Porin Teatteri

Porin Teatteri on Porissa sijaitseva suomenkielinen ammattiteatteri. Se perustettiin vuonna 1931, kun Porin Näyttämö ja Porin Työväen Teatteri yhdistettiin.

Teatteri toimii kaupungin keskustassa vuonna 1884 valmistuneessa teatteritalossa, jota pidetään yhtenä Suomen kauneimmista teatterirakennuksista. Se on kuuluisa erityisesti 313-paikkaisen päänäyttämönsä allegorisista kattomaalauksista. Uusrenessanssia edustavan rakennuksen on suunnitellut ruotsalainen arkkitehti Johan Erik Stenberg.

Suomen neljänneksi vanhimpaan teatteritaloon liittyy vuonna 1974 valmistunut lisärakennus, jossa toimii muun muassa Pieni näyttämö -niminen studionäyttämö väliaikakahvioineen. Porin Teatteri on ollut myös yksi Pori Jazz -festivaalien konserttipaikoista vuodesta 1967 lähtien.

Historia

Poria pidetään suomenkielisen teatterin syntymäpaikkana, sillä Kansallisteatterin edeltäjä Suomalainen Teatteri antoi ensimmäisen näytäntönsä Porissa Hotelli Otavan teatterisalissa 13. lokakuuta 1872. Teatteri viipyi kaupungissa seitsemän viikon ajan, jonka jälkeen se toimi kiertueteatterina ympäri Suomea, kunnes asettui pysyvästi Helsinkiin. Suomalaisen Teatterin johtajana toiminut Kaarlo Bergbom halusi aloittaa suomenkieliset näytännöt jossakin muualla kuin kieliriitojen repimässä pääkaupungissa. Porissakin tosin oli toiminut ruotsinkielisiä teatteriryhmiä jo 1800-luvun puolivälistä lähtien. 1880-luvun aikana toiminta vilkastui niin, että kaupungissa vaikutti kolme harrastajateatteria; Raittiusseura Alphan näyttämö, Porin Työväenyhdistyksen näytelmäkerho sekä Suomalaisen Nuijan näytelmäseura.

Porin Työväenyhdistyksen näytelmäkerhosta muodostettiin vuonna 1909 Porin ensimmäinen ammattiteatteri Porin Työväen Teatteri. Sille syntyi vastapainoksi porvarillinen Porin Näyttämö vuonna 1925, joka jatkoi Raittiusseura Alphan teatteritoimintaa. 1920-luvun lopulla käynnistettiin neuvottelut teattereiden yhdistymisesta Porin Näyttämön johtokunnan puheenjohtajan Kaarlo Saarenheimon johdolla. Neuvottelut johtivat lopulta vuonna 1930 tehtyyn päätökseen teattereiden yhdistymisestä. Uusi Porin Teatteri aloitti toimintansa syksyllä 1931. Sen ensimmäisenä johtajana toimi Porin Työväen Teatteria vuodesta 1928 johtanut Pekka Niskanen.

Kuuluisimpia Poriin Teatteriin kiinnitettyinä olleita näyttelijöitä ovat olleet muun muassa Siiri Angerkoski, Leo Lastumäki, Tommi Rinne ja Sylvi Salonen. Tunnetuimpia teatterinjohtajina toimineita ovat puolestaan Helge Ranin, Glory Leppänen, Matti Kassila ja Ilmari Unho.

Teatterirakennus

Yleistä

Ajatus teatteritalon rakentamisesta nousi ensimmäisen kerran esille jo vuonna 1862. Se valmistui kuitenkin vasta reilut kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Teatterirakennuksen vihkiäiset olivat 29. joulukuuta 1884. Porin Teatteri sijaitsee Hallituskadun varrella Raatihuoneenpuiston laidalla. Se on osa ns. "Porin vanhaa kaupunkia" eli Kivi-Poria, joka rakennettiin vuoden 1852 kaupunkipalon jälkeen. Alue kuuluu Museoviraston inventoimiin Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Käytännössä koko Porin tuhonnut tulipalo sai alkunsa nykyisen teatterirakennuksen paikalla olleesta talosta. Teatterin seinään on kiinnitetty tapauksesta kertova muistolaatta. Talon Raatihuoneenpuiston puoleisella seinustalla puolestaan on Yrjö Liipolan veistämä kirjailija Hj. Nortamon patsas vuodelta 1946.

Rakentamisvaihe

Porin Teatterin suunnitteli ruotsalainen arkkitehti Johan Erik Stenberg, joka myöhemmin suunnitteli myös useita muita rakennuksia Poriin sekä Ouluun. Hän oli aikaisemmin piirtänyt Söderhamnin kaupunkiin teatteritalon, jota Porin Teatteri muistutti ulkoasultaan huomattavasti. Kymmenen vuotta myöhemmin valmistunut Sundsvallin teatteri puolestaan on julkisivultaan lähes identtinen Porin Teatterin kanssa. Rakennus edustaa tyyliltään uusrenessanssia, joka oli aikakauden muotisuuntaus.

Porin teatteritalo rakennettiin suurimmaksi osaksi ruotsalaisin voimin. Myös osa rakennusmateriaaleista tuotiin Ruotsista, muun muassa porraskivet ovat Öölannin saarelta. Sisustus sekä koristemaalaukset olivat niin ikään ruotsalaisten suunnittelemia. Teatterisalin koristeet ja esiriipun suunnitteli tukholmalainen Carl Grabow. Hän oli tehnyt ne valmiiksi jo kotimaassaan ja Porissa ne ainoastaan asennettiin paikalleen. Näyttämöaukon arkkitehti Stenberg oli kopioinut suoraan Ruotsin kuninkaallisen oopperan vuonna 1773 valmistuneesta oopperatalosta. Sen yläpuolella on vasemmassa kulmassa Shakespearea ja oikeassa Mozartia esittävä kipsinen reliefi. Aukon sivuilla puolestaan ovat Runebergin ja Topeliuksen rintakuvat.

Teatterisalissa on yhteensä 313 istumapaikkaa, joista 79 sijaitsee sitä kiertävällä parvella. Alun perin tilaa oli 450:lle hengelle. Salin kattokruunun, johon on kuvattuna aarnikotka, on suunnitellut tukholmalainen kuvanveistäjä Henrik Nerpin. Teatterisalin katon koristemaalaukset on tehnyt helsinkiläinen Salomo Wuorio, joka tuohon aikaan oli Tukholmassa Carl Grabowin oppilaana. Katossa on seitsemän lapsihahmoa eli puttoa, jotka kuvaavat eri taiteenlajien muusia.

Teatterin ravintolatilat valmistuivat jo ennen rakennuksen vihkiäisiä. Ensimmäinen illanvietto järjestettiin 3. marraskuuta. Erikoisuutena ravintolassa oli lontoolaisen yrityksen asentama 86 hehkulampun sähkövalaistus, joka oli tiettävästi Suomen toinen sähköllä valaistu rakennus kahta vuotta aikaisemmin Tampereella sijaitsevan Plevnaan teollisuusrakennuksen jälkeen. Joka tapauksessa Porin Teatteri oli Suomen ensimmäinen sähköistetty teatteritalo.

Laajennukset ja peruskorjaukset

Teatteritalon laajentamista alettiin suunnitella lähes välittömästi sen valmistumisen jälkeen. Vuonna 1888 taloa laajennettiin Raatihuoneenpuiston puolelle rakennetulla parvekeosalla arkkitehti Stenbergiltä tilattujen piirustusten mukaan. Sen alaosa katettiin lasiverannaksi vuonna 1897 August Krookin suunnitelmien mukaan. Veranta oli vuosikymmenien ajan ravintolakäytössä. Sisätiloissa on ollut tulipaloja ainakin vuosina 1914 ja 1916, jolloin ravintolassa mahdollisesti olleet seinämaalaukset ovat tuhoutuneet.

Peruskorjauksia rakennuksessa on tehty viimeksi 1970-luvun alussa arkkitehti Kurt Simbergin suunnitelmien pohjalta vuonna 1972 järjestettyjä suomalaisen teatterin 100-vuotisjuhlallisuuksia varten sekä vielä 1979, jolloin restautroitiin salin koristeluja. Vuonna 1974 vanhan teatterirakennuksen ja Porin oluttehtaan varaston väliin valmistui laajennusosa, jossa sijaitsee muun muassa studionäyttämö sekä teknisiä tiloja. Suurin osa niistä rakennettiin maan alle. Julkisivun reliefejä ja ornamenttejä on puhdistettu ja restauroitu 2000-luvulla. Seuraavaa peruskorjausta on suunniteltu vuodelle 2015.

Henkilökunta

Porin Teatterin nykyinen johtaja on Patrik Drake, joka on toiminut tehtävässä elokuusta 2007 lähtien.

Näyttelijät esityskaudella 2013–2014

Шаблон:Multicol

  • Ilkka Aro
  • Vesa Haltsonen
  • Marko Honkanen
  • Jukka Juolahti (vierailija)
  • Anna-Maija Kokkinen
  • Hannele Lanu
  • Maarit Lehtonen
  • Peter-Sebastian Lehtonen
  • Katariina Lohiniva

Шаблон:Multicol-break

  • Hannu Müller
  • Teemu Niemelä
  • Anna-Maija Nissi
  • Seppo Paajanen (vierailija)
  • Heidi Rantakeisu
  • Jarmo Salmi (vierailija)
  • Mirva Tolppanen
  • Janne Turkki

Шаблон:Multicol-end

Tunnettuja entisiä näyttelijöitä

Шаблон:Palstoitus alkaa

  • Dagi Angervo
  • Titta Antti-Poika
  • Kristiina Elstelä (1967–1971)
  • Ossi Elstelä (1928–1935)
  • Martti Kuisma (1961–1963)
  • Eino Haavisto
  • Eeva Hakulinen (2002–2009)
  • Aino Haverinen (1925–1934)
  • Alli Häjänen
  • Ekke Hämäläinen (1946–1947)
  • Ahti Jokinen (1973-1975)
  • Ensio Jouko
  • Salli Karuna (1929–1934)
  • Jaakko Kytömaa
  • Pekka Lukka (1973–1979)
  • Marja Korhonen (1945–1947)
  • Yrjö Kostermaa (1940-1941)
  • Ossi Kostia

Шаблон:Palstanvaihto

  • Martti Kuisma (1961–1963)
  • Leo Lastumäki (1952–1954)
  • Aino Mantsas
  • Lilli Markkanen
  • Risto Mäkelä
  • Matti Mäntylä
  • Eila Pehkonen (1947–1948)
  • Eino Raita
  • Saara Ranin (1934–1939)
  • Tommi Rinne (1947–1949)
  • Laila Räikkä
  • Sylvi Salonen (1934–1943)
  • Arvi Tikkala
  • Kielo Tommila (1999–2009)
  • Allu Tuppurainen (1977-1988)
  • Oke Tuuri (1934–1936)
  • Tuija Vuolle (1961–1965)
  • Emma Väänänen (1931–1935)

Шаблон:Palstoitus loppuu

Porin Teatterin johtajia

Шаблон:Multicol

  • Pekka Niskanen (1931–1932)
  • Helge Ranin (1934–1940)
  • Glory Leppänen (1940–1943)
  • Fritz-Hugo Backman (1943–1947)
  • Kalle Kirjavainen (1947–1949)
  • Kaarlo Kytö (1949–1955)
  • Matti Kassila (1955–1957)
  • Ilmari Unho 1957–1961

Шаблон:Multicol-break

  • Martti Lahtinen (1961–?)
  • Kurt Nuotio (1968–1971, taiteellinen johtaja)
  • Ritva Siikala (1973–1974, taiteellinen johtaja)
  • Risto Ojanen (1997–1999)
  • Kari Suomela (2000, virkaatekevä)
  • Reino Bragge (2000–2007)
  • Patrik Drake (2007–)

Шаблон:Multicol-end

Lähteet

Шаблон:Viitteet

Aiheesta muualla

Kirjallisuutta

  • Lampinen, Marja-Liisa: "Teatteri Porissa – Porin teatteritoiminnan historia 1848-1973", Porin teatteri, 1976. ISBN 951-99075-1-3.
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Junyi Wang
14 october 2015
俄罗斯风格建筑 ru
7.9/10
8 822 ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
Hallituskatu 14, 28100 Pori, Suomi Hanki reittiohjeet
Fri 9:00 AM–3:00 PM
Sat 11:00 AM–11:00 PM
Sun None
Mon 10:00 AM–11:00 AM
Tue 9:00 AM–Noon
Wed 9:00 AM–2:00 PM

Porin Teatteri on Foursquare

Porin Teatteri on Facebook

Original Sokos Hotel Vaakuna Pori

alkaen $152

Scandic Pori

alkaen $144

Cumulus City Pori

alkaen $113

Hotel Amado

alkaen $90

Omena Hotel Pori

alkaen $72

Hotel Raumanlinna

alkaen $151

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Satakunnan Museo

Satakunnan Museo sijaitsee Porin keskustassa Hallituskadulla. Vuonna

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Juseliuksen mausoleumi

Käppärän hautausmaalla sijaitseva Juseliuksen mausoleumi on yksi Po

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Yyteri

Yyteri (ruots. Ytterö) on yksi Porin kaupunginosista Meri-Porin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Liinmaan linna

Liinmaan linna (saks. Vreghdenborch) oli keskiaikainen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue

Sammallahdenmäen pronssikautiset röykkiöhaudat ovat Satakunnassa Ra

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pyhän Ristin kirkko (Rauma)

Pyhän Ristin kirkko on Vanhassa Raumassa sijaitseva kirkko, joka on

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Vanha Rauma

Vanha Rauma on vanha, tiheään rakennettu ja matala puutaloalue R

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rauman raatihuone

Rauman raatihuone on rakennushistoriallisesti arvokas rakennus

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pantages Theatre (Hollywood)

The Hollywood Pantages Theatre, formerly known as RKO Pantages

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gershwin Theatre

The Gershwin Theatre is a Broadway theatre located at 222 West 51st

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Royal National Theatre

The Royal National Theatre (generally known as the National Theatre)

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Theatro da Paz

The Theatro Nossa Senhora da Paz theater, or simply Theatro da Paz

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Teatro Guaíra

The Teatro Guaíra Cultural Centre is a state-run cultural

Katso kaikki vastaavat paikat