Penangin kansainvälinen lentoasema

Penangin kansainvälinen lentoasema, aiemmalta nimeltään Bayan Lepasin kansainvälinen lentoasema sijaitsee Malesiassa, Penangin saaren kaakkoisosassa Bayan Lepasin kaupungissa. Lentoasema sijaitsee 14 km:n päässä Penangin maakunnan pääkaupungista George Townista. Lentoasema otettiin käyttöön vuonna 1935 ja se on yksi Malesian vanhimmista lentoasemista.

Penangin lentoasema on keskikokoinen lentoasema, josta on hyvät yhteyden eri puolille Kaakkois-Aasiaa ja se on pohjois-Malesian päälentokenttä. Pohjoisesta päin saapuvilla tai lähtevistä lentokoneista on hyvä näköala George Towniin, Butterworthiin ja Penangin saaren mantereeseen yhdistävälle Penangin sillalle.

Vuonna 2018 lentoaseman kautta kulki 7 790 423 matkustajaa ja noin 73 000 lentokonetta. Penangin lentoasema on Malesian kolmanneksi vilkkain Kuala Lumpurin ja Kota Kinabalun kansainvälisen lentoaseman jälkeen. Rahtiliikenteen ja kansainvälisten matkustajien määrällä mitattuna lentoasema on Malesian toiseksi vilkkain Kuala Lumpurin kansainvälisen lentoaseman jälkeen.

Lentoasema on halpalentoyhtiöiden Firefly ja AirAsia tukikohta.

Palvelut

Penangin lentokasemaa operoivan yhtiön, Malesian liikenneministeriön ja Aasian suurimman halpalentoyhtiön AirAsian välillä käydään keskusteluja Malesian kolmannen puhtaasti halpalentoyhtiöiden käyttöön tarkoitetun terminaalin perustamisesta. Jo lokakuussa 2008 Firefly yritti kiirehtiä halpalentoterminaalin rakentamista. Lehtitietojen mukaan suunnitelma etenee ja Penangin osavaltion hallitus on tehnyt varauksen 36 hehtaarin suuruiselle maa-alueelle. Vuonna 2009 Malesian valtion budjettiin varattiin lentoaseman kehittämiseen 250 miljoonaa ringitiä (noin 60,5 miljoonaa euroa).

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Groupon Malaysia
5 december 2012
G-tip: Must eat Nasi Kandar when in Penang! Make sure your rice is flooded in a mixture of curries with the password ‘kuah campur’ (mix curries). It is sacrilege otherwise.
Stacey Lee
21 august 2015
If u have time to enjoy around penang by bus, try public bus :) Very cheap and cooling :) airport taxi is kind of leap off. You can use Uber too at reasonable fare :)
Ayu Primastuti
1 february 2014
If you don't want to walk far to the check-in counters, you can ask your driver to drop in front of Old Town Coffee. There's a small entrance -fit enough for trolleys- which is waaaay closer.
Tawseef Khan
5 january 2018
May not look very sophisticated from outside but inside the airport you’ll find some shops, restaurants, Grab and taxi counters, etc. Taking grab to George Town is the cheapest option.
johan cheong
11 june 2013
The airport has gone under a major make over. there is a special departure gate for ATR planes such as Malindo & Firefly. i prefer this newly upgraded airport. good work!
Lani Aiko
14 january 2018
I landed from an international flight. Immigration was a breeze, so was the baggage claim and getting on a bus to Georgetown.
Penang Skypark Holiday Home

alkaen $99

Homestay Kamilla, Bayan Lepas

alkaen $52

TH Hotel Penang

alkaen $33

Come Back Home-Seaview Penang Airport

alkaen $111

The Solarium Suite by D Imperio Homestay

alkaen $80

Bayan Lepas Muslims Homestay

alkaen $0

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Penang Bridge

The Penang Bridge (Jambatan Pulau Pinang in Malay) is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Penang Hill

Penang Hill is a hill resort comprising a group of peaks on Penang

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jubilee Clock Tower

The Jubilee Clock Tower, in George Town, Penang, Malaysia, is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Fort Cornwallis

Fort Cornwallis is a star fort that the British East India Company

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lake Temenggor Bridge

Lake Temenggor Bridge is the longest highway bridge on the East-West

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Langkawin kansainvälinen lentoasema

Langkawin kansainvälinen lentoasema sijaitsee Padang Matsiratin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sirindhorn Waterfall

Sirindhorn Waterfall (ไทย. น้ำตกสิรินธร) is a quasi-waterfall in Narat

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bukit Bunga – Ban Buketa Bridge

Bukit Bunga-Ban Buketa Bridge (Malay: Jambatan Bukit Bunga-Ban Buketa,

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Changin kansainvälinen lentoasema

Changin kansainvälinen lentoasema (kiin.: 新加坡樟宜机场, Xīnjiāpō Zhāng

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hamadin kansainvälinen lentoasema

Hamadin kansainvälinen lentoasema (IATA: DOH, ICAO: OTHH) on

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Incheonin kansainvälinen lentoasema

Incheonin kansainvälinen lentoasema (Шаблон:K-ko) Шаблон

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chitosen lentoasema

Chitosen lentoasema (新千歳空港, Shin-Chitose Kūkō) (IATA: CTS, I

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Antalyan lentoasema

Antalyan lentoasema(IATA: AYT, ICAO: LTAI) on kansainvälinen

Katso kaikki vastaavat paikat