Riverside Stadium

Riverside Stadium on jalkapallostadion Middlesbroughissa, Englannissa ja se toimii Middlesbrough FC:n kotistadionina. Stadion avattiin vuonna 1995. Riverside Stadium on kapasiteetiltaan 35 100 suuruinen, mutta tulevaisuudessa on suunnitelmissa nostaa kapasiteettia 42 000:een. Stadion oli suurin mitä oli Englantiin rakennettu sitten toisen maailmansodan.

Historia

Riverside Stadium korvasi Ayresome Parkin, joka oli ollut Boron kotistadionina aina kaudesta 1903–04 lähtien. Alun perin stadion oli 30 000 katsojaa vetävä, mutta lopulta kapasiteetti vakiintui nykyiseen ja 16 miljoonaa maksanut stadion valmistui jo 32 viikossa. Stadionin nimen päättivät Boron fanit, jotka suorittivat äänestyksen ennen Ayresome Parkin viimeistä ottelua. Muut vaihtoehdot nimeksi olivat: Middlehaven Stadium, Erimus Stadium ja Teesside Stadium. Kun stadion ensimmäistä kertaa avattiin oli nimi silloin Cellnet Riverside Stadium (ja sitten BT Cellnet Riverside Stadium). Syy siihen oli 3 miljoonan punnan arvoinen sponsorisopimus Cellnet:n kanssa. Sopimus päättyi kauden 2001–02 jälkeen.

Ensimmäinen ottelu pelattiin stadionilla 26. elokuuta 1995, kun 28 286 katsojan edessä (korkein katsojamäärä 14 vuoteen) Middlesbrough kohtasi Chelsean. Boro voitti ottelun numeroin 2–0. Craig Hignett sai kunnian olla uuden stadionin ensimmäinen maalintekijä.

Kansainväliset ottelut

Kuten Ayresome Parkissa, on myös Riversidella pelattu kansainvälisiä otteluita. 30. kesäkuuta 2003 Englanti kohtasi Slovakian vuoden 2004 EM-kisojen karsintaottelussa. Englanti voitti 2–1

Boron keskimääräiset yleisömäärät

Kaikki tieto Englannin Valioliiga -otteluista.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Clive Conway
15 april 2018
Everything, it's the home of the Boro!
Kenneth Davey
23 september 2013
Excellent ground situated near the river easy to find. Large stadium sometimes devoid of atmosphere with small crowd. Food available inside ground poor
Carl Griffin
7 december 2015
Lovely modern stadium. Great atmosphere at games.
WorldSoccerShop
17 november 2010
Its current capacity is 34,988 all seated, although there is provisional planning permission in place to expand that to 42,000 if required.
Ian Harper
28 january 2015
Here for a conference. Good rooms for training and great staff support.
Dan
21 november 2010
Sit in the south east corner to be near the Red Faction. Good atmosphere!
6.2/10
1 531 ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
0.2km from The Leeway, Middlesbrough TS3, Yhdistynyt kuningaskunta Hanki reittiohjeet
Thu 2:00 PM–3:00 PM
Fri 1:00 PM–3:00 PM
Sat 9:00 AM–6:00 PM
Sun 11:00 AM–3:00 PM
Mon 2:00 PM–3:00 PM
Tue 2:00 PM–3:00 PM

Riverside Stadium on Foursquare

Riverside Stadium on Facebook

Holiday Inn Express Middlesbrough - Centre Square

alkaen $137

Travelodge Middlesbrough

alkaen $0

The Baltimore Hotel

alkaen $78

EXPRESS BY HOLIDAY INN MIDDLES

alkaen $0

Premier Inn Middlesbrough Central South

alkaen $94

Premier Inn Stockton-On-Tees/Middlesbrough

alkaen $108

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Saltburn-by-the-Sea

Saltburn-by-the-Sea is a seaside resort in North Yorkshire, England.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mount Grace Priory

Mount Grace Priory is today the best preserved and most accessible of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Walworth Castle

Walworth Castle is a 16th century mansion house, built in the style of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
South Cowton Castle

South Cowton Castle is a 15th Century fortified dwelling house in the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Legg's cross

Legg's cross is an Anglo-Saxon cross in County Durham, England, about

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Auckland Castle

Auckland Castle (also known as Auckland Palace or locally as the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Durham Cathedral Priory

Durham Priory was a Benedictine priory associated with Durham

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Durhamin katedraali

Durhamin katedraali, koko nimeltään Kristuksen, siunatun Neitsyt M

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Stade Roland-Garros

Le Stade de Roland Garros ('Roland Garros Stadium') is a tennis venue

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Circuit Park Zandvoort

Circuit Park Zandvoort on moottorirata, joka sijaitsee lähellä Z

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Suzuka Circuit

Suzuka Circuit (jap. 鈴鹿サーキット) on japanilainen moottorirata

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Okayama International Circuit

Okayama International Circuit (jap. 岡山国際サーキット) on moottoriurheilura

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bugatti Circuit

Bugatti Circuit on kilparata, joka sijaitsee Le Mansissa Ranskassa. Se

Katso kaikki vastaavat paikat