Ristikukkula

Ristikukkula (liett. Kryžių kalnas) on Liettuassa Šiauliain tienoilla sijaitseva uskonnollinen kohde ja suosittu nähtävyys.

Kukkula mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1850. Uskotaan, että ensimmäiset ristit tuotiin vanhan linnavuoren alueelle sen jälkeen, kun puolalaiset ja liettualaiset olivat epäonnistuneesti kapinoineet Venäjän keisarikuntaa vastaan Marraskuun kansannousussa vuonna 1831. Lisää ristejä nousi toisen kapinan jälkeen 1863. Risteillä oli symbolinen merkitys kansannousun yhteydessä kadonneiden henkilöiden perheille.

Kun ristien määrä vuonna 1900 ensimmäisen kerran kirjattiin ylös, niitä oli kukkulalla 130 ristiä. Vuonna 1902 kukkulalla oli 155 ristiä, 1922 enää vain 50 ristiä, 1938 enemmän kuin 400 ristiä. Neuvostoliiton aikana vuosien 1961 ja 1984 välillä neljä kertaa tuhottiin ristit maansiirtotraktoreilla. Liettualaiset harjoittivat väkivallatonta vastarintaa neuvostomiehitystä vastaan tuomalla tuhottujen ristien tilalle uusia. 1961 tuhottiin 5 000 ristiä, 1975 tuhottiin 1 200 ristiä. Ristejä pystytettiin kuitenkin aina uudelleen.

Ristien määrä on lisääntynyt viime vuosina huomattavasti. Liettuan alkaessa itsenäistyä 1990 oli kukkulalla 55 000 ristiä. Uuden itsenäisyyden alkuaikoina, 7. syyskuuta 1993, paavi Johannes Paavali II vieraili kukkulalla. Nykyään ristejä on alueella yli 100 000, ja uuden ristin saa vapaasti pystyttää. Ristien lisäksi kukkulalla on esimerkiksi suuria krusifikseja ja Neitsyt Marian patsaita.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Carl Griffin
8 january 2016
Incredible collection of tens of thousands of crosses. Some are huge whilst others are tiny. Some are elaborate whilst others are basic.
Kunal Shah
3 may 2019
The photos online don’t do justice at the number and beauty of these crosses. You need to visit the place to realise just how many crosses have been planted there. Plant your own too.
David Ladera
28 march 2016
Definitely a must visit in Lithuania. Don't forget to bring your cross to leave it there. Be original and respectful
Renata Du
31 october 2016
Very nice and spooky place to come at night. It has around 50 lamps to lighting the place up.
Dmitry Dwarf
11 may 2013
If you want to park your car free do not drive to tourist stop. Drive directly to the hill of crosses, over the bridge, along the barrier. But parking fee is 3 lit only.
Любитель Покушать
Очень трогающее место . Почему же люди не могут просто быть счастливыми и жить вмире .
Romantic Boutique hotel & Spa

alkaen $69

Mezotne Palace Hotel

alkaen $87

Sm?lyn?

alkaen $80

Hotel Mikelis

alkaen $57

Rixwell Bauska Hotel

alkaen $56

Gr?jaus Namas

alkaen $35

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tervete Castle

Реконструкция древнелатышского (земгальского) замка

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rundāles pils

Rundāles pils on barokkilinna Latviassa Bauskan kaupungin lähellä, ja

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mežotnen kartano

Mežotnen kartano (latv. Mežotnes pils, saks. Schloss Mesothen) on u

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bauska Castle

Bauska Castle (Latvian: Bauskas Pils; German: Schloss Bauska) is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Dobele Castle

Dobele Castle is a castle in the town of Dobele on the west bank of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Church of St. Peter and St. Paul, Varniai

St. Peter and St. Paul's Church (Lithuanian: Šv. apaštalų Petro ir Pa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jelgava Palace

Jelgava Palace (Latvian: Jelgavas pils) or Mitava Palace is the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Biržai Regional Park

Biržai Regional Park covers 14,659 hectares (36,220 acres) in

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Global Vipassana Pagoda

The Global Vipassana Pagoda is a notable monument in Mumbai, India.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Church of the Madonna della Difesa

The Church of the Madonna della Difesa (it: Chiesa della Madonna della

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Balıklıgöl

Balıklıgöl (or Pool of Abraham, Halil-Ür Rahman Lake), is a lake in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
San Salvador, Venice

The Chiesa di San Salvatore (of the Holy Saviour) is a church in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Antonius Padovalaisen basilika

Luokka: Uskontoon liittyvät artikkelit

Katso kaikki vastaavat paikat