Pergamon-museo

Pergamon-museo (saks. Pergamonmuseum) on museo Berliinin Museosaarella. Alfred Messelin ja Ludwig Hoffmanin suunnittelema Pergamon-museo on alueen museoista uusin. Se valmistui vuonna 1930. Museon kuuluisin artefakti lienee Pergamonista tuotu Zeuksen alttari.

Historia

Ajatus Pergamon-museon rakentamisesta nousi vuonna 1907. Museosaarella sijaitseva Bode-museo, joka tunnettiin silloin Keisari Fredrikin nimellä, alkoi käydä ahtaaksi kaikille saksalaisten arkeologien kaivamille esineille. Museon rakentaminen aloitettiin vuonna 1910 ja se valmistui vuonna 1930.

Toisessa maailmansodassa museo kärsi pahoin Berliinin pommituksista. Suurin osa sen esineistä kuitenkin säilyi, sillä niitä pidettiin muualla säilössä. Lisäksi suurimmat esineet oli ympäröity ylimääräisillä seinillä. Vuonna 1945 osa alkuperäisestä kokoelmasta vietiin Neuvostoliittoon, missä niitä siirrettiin Eremitaašiin ja Puškin-museoon. Monia esineitä palautettiin takaisin Saksaan 1950-luvun lopulla, mutta osa niistä on edelleen Venäjällä.

Kokoelmat

Pergamon-museon kokoelmat koostuvat neljästä eri osasta. Nämä ovat klassisen antiikin ajalta olevien esineiden kokoelma (Antikensammlung), Muinaisen Lähi-idän museo (Vorderasiatisches Museum), Islamilaisen taiteen museo (Museum für Islamische Kunst) ja numismaattinen kokoelma (Münzkabinett).

Näyttelyt

Antiikin Kreikan ja Rooman osastoa pidetään yleisesti museon näyttävimpänä. Siellä on useita suuria näyttelykohteita, kuten Pergamonin Zeuksen alttari, joka vaatii suuren kokonsa takia kokonaisen oman huoneen. Lisäksi osastolla on Miletoksen agoraa reunustanut kaupunginportti sekä veistoksia monista Kreikan ja Rooman kaupungeista. Eräs Attikasta löydetty, vuodelle 575 eaa. ajoittuva patsas on niin hyvin säilynyt, että jäänteitä alkuperäisestä värityksestä on edelleen näkyvissä.

Muinaisen Lähi-idän museossa on yksi maailman suurimmista muinaismuistokokoelmista Babyloniasta, Assyriasta ja Persiasta. Esineet käsittävät 6000 vuoden ajanjakson ja ovat esillä 14 eri huoneessa 2 000 neliömetrin alueella. Osaston merkittävimmät artefaktit ovat Babylonin Ištarin portti ja Nebukadressar II:n valtaistuinsali. Museossa on myös nuolenpääkirjoituksella tehtyjä savidokumentteja .

Islamilaisen taiteen museossa on esineitä etupäässä Lähi-idästä, Persiasta ja Egyptistä, mutta näyttelyssä tulee esille koko islamilaisen kulttuurin vaikutusalue Espanjasta Intiaan asti. Osastolla on islamilaista taidetta 700–1800-luvuilta, muun muassa keramiikkaa, tekstiilejä ja lasiesineitä.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '.
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Mohamed Elawadi
24 september 2016
Amazing place with magnificent pieces of art . Make sure to go there early to enjoy the English audio experience and take your time. They close at 6PM
Federica Parati
5 january 2016
The museum is absolutely amazing, with a good exposition of art pieces.
M K
8 july 2013
Eveyone should come and visit this museum to see islamic heritages!
Ulas Kandemir
15 december 2016
It's a pity that most of the Muslim countries don't keep their own heritage that precisely. Lots of masterpieces inside.
Charlotte
16 august 2016
Definitely worth a visit. But bring an audioguide
Mustafa Ertin
31 july 2016
Berlin'de gezip görülmesi gereken yerlerden bir tanesi.. Bu büyüklükte ve kalitede geleneksel halıyı Türkiye'de bile bulmak imkansız gibi..
Park Inn by Radisson Berlin Alexanderplatz

alkaen $460

H4 Hotel Berlin Alexanderplatz

alkaen $308

Motel One Berlin-Hackescher Markt

alkaen $84

Lux 11 Berlin Mitte

alkaen $660

St. Christopher's Apartments Berlin

alkaen $95

St. Christopher's Hostel Berlin

alkaen $48

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pergamon-museo

Pergamon-museo (Шаблон:K-de) on museo Berliinin Museosaarella. Alfre

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Museumsinsel

Museumsinsel (Шаблон:K-fi) on Berliinissä keskellä kaupunkia Spree-j

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
James Simon Gallery

The James Simon Gallery will be a new, centrally located visitor

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Alte Nationalgalerie

Alte Nationalgalerie on taidemuseo Saksan pääkaupungissa B

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Neues Museum

Neues Museum (suom. Uusi museo) on museo Berliinin niin sanotun

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Berliinin egyptiläinen museo

Berliinin egyptiläinen museo (saks. Ägyptisches Museum und P

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bode-museo

Bode-museo (saks. Bode-Museum) on museo Berliinin niin sanotun

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Altes Museum

Altes Museum on museo Berliinin niin sanotun Museumsinselin eli

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Zeugma Mosaic Museum

Zeugma Mosaic Museum, in the town of Gaziantep, Turkey, is the biggest

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Şanlıurfa Museum

Şanlıurfa Museum (Turkish: Şanlıurfa Müzesi) is an archaeological muse

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
EYE Film Institute Netherlands

EYE Film Institute Netherlands is a Dutch archive and museum in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Şanlıurfa Archaeology and Mosaic Museum

Şanlıurfa Archaeology and Mosaic Museum is a museum in Şanlıurfa (al

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Charles H. Wright Museum of African American History

The Charles H. Wright Museum of African American History is located in

Katso kaikki vastaavat paikat