Philadelphian taidemuseo

Philadelphian taidemuseo on Yhdysvaltain suurimpia taidemuseoita. Sen päärakennus sijaitsee Benjamin Franklin Parkwayn varrella, Philadelphiassa, mutta siihen kuuluu lisäksi Rodin-museo ja Perelman Building.

Historia

Philadelphian taidemuseo sai alkunsa Philadelphian maailmannäyttelystä 1876. Se sijaitsi alkujaan Memorial Hallissa, joka oli rakennettu maailmannäyttelyn taidenäyttelyä varten. Ensimmäisten vuosikymmenten aikana pääosa museon esineistä oli teollisuustuotteita, mutta jonkin verran oli myös koriste- ja taide-esineitä, kuten eurooppalaista keramiikkaa.

Museo julkaisi 1900-luvun alussa ensimmäisen kokoelmaoppaansa ja käynnisti koulutusohjelman. Pian alkoi myös uuden päärakennuksen suunnittelu. Uuden päärakennuksen suunnitteli arkkitehti Julian Abele, joka otti mallia antiikin kreikkalaisista temppeleistä. Se avattiin vuonna 1928. Museo teki seuraavana vuonna uuden kävijäennätyksensä, kun siellä vieraili yli miljoona ihmistä. J. Stogdell Stokes oli johtajana, kun iski 1930-luvun lama. Stokesin taidokkaan markkinoinnin ansiosta museo selvisi hyvin lamasta.

Museon kokoelmat kasvoivat merkittävisti 1940-luvulla, kun se sai huomattavasti lahjoituksia, kuten John D. McIlhennyn ja George Grey Barnardin kokoelman. Seuraavalla vuosikymmenellä kokoelmat kasvoivat entisestään, ja museo sai 1956 ruhtinatar Grace Kellyn hääpuvun.

Rakennuksen ja kokoelman entisöinti olivat 1960-luvulla museon teemoja. Samalla kokoelmat kasvoivat muun muassa 71:llä muotoilija Elsa Schiaparellin luomuksella ja Marcel Duchampin teoksella Étant donnés. Entisöintityöt jatkuivat edelleen seuraavallakin vuosikymmenellä, ja museo valmistautui samaan aikaan museon 100-vuotis- ja Yhdysvaltain 200-vuotisjuhliin. 1980-luvun hankintoja olivat Edgar Degas’n After the Bath ja Cy Twomblyn Fifty Days at Iliam. Museossa tehtiin 1990-luvulla monia teknisiä uudistuksia, ja monet toiminnoista tietokoneistettiin ja samalla kehitettiin monia energiansäästömenetelmiä.

Kokoelmat

Museossa on yli 227 000 esineen taidekokoelma, ja sen yhdysvaltalaisen taiteen kokoelma on maan parhaita. Lisäksi sen kokoelmiin kuuluu erityisesti merkittäviä töitä renessanssin taiteesta, impressionismista ja nykytaiteesta. Tunnettuja yksittäisiä taide-esineitä ovat Rogier van der Weydenin alttarikaappi, Paul Cézannen Kylpijät ja Duchampin Poikamiesten alastomaksi riisuma morsian.

Museon kokoelmat on jaettu kahdeksan eri osaston alaisuuteen. Osastot ovat yhdysvaltalainen taide, Itä-Aasian taide, 1900-lukua edeltävä eurooppalainen maalaustaide, moderni- ja nykytaide, vaatteet ja tekstiilit, eurooppalainen sisustus- ja kuvanveistotaide, Intian ja Himalajan taide sekä printit, piirrokset ja valokuvat.

Lähteet

Шаблон:Viitteet

Aiheesta muualla

Шаблон:Commonscat-rivi

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
visitPA
22 november 2013
The Philadelphia Museum of Art is one of the largest art museums in the United States. From world-class collections, exhibitions, programs, and some pretty well-known steps. Don't skip a picture.
Youssef Gawdat
29 december 2015
I went there to see the steps from rocky the movie :D and then I saw the museum and I was amazed by what I saw so I entered and it was marvelous inside. I would definitely recommend it to anybody.
Beth Fisher
13 february 2014
Sure there's the world-class art downstairs by history's best painters, but don't miss exhibits on the top floor. There's part of a monastery, temple, and a Japanese tea house all INSIDE the museum.
visitPA
26 november 2013
The Philadelphia Museum of Art is one of the largest art museums in the United States. From world-class collections, exhibitions, programs, and some pretty well-known steps.
Dave Lepkowski
28 november 2017
The exhibits are very good and awesome to see even though you have to pay admission in order to enter the historic building. Loved viewing the ancient armor exhibits. The management &staff are helpful
Jaclyn English
6 june 2013
Wednesday evenings 5-8:45 are now pay what you wish. A really nice time to stroll through... and afterwards, I suggest sitting on the museum steps and enjoying the view of the skyline!
9.3/10
Julietta Papillon, Eileen Cotter ja 41 565 useammat ihmiset ovat olleet täällä
The Ritz-Carlton, Philadelphia

alkaen $453

Philadelphia Center City Residence Inn by Marriott

alkaen $0

Courtyard Philadelphia Downtown

alkaen $349

Le Meridien Philadelphia

alkaen $312

Residence Inn Philadelphia Center City

alkaen $319

The Residences at The Ritz-Carlton, Philadelphia

alkaen $0

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Philadelphian taidemuseo

Philadelphian taidemuseo on Yhdysvaltain suurimpia taidemuseoita. Sen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Fairmount Water Works

The Fairmount Water Works in Philadelphia, Pennsylvania was

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Iroquois (di Suvero)

Iroquois is a sculpture by American artist Mark di Suvero, owned by

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rodin Museum

The Rodin Museum is a museum located in Philadelphia, Pennsylvania

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
The Barnes in Philadelphia

The Barnes in Philadelphia on turistinähtävyys, yksi Taidemuseot v

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Academy of Natural Sciences of Drexel University

The Academy of Natural Sciences of Drexel University, formerly the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Philadelphia Zoo

The Philadelphia Zoo, located in Philadelphia, Pennsylvania, on the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cathedral Basilica of Saints Peter and Paul (Philadelphia)

The Cathedral Basilica of Saints Peter and Paul, head church of the

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Museo Nacional de Arte

The Museo Nacional de Arte (MUNAL) (English. National Museum of Art)

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
The Cloisters

The Cloisters is the branch of the Metropolitan Museum of Art

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
James Simon Gallery

The James Simon Gallery will be a new, centrally located visitor

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tokion kansallismuseo

Tokion kansallismuseo (jap. 東京国立博物館) on kansallismuseo Tokiossa, Jap

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Peggy Guggenheim Collection

The Peggy Guggenheim Collection is a small museum on the Grand Canal

Katso kaikki vastaavat paikat