Rilan luostari

Rilan luostari (Шаблон:K-bg) on suuri ortodoksinen luostari Bulgariassa. Luostari sijaitsee lounaisilla Rila-vuorilla 117 kilometriä Sofiasta etelään Rilska-joen laaksossa 1 147 metrin korkeudessa

Rilan luostari on perustettu 900-luvulla. Se on Bulgarian merkittävimpiä kulttuurihistoriallisia monumentteja ja se kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Luostarikompleksi käsittää yhteensä 8 800 m²:n alueen. Rakennukset ovat suorakaiteen muotoisen sisäpihan (3 200 m²) reunoilla. Pääkirkko ja keskiaikainen torni sijaitsevat pihalla. Viisikupolinen pääkirkko valmistui vuonna 1837. Kirkon arvokkain esine on kullattu ikonostaasi, joka on kuuluisa puuleikkauksistaan ja jonka tekemiseen meni viisi vuotta neljältä käsityöläiseltä.

Historia

Perinteisesti on uskottu, että luostarin perusti erakko Ivan Rilski, joka asui läheisessä luolassa. Luostarikompleksin perustivat kuitenkin erakon oppilaat, jotka olivat tulleet vuoristoon kuulemaan tämän opetuksia.

Perustamisestaan lähtien Rilan luostari on ollut Bulgarian hallitsijoiden suosiossa. Melkein jokainen tsaari antoi suuria lahjoituksia luostarille aina osmanimiehitykseen saakka, mikä teki siitä Bulgarian kansallisen tietoisuuden kulttuurisen ja hengellisen keskuksen.

Paikallinen feodaaliherra Hrelju Dragovola pystytti Rilan luostari uudelleen nykyiselle paikalleen 1300-luvulla. Kompleksin vanhimmat rakennukset Hreljova kula -torni (1334–1335) ja pieni kirkko tornin vieressä (1343) ovat tuolta ajalta samoin kuin piispan valtaistuin ja luostarin portit. Osmanien saapuminen 1300-luvun lopussa ja useat ryöstöretket johtivat luostarin tuhoutumiseen 1400-luvun puolivälissä.

Moskovan ja koko Venäjän patriarkaatin ja etenkin Athoksella sijaitsevan Rossikonin luostarin antamien lahjoitusten avulla Rilan luostari rakennettiin uudelleen 1400-luvun lopussa. Rakennustöitä johtivat Kjustendilin seudulta tulleet kolme veljestä, jotka myös toivat Ivan Rilskin pyhäinjäännökset rakennusryhmään.

Luostari toimi bulgarian kielen ja kulttuurin säilyttäjänä maan ollessa vieraan vallan alaisuudessa. Bulgarian kansallisen heräämisen (1700–1800-luku) luostari tuhoutui tulipalossa 1833 ja se rakennettiin uudelleen seuraavan 30 vuoden aikana rikkaiden bulgarialaisten tuella. Asuinrakennusten rakentaminen aloitettiin 1816 ja kellotorni lisättiin vanhaan torniin 1844.

Luostarikompleksi julistettiin kansalliseksi monumentiksi 1976 ja se listattiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon 1983.

Aiheesta muualla

Шаблон:Commons

Julkaise kommentti
Vihjeitä
Vivienne Storey
15 january 2016
Must see historic site in Bulgaria. Gorgeous setting.
St John Hill Bansko
16 june 2012
Rila Monastery (Bulgarian: Рилски манастир) is the largest and most famous Eastern Orthodox monastery in Bulgaria and is at an elevation of 1,147 m (3,763 ft) above sea level. (link: Wikipedia)
Viva Bolova
13 september 2014
Get a combined ticket for all the museums. It's a lot cheaper than a single ticket and the exhibits are great. Also, consider spending the night here -- for 12 leva you get a nice room with a bath.
Aylin Alpustun
4 november 2019
It is a 2 hour trip from Sofia, definitely worth the trip. The colors are splendid in the autumn. Very peaceful. Great to take a walk around the monastery, pls drink the water from the fountains.
Mireia M.
22 august 2017
Un lugar precioso para visitar si estás en Sofia. Se puede llegar en bus, sale a las 10.20h de la estación de bus. Vale la pena caminar por los alredeores y visitar la cueva.
NAYA ZHEKOVA
7 february 2018
Рильский монастырь-святыня Болгарии. Можно приобрести вкуснейший хлеб, который пекут при монастыре.
Hotel Yastrebets Wellness & Spa

alkaen $78

Hotel Yastrebets Wellness & Spa

alkaen $0

Bella Vita Apartments Blagoevgrad

alkaen $31

Hotel Rila

alkaen $35

Mini Complex Rilski Terasi

alkaen $41

City Blagoevgrad Hotel

alkaen $26

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Malyovitsa

Malyovitsa (Bulgarian: Мальовица) is a peak and ski resort in the nort

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Seven Rila Lakes

The Seven Rila Lakes (български. Седем рилски езера, transliterat

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Skakavitsa Waterfall

The Skakavitsa Waterfall (Bulgarian: Скакавица or Скакавиш

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Musala

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rila

Rila (Рила) is a mountain range in southwestern Bulgaria and the hig

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tsarska Bistritsa

Tsarska Bistritsa ('Tsar's Bistritsa'; Bulgarian: Царска Бистр

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Borovets

Borovets (български. Боровец), known as Chamkoriya (Чамкория) unti

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bayrakli Mosque, Samokov

Bayrakli Mosque (български. Байракли джамия), also known as Yokush M

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Studenican luostari

Studenican luostari sijaitsee Serbian keskiosassa, 40 km

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Westminster Abbey

Westminster Abbey on goottilaistyylinen kirkko Westminsterissä,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Stavropoleos Monastery

Stavropoleos Monastery (Romanian: Mănăstirea Stavropoleos), also k

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Džvari

Džvarin luostari (Шаблон:K-ka – 'Džvari' tarkoittaa ristiä)

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Geghard

Geghardin luostari (armeniaksi: Գեղարդ) on omalaatuinen raken

Katso kaikki vastaavat paikat