Póros

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit Póros (kreik. Πόρος) on Kreikan saari, joka kuuluu Argo-Saronisten saarten saariryhmään. Saaren pinta-ala on 22,9 neliökilometriä ja asukasluku 3 993 (vuonna 2011). Hallinnollisesti Póros kuuluu Póroksen kuntaan, Saarten alueyksikköön ja Attikan alueeseen. Saaren pääkaupunki on Póroksen kaupunki.

Maantiede

Póros sijaitsee Välimereen kuuluvassa Egeanmeressä Peloponnesoksen niemimaan ja Attikan välissä olevassa Saroninlahdessa. Saaren erottaa Peloponnesoksen rannikosta ainoastaan noin 300 metriä leveä salmi. Póroksen kaupunki sijaitsee saaren eteläkärjessä tämän salmen pohjoisrannikolla, kun taas etelärannikolla Peloponnesoksen puolella sijaitsee sen eräänlainen kaksoiskaupunki Galatás.

Saaren korkein kohta on Óros Vígla (358 metriä).

Hallinto, kaupungit ja kylät

Pääartikkeli: Póroksen kunta

Póros kuuluu hallinnollisesti Póroksen kuntaan. Saaren suurimmat asutukset ovat Póroksen kaupunki (3 651 asukasta), Kyaní Aktí (213) ja Ágios Nektários (101). (Katso myös: Luettelo Póroksen kunnan kaupungeista ja kylistä.)

Historia

Arkaaisella ajalla Póroksen pohjoisosa eli Kalaureia (myös Kalauria, nykyinen Kalavría) oli Troizenin hallinnassa, ja saaren koko antiikin historia liittyy läheisesti Troizenin vaiheisiin. 600-luvulla eaa. Póros toimi muun muassa Hermionen, Epidauroksen, Aiginan, Ateenan, Nauplian ja Orkhomenoksen kaupunkivaltioiden muodostaman amfiktyoniliiton keskuksena. Liiton tarkoituksena oli suojella kaupankäyntiä argoslaisia vastaan, ja se oli sekä poliittinen, merenkulullinen että uskonnollinen liittouma. 500-luvulla eaa. saarelle rakennettiin merkittävä Poseidonin temppeli, joka oli merkittävä kulttikeskus. Demosthenes teki itsemurhan siellä vuonna 322 eaa.

Póros oli muun Kreikan tavoin ensin Makedonian, sitten Ptolemaiosten ja Rooman vallassa. Tätä seurasivat bysanttilainen ja osmanivallan aika. Osmanivallan aika keskeytyi saarella välillä, kun saari oli venetsialaisten hallinnassa. Osmanivallan ajalta lähtien Póroksella oli merkittävä kauppalaivasto. Saari oli merkittävässä osassa Kreikan vapaustaistelun aikana ja toimi muun muassa sijaintinsa ansiosta merkittävänä kokouspaikkana. Vuonna 1828 saarella järjestettiin merkittävä kokous, jossa Iso-Britannian, Ranskan ja Venäjän lähettiläät tapasivat Ioannis Kapodistriaksen ja keskustelivat tämän kanssa itsenäisen Kreikan rajoista. Suunnitelma pantiin täytäntöön vuonna 1830. Saarella toimi Kreikan ensimmäinen laivastoakatemia vuosina 1828–1878 ja se on ollut merkittävä laivastosatama.

Nähtävyydet

Saaren nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Póroksen kaupungin pieni arkeologinen museo, Kreikan laivaston historiaan liittyvät paikat sekä antiikin aikaisen Poseidonin temppelin paikka saaren pohjoisosassa.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Visit Greece
15 september 2011
Follow a route through the narrow streets of the town that will lead you up to a hill, where the trademark of the island stands: the historic Clock tower with a panoramic view of the whole town.
Savvas
3 may 2013
a very scenic island, the view from Poros of the sea and then just across the mainland village of Galatas, maked this place magical to just sit and relax. friendly residents, good food.
Alexey Romanov
5 november 2014
Nice harbor. Water for yachts. Much space in November.
CHRISTOS KYRIAZIS
4 may 2013
Not classy as Spetses and Hydra but family friendly, just 2 h driving time from Athens. Good food, good prices. Eleonas Studios in Askeli is the best value for money accomodation.
Irini ????????????
20 september 2017
Συμπαθητικό νησί. Πολύ καλή επιλογή για γρήγορη απόδραση από την Αθήνα. Είναι ωραία τον Σεπτέμβριο, οικονομικά και με αρκετό κόσμο, αλλά όχι πανικό.
MoSXaR mousâto
7 june 2015
Το νησί της αγάπης, ή καλύτερη χασαποταβέρνα και μαγικές ιταλικές μακαρονάδες σε τραπεζάκια by the sea. Ιδανικός προορισμός και για ποδηλατάδες σε πευκόφυτες διαδρομές και δείπνο στο Sirina hotel!
8.8/10
125 350 ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
0.1km from Unnamed Road, Poros 180 20, Kreikka Hanki reittiohjeet
Sat 9:00 AM–Midnight
Sun 10:00 AM–11:00 PM
Mon 10:00 AM–7:00 PM
Tue 10:00 AM–11:00 AM
Wed 11:00 AM–3:00 PM
Thu 11:00 AM–5:00 PM

Poros on Foursquare

Póros on Facebook

The Manessi City Hotel

alkaen $68

Dimitra Boutique Hotel Poros

alkaen $68

Dionysos Hotel

alkaen $58

Nikis Village

alkaen $58

Kalimera Hotel

alkaen $35

KTM Sunny Villas

alkaen $58

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Epidauros

Epidauros (muinaiskreikaksi Ἐπίδαυρος) oli antiikin aikana yksi Väli

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Arkadiko Bridge

The Arkadiko Bridge or Kazarma Bridge is a Mycenaean bridge near the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pireuksen arkeologinen museo

Pireuksen arkeologinen museo (kreik. Αρχαιολογικό Μουσείο Πει

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Piraeus Municipal Theatre

The Piraeus Municipal Theatre is a neoclassical building built on

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Electric Railways Museum of Piraeus

The Electric Railways Museum of Piraeus (Greek: Μουσείο Ηλεκτρ

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Soúnio

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Filopappoksen muistomerkki

Filopappoksen muistomerkki (kreik. Μνημείο Φιλοπά

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Akropolis-museo

Akropolis-museo (kreik. Νέο μουσείο Ακροπόλεως, Neo museio Akropole

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kneiphof

Kneiphof (Lithuanian: Knypava; Polish: Knipawa) was a quarter of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Namiseom

Namisum is a tiny half-moon shaped island located in Chuncheon, South

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Thíra

Thíra eli Thera (kreik. Θήρα), usein Santoríni (Σαντ

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Skye

Skye (An t-Eilean Sgitheanach) on suurin Skotlannin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Isla Contoy

Isla Contoy is a small island in the Mexican state of Quintana Roo,

Katso kaikki vastaavat paikat