Mount Mitchell

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Mount Mitchell on 2 037 metriä korkea, metsän peittämä vuori, joka on korkein huippu Appalakkien vuoristossa ja samalla korkein kohta Mississippijoen itäpuolisessa osassa Yhdysvaltoja. Se syntyi prekambrikaudella, kauan ennen Kalliovuorten kohoamista, mutta miljoonia vuosia jatkunut eroosio on madaltanut ja pyöristänyt sen huippua. Vuoren ympärillä levittäytyy 690 hehtaarin laajuinen Mount Mitchell State Park, jonka alppimetsät ovat ainutlaatuisia maailmassa.

Maantiede ja ilmasto

Mount Mitchell sijaitsee Yanceyn piirikunnassa Pohjois-Carolinan länsiosassa, noin 30 kilometriä Ashevillen kaupungista koilliseen. Se kuuluu hevosenkengän muotoiseen Black Mountainsin vuorijonoon, jonka huiput ovat korkeimpia ja jylhimpiä Blue Ridge Mountainsin vuoristoalueella ja koko Appalakeilla. Lähin sitä korkeampi vuori sijaitsee lähes 2 000 kilometrin päässä Kalliovuorilla New Mexicossa. Yhdysvalloissa sijaitsevista vuorista vain Kalifornian Mount Whitney on vielä kauempana sitä korkeammista vuorista.

Mount Mitchellin kallioperä edustaa Ashen metamorfista kivilajiseuruetta, joka sai alkunsa prekambrisella maailmankaudella merenpohjaan kerrostuneista sedimenteistä. Noin 800 miljoonaa vuotta sitten kiveksi tiivistyneisiin sedimentteihin työntyi syvältä maan uumenista rauta- ja magnesiumpitoista magmaa, josta muodostui maan alle intruusio. Satoja miljoonia vuosia myöhemmin alkuperäinen kallioperä poimuttui korkeaksi ja jylhäksi vuoristoksi mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Kova kuumuus ja paine muuttivat maan sisään painuneet kivilajit gneissiksi ja liuskeeksi ja maaperän hiekka- ja savikerrostumat kvartsiksi, maasälväksi ja biotiitiksi, jotka näkyvät vuoren kallioperässä edelleen tummina ja vaaleina raitoina. Miljoonien vuosien kuluessa tuuli, vesi ja muut luonnonvoimat ovat kuluttaneet Black Mountainsin huiput mataliksi ja muodoltaan pyöreiksi. Mount Mitchell on säilynyt vuorijonon korkeimpana huippuna, sillä se on muodostunut metamorfisista magmakivilajeista, jotka kestävät hyvin rapautumista.


Mount Mitchellin sijainti Pohjois-Carolinassa.

Ilmastoltaan Mount Mitchell muistuttaa enemmän Kanadaa kuin Pohjois-Carolinaa. Vuorella sataa tasaisesti ympäri vuoden ja ilman keskimääräinen lämpötila on +16 °C heinäkuussa ja −4 °C tammikuussa. Huipulle sataa lunta keskimäärin 150 senttimetriä vuodessa.

Mount Mitchellin ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 3 1 4 8 13 16 18 17 16 12 8 3 ka. 9,9
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) -10 -7 -3 3 7 11 14 14 11 5 -1 -6 ka. 3,2
Vrk:n keskilämpötila (°C) -4 -3 1 6 10 14 16 15 13 8 3 -1 ka. 6,5
Sademäärä (mm) 178 137 201 136 151 141 170 188 124 130 162 175 Σ 1 893
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
3
-10
1
-7
4
-3
8
3
13
7
16
11
18
14
17
14
16
11
12
5
8
-1
3
-6
S
a
d
a
n
t
a
178 137 201 136 151 141 170 188 124 130 162 175


Lähde:

Kasvisto ja eläimistö

Mount Mitchellin huippu on luonnonsaareke, jonka monipuolinen ja erikoislaatuinen eliölajisto muistuttaa pohjoisten vuoristoseutujen lajistoa. Tämä johtuu siitä, että pleistoseenin jääkausijaksoilla Black Mountainsille levisi pohjoisesta arktisia lajeja, jotka jäivät elämään sen korkeimmille vuorenhuipuille ilmaston lämpenemisen jälkeen. Muutamia vuorella esiintyviä kasvien ja eläinten alalajeja ei tavata missään muualla.

Aikaisemmin Mount Mitchellin huippua ja ylärinteitä peittivät tuuheat virginianpihta- ja punakuusimetsät. Alarinteillä puuston valtalajeja olivat amerikankastanja, tammet, hikkorit, hopeapaju ja tähkävaahtera ja vielä niitä alempana amerikanpihlajat. Alkuperäisistä metsistä on jäljellä enää rippeet, sillä metsänhakkuut, kasvitaudit ja tuohohyönteiset ovat hävittäneet suurimman osan virginianpihdoista ja amerikankastanjoista ja huomattavan osan punakuusista.

Virginianpihtojen pahin tuholainen on pikkuruinen havukirva Adelges piceae, jota uudet pihtasukupolvet onneksi näyttäisivät sietävän paremmin. Punakuusien kuolemille ei ole löydetty yhtä yksiselitteistä syytä: ilmeisesti ilmansaasteet ja niiden aiheuttamat happosateet ja otsonin muodostuminen heikentävät puiden kykyä selviytyä luonnollisesta rasituksesta. Ongelman vakavuutta ja laajuutta kuvaa hyvin se, että vuorenhuippu peittyy jopa kahdeksana päivänä kymmenestä sankkaan sumuun, joka on yhtä hapanta kuin etikka.

Kuolleiden puiden tilalle on vähitellen levinnyt pilvikirsikoita, keltakoivuja, amerikanpihlajia ja tähkävaahteria mutta jonkin verran myös uusia virginianpihtoja ja punakuusia. Metsäpurojen varsilla kasvaa virginianalppiruusuja ja puiden alla viihtyvät monet varpu- ja pensaskasvit, esimerkiksi mustikka, amerikankarpalo, vadelma, terttuselja ja vuohenkuusamat. Metsän pohjaa peittävät käenkaalit ja saniaiset sekä sammalten ja sienten valtaamat kaatuneet puut.

Mount Mitchellillä esiintyy runsaasti boreaalisen vyöhykkeen yrtti- ja kukkakasveja. Yleisiä lajeja ovat muun muassa hurtanheisi, päivänsilmä, valkolatva, liilakonnanyrtti, mäkikuisma ja päivänkakkara sekä lehdokkien sukuun kuuluva Platanthera grandiflora. Vuorella tavataan myös muutamia kuusi- ja pihtametsien kasveja, jotka ovat vaarantuneita tai erittäin uhanalaisia Pohjois-Carolinassa ja Tennesseessä. Näihin luetaan esimerkiksi kellukoiden sukuun kuuluva Geum radiatum ja asterikasvien heimoon kuuluvat Rugelia nudicaulis ja Liatris helleri.

Vuoren ympäristössä on havaittu 91 lintulajia, joista monet ovat yleisempiä Uudessa-Englannissa ja Kanadassa kuin Pohjois-Carolinassa. Sen rinteillä viihtyvät muun muassa amerikanhippiäinen, pikkukäpylintu ja röyhelöpyy ja huipun yllä lentää usein muuttohaukkoja. Vuorella talvehtii yhteensä kaksikymmentä lintulajia, esimerkiksi amerikannokkavarpunen ja tammipunavarpunen. Peukaloiset, tammitiaiset, tummajunkot ja muutamat muut muuttolinnut siirtyvät vuodenaikojen rytmissä ainoastaan vuorenrinnettä ylös tai alas.

Mount Mitchellillä liikkuvista päiväeläimistä yleisimpiä ovat valkohäntäpeura, mustakarhu ja haisunäätä ja yöeläimistä punailves ja harmaakettu. Kivien ja lahonneiden puunrunkojen välissä vilistää lyhythäntäpäästäisiä, peurahiiriä ja amerikanmetsämyyriä, ja vuoren viileänkosteissa metsissä elää yksi maailman monipuolisimmista pyrstösammakkolajistoista, jossa varsinkin keuhkottomat salamanterit ovat hyvin edustettuina. Rikkaaseen lajistoon kuuluu myös monia uhanalaisia ja vaarantuneita eläimiä, kuten amerikanliito-orava, amerikanhelmipöllö, Plethodon welleri -salamanteri ja kalliopäästäinen.

Historia

Mount Mitchelliä ympäröivillä mailla eli cherokeeintiaaneja jo kauan ennen eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden saapumista Amerikan mantereelle. Ensimmäiset irlantilaisskotlantilaista ja englantilaista syntyperää olleet uudisasukkaat saapuivat seudulle 1700-luvun puolivälissä.

Black Mountainsin ja Mount Mitchellin tieteellisen tutkimuksen aloitti ranskalainen kasvitieteilijä André Michaux, joka vuonna 1787 keräsi vuoristosta yli 2 500 näytettä puista, pensaista ja muista kasveista. Hän oli myös ensimmäinen, joka uskoi Pohjois-Amerikan itäosien korkeimman huipun sijaitsevan Black Mountainsilla. Samoihin aikoihin seudulla kävi skotlantilainen kasvitieteilijä John Fraser, jonka mukaan myöhemmin nimettiin siellä kasvava pihtalaji Abies fraseri eli virginianpihta.

Mount Mitchellin korkeuden mittasi ensimmäisenä amerikkalainen Elisha Mitchell, joka toimi luonnontieteiden professorina Pohjois-Carolinan yliopistossa ja johtajana Pohjois-Carolinan geologian tutkimuskeskuksessa. Hän kiipesi vuorelle vuonna 1835 Big Tom -nimisen vuoristo-oppaan kanssa ja mittasi huipun korkeuden meren pinnasta käyttäen apunaan ilmapuntaria ja matemaattisia laskelmia. Toistettuaan mittaukset uudelleen vuosina 1838 ja 1844 professori Mitchell lopulta ilmoitti vuoren korkeudeksi 2 034 metriä, joka oli vain 3 metriä vähemmän kuin uudemmissa mittauksissa saatu korkeus.

1850-luvulla Mitchellin tutkimustulokset kyseenalaisti julkisesti hänen entinen oppilaansa Thomas Clingman, joka oli valittu Yhdysvaltojen edustajainhuoneen senaattoriksi. Ikääntynyt Mitchell palasi vuorelle vuonna 1857 tarkistamaan aikaisemmat mittaustuloksensa mutta kuoli tapaturmaisesti pudottuaan kalliolta. Hänet haudattiin Ashevilleen mutta jo seuraavana vuonna ruumis siirrettiin Mount Mitchellin huipulle ja vuori nimettiin hänen muistokseen. Lähistöllä sijaitseville kahdelle matalammalle vuorelle annettiin myöhemmin nimeksi Clingman’s Peak ja Big Tom.

Mount Mitchell säilyi luonnontilaisena 1800-luvun loppuun saakka, jolloin sen rinteiltä alettiin kaataa metsää. Mittavat metsänhakkuut ja niihin liittyvät kaskeamiset muuttivat vuoren herkkää metsäluontoa perinpohjaisesti. Lopulta metsätuhoista huolestuneet kansalaiset ryhtyivät vastarintaan kuvernööri Locke Craigin johdolla. Vuonna 1916 vuoren ympäristöön perustettiin 690 hehtaaria laaja ja 8 kilometriä pitkä puistoalue, josta tuli Pohjois-Carolinan ensimmäinen osavaltiopuisto. Huipulle rakennettiin myöhemmin autotie, pysäköintialue, näköalatorni ja pieni museo.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
James
13 october 2014
Eight out of ten days, the summit is covered in clouds and fog. Watch the weather, and try to visit when the skies are very clear in Asheville.
James
25 october 2014
Great panoramic views from the observation deck. Be sure to visit on a clear day for the best chance of capturing a compelling image or two.
Wanna See It All
12 september 2011
Mount Mitchell is the highest peak east of the Mississippi, amazing view, make sure to bring bug spray just in case of multi number of flies and make sure you have gas, few stations in the area.
Amy Guth
2 october 2011
For the full effect: go in the fall, early in the morning, head to the summit, and look over the fog and new day. Doesn't get much better. Though, I was born in these mountains, so I'm biased.
Jackie Miller
1 october 2019
Great way to get away from society with nature. The views are spectacular! Love it!
Nathan Swartz
29 april 2012
They've got grills and firepits and even fireplaces in pavilions, but bring your charcoal, wood, food, ice, everything as there are no services up here.
8.3/10
58 933 ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
0.1km from Mount Mitchell Summit Trail, Pisgah National Forest, Burnsville, Pohjois-Carolina 28714, Yhdysvallat Hanki reittiohjeet
Wed Noon–3:00 PM
Thu 2:00 PM–4:00 PM
Fri 10:00 AM–5:00 PM
Sat 10:00 AM–8:00 PM
Sun 10:00 AM–6:00 PM
Mon 9:00 AM–6:00 PM

Mount Mitchell State Park on Foursquare

Mount Mitchell on Facebook

Quality Inn

alkaen $118

Comfort Inn North of Asheville

alkaen $136

Comfort Inn

alkaen $111

Holiday Inn Biltmore East

alkaen $150

Holiday Inn Asheville - Biltmore East

alkaen $0

Super 8 By Wyndham Black Mountain

alkaen $60

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mitchell Falls

Mitchell Falls is the name of a 25-foot (7.6 m) waterfall located on

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Setrock Creek Falls

Setrock Creek Falls is a waterfall in the Pisgah National Forest, in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Roaring Fork Falls (Yancey County)

Roaring Fork Falls, also called Roaring Creek Falls, is a waterfall in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Glassmine Falls

Glassmine Falls is an ephemeral waterfall in Buncombe County, North

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Whiteoak Creek Falls

Whiteoak Creek Falls, is a waterfall in the Pisgah National Forest, in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Walker Falls

Walker Falls is a 45-foot cascading waterfall in Buncombe County,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Douglas Falls

Douglas Falls are a 60 foot waterfall located in Buncombe County,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Crabtree Falls (North Carolina)

|drop=

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Enchanted Rock

Enchanted Rock (16710 Ranch Rd 965, Fredericksburg TX) is an enormous

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kolana Rock

Kolana Rock is a prominent granite dome located along the southern

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Shishaldinin tulivuori

Shishaldinin tulivuori on aktiivinen kerrostulivuori Unimakin saarella

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Çamlıca Hill

Çamlıca Hill (Turkish: Çamlıca Tepesi), aka Big Çamlıca Hill (Turk

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Uetliberg

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Katso kaikki vastaavat paikat