Vesipyörre

Vesipyörre eli kurimus on vesistössä esiintyvä luonnonilmiö, jossa vesimassa pyörteilee suppilomaisesti alaspäin. Vesipyörre syntyy, kun veden virtaus osuu tietyllä tavalla rakentuneeseen rantapenkereeseen, jossa vastakkaiset virtaukset kohtaavat. Myös tuuli voi synnyttää pyörteilyä vesimassassa. Pyörteitä tiedetään syntyneen myös silloin, kun kivet ja vuorovesi häiritsevät merivirran kulkua. Myös voimakas tsunami voi synnyttää vesipyörteen.

Eri puolilla maailmaa on useita tunnettuja pyörteitä, joista yksi sijaitsee rotkossa Niagaran putouksien alapuolella. Joen alajuoksulla 5 km:n päässä varsinaisista putouksista sijaitsevassa hevosenkenkäpyörteessä on niin rajuja vesipyörteitä, että niiden synnyttämä eroosio kuluttaa joenpenkkaa 8 cm vuodessa. Toinen kuuluisa vesipyörre on Maelstrøm Norjassa. Se syöksähtelee ja pyörii kahden saaren välissä maan luoteisrannikon edustalla ja on vaarallisimmillaan silloin, kun tuuli puhaltaa sitä vastaan vuoroveden samalla vaihtuessa vuoksesta luoteeksi.

Vesipyörteen pyörimisnopeus riippuu pyörteen koosta ja tuulesta. Suurimmat vesipyörteet voivat pyörteillä jopa 20–30 km tuntivauhdilla otollisissa oloissa. Maailman nopeimpia vesipyörteitä ovat Saltstraumen Bodøn ulkopuolella Norjassa (nopeus 37 km/h); Moskstraumen Lofooteilla Norjassa (nopeus 27,8 km/h) '; Old Sow Eastportissa Mainessa Yhdysvalloissa (nopeus 27,6 km/h)'; Naruton vesipyörteet Japanissa (nopeus 20 km/h); ja Corryvreckan Skotlannissa (nopeus 18 km/h). Voimakkainkaan vesipyörre ei pysty upottamaan laivaa, mutta voi hukuttaa ihmisen. Fiktiossa on esiintynyt muutamia "tappajapyörteitä", kuten Kharybdis Odysseuksen tarinoissa tai Jules Vernen romaanissa Sukelluslaivalla maapallon ympäri (1869), jossa Kapteeni Nemo ohjaa sukellusveneensä Nautiluksen vesipyörteeseen. Vesipyörre esiintyy myös Edgar Allan Poen tarinassa "A Descent into the Maelström" (1841). Elokuvassa Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla Lentävä Hollantilainen uppoaa valtavaan vesipyörteeseen taistelun jälkeen.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Vesipyörre: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
Svolvaer Apartment

alkaen $0

Thon Hotel Lofoten

alkaen $195

Scandic Leknes Lofoten

alkaen $134

Vestfjord Hotel Lofoten

alkaen $131

Scandic Svolvær

alkaen $135

Dragon Villa Reine

alkaen $0

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lofotr Viking Museum

The Lofotr Viking Museum is a historical museum based on a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kjerringøy trading post

Kjerringøy trading post (Kjerringøy handelssted) is an open-air m

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Saltstraumen

Saltstraumen on Bodøssä, Nordlandin läänissä, Norjassa sijaitseva pien

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Junkerdalin kansallispuisto

Junkerdalin kansallispuisto (norj. Junkerdal nasjonalpark) sijaitsee

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Havmannen

Havmannen, or Havmann (in English: 'The Man from the Sea') is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Skårafjæra

Skårafjæra is a popular sandy beach in the municipal of Flora, N

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Polarsirkelsenteret

Polarsirkelsenteret er et turistsenter lokalisert på Saltfjellet (ca.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gullesfjorden

Gullesfjorden is a fjord at Hinnøya in Troms county in Norway.

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Uummannaq Fjord

Uummannaq Fjord is a fjord in western Greenland. An inlet of the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Trolltunga

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Doverin valkoiset kalliot

Doverin valkoiset kalliot (engl. White cliffs of Dover) ovat

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Balanced Rock

Balanced Rock is one of the most popular features of Arches National

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Loch Ard Gorge

The Loch Ard Gorge is part of Port Campbell National Park, Victoria,

Katso kaikki vastaavat paikat