Pingyao

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit Pingyao (kiin. 平遥, Píngyáo) on piirikunta Kiinassa, Shanxin maakunnassa Jinzhongin prefektuuritason kaupungissa. Piirikunnan pinta-ala on 1 262 neliökilometriä ja väkiluku 502 712 (2010). Piirikunnan keskusta sijaitsee linnuntietä noin 475 kilometrin päässä maan pääkaupungista Pekingistä ja 80 kilometriä maakunnan keskuksesta Taiyuanista. Pingyao oli Qing-dynastian aikana Kiinan talouselämän keskus. Pingyaon vanhakaupunki tunnetaan nykyisin muinaisista kaupunginmuureistaan, ja se on Unescon maailmanperintökohde.

Historia

Pingyao on säilyttänyt Ming- ja Qing-dynastian aikaisen kaavansa. Yli 300 kohteessa kaupungissa tai sen lähellä on muinaisia raunioita ja lähes 4 000 suojeltua Ming- ja Qing-tyylistä asuinrakennusta. Kadut ja kauppojen julkisivut ovat pääosin säilyttäneet historiallisen ulkoasunsa.

Kevättä ja syksyä -kaudella kaupunki kuului Jin-valtakuntaan ja taistelevien läänitysvaltioiden kaudella Zhaon valtakuntaan. Qin-dynastian aikana kaupunki tunnettiin nimellä Pingtao ja Han-dynastian aikana nimellä Zhongdu. Vuonna 1986 kaupunki nimitettiin yhdeksi Kiinan historia- ja kulttuurikaupungeista, ja vuonna 1997 se liitettiin maailmanperintöluetteloon.

Kaupunginmuurit

Pingyaon kaupunginmuurit rakennettiin keisari Hongwun kolmantena hallintovuotena. Muurissa on kuusi ulkolinnaketta ja kuusi porttia. Muurit ovat noin 12 metriä korkeat ja ympärysmitaltaan 6 000 metriä, ja niiden ulkopuolella on neljä metriä leveä ja syvä vallihauta. Jokaisessa kulmassa sijaitsevan tornin lisäksi muurissa on 72 vartiotornia ja yli 3 000 puolustussakaraa.

Vuonna 2004 osa eteläisestä muurista sortui, mutta se on nyt korjattu. Muuri on kuitenkin pääosin vahingoittumaton, ja sitä pidetään yhtenä parhaiten säilyneistä muinaisista tämän kokoluokan kaupunginmuureista, ja siksi se on merkittävä maailmanperintökohde.

Talouselämä

Pingyao oli myöhäisen Qing-dynastian aikana Kiinan talouselämän keskus. Tuolloin kaupungissa vaikutti 20 rahoituslaitosta, jotka muodostivat yli puolet koko valtion laitoksista. Yksi niistä oli Rishengchang, jota pidetään Kiinan ensimmäisenä pankkina.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '.
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Pingyao: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
Elsewhere-Leifu Hotel

alkaen $113

Hong Changyu Yododo Inn

alkaen $33

Pingyao Yide Hotel

alkaen $58

FENG QI LOU ZEN LIVING HOSE

alkaen $13

Pai Hotel - Pingyao Shuncheng Road Meet Pingyao Again

alkaen $15

Taoranju Inn

alkaen $14

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Taiyuanin avaruuskeskus

Taiyuanin avaruuskeskus (kiinaksi 太原卫星发射中心 ja kiinasta latinisoituna T

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
House of the Huangcheng Chancellor

The House of the Huangcheng Chancellor, also known by its Chinese

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hukou Waterfall

The Hukou Waterfall (Шаблон:Zh), the largest waterfall on the Yello

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Uçhisar Kalesi

Uçhisar Kalesi on turistinähtävyys, yksi Mielenkiintoisia ka

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Riomaggiore

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Fethiye

Fethiye is a city and district of Muğla Province in the Aegean region

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cinque Terre

Cinque Terre on viiden kylän rypäs Italiassa Ligurian rannikolla. K

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Oaxaca de Juárez

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Katso kaikki vastaavat paikat