä henkilöautolla.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Saaristomeren kansallispuisto: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
Kultaranta Resort

alkaen $115

Naantali Spa Hotel

alkaen $225

Ruissalo Spa Hotel

alkaen $113

Hotel Harriet Naantali

alkaen $146

Best Western Hotel Seaport

alkaen $124

Naantalin Perhehotelli

alkaen $72

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Utö

Utö on Suomen eteläisin asuttu saari ja se kuuluu Länsi-Turunmaan ka

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bengtskär

Bengtskär on karikkoinen luoto Suomenlahdella Kemiönsaaren kunnassa e

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kultaranta

Kultaranta (ruots. Gullstrand) on Naantalissa Luonnonmaan saaressa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Muumimaailma

Muumimaailma on vuonna 1993 perustettu Muumi-aiheinen teemapuisto

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Turun linna

Turun linna on eräs huomattavimmista Suomen keskiaikaisista

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Suomen Joutsen

Suomen Joutsen (entiset nimet Laënnec, Oldenburg) on Suomen laivaston

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sigyn

Sigyn on vuonna 1887 rakennettu kauppalaivana toiminut puinen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Harmonia (veistos)

Harmonia on Achim Kühnin suunnittelema suihkulähdeveistos. Se s

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Yosemiten kansallispuisto

Yosemiten kansallispuisto sijaitsee enimmäkseen Mariposan ja

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jasperin kansallispuisto

Jasperin kansallispuisto (engl. Jasper National Park) on 10 878

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Los Glaciaresin kansallispuisto

Los Glaciaresin kansallispuisto (suom. Jäätiköt) on 445 900 he

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Yohon kansallispuisto

Yohon kansallispuisto on Kanadan Kalliovuorten neljästä k

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Badlandsin kansallispuisto

Badlands National Park on kansallispuisto, joka sijaitsee

Katso kaikki vastaavat paikat