Lovćen

Lovćen (serbokroaatiksi Ловћен) on lounaisessa Montenegrossa sijaitseva vuori ja kansallispuisto. Vuoren kaksi suurinta huippua ovat Štirovnik (1 749 m) ja Jezerski vrh (1 657 m). Lovćen sijaitsee aivan Adrianmeren rannalla mutkaisen Kotorinlahden päässä. Myös Kotorin rannikkokaupunki sijaitsee Lovćenin ja toisen kalkkikivijätin, Orjen-vuoren, varjossa.

Lovćenin rinteiden piirteet ovat hyvin kivisiä ja niissä on kuiluja ja halkeamia. Vuori on sekä mereisen että mantereisen ilmaston vaikutuksen alainen, mikä johtuu sen sijainnista Adrianmeren ja Montenegron sisämaan välissä. Erityisen ilmaston vuoren alueelle luoma ekosysteemi on hyvin monipuolinen ja poikkeuksellinen, mistä kertovat muun muassa alueella tunnetut 1 158 erilaista kasvilajia, joista neljä on endeemisiä.

Kansallispuisto

Lovćenin kansallispuistoon kuuluu noin 62 neliökilometrin kokoinen alue, joka käsittää vuoren keskiosat sekä korkeimmat osat sen massiivista. Alueesta tehtiin kansallispuisto vuonna 1952. Perustamissyinä olivat luonnonolosuhteiden lisäksi myös alueen historialliset, kulttuuriset sekä arkkitehtoniset perinteet. Merkittävä arkkitehtoninen muistomerkki alueella on vuorella mutkitteleva serpentiinitie Kotorin kaupungin ja Njegušin kylän välillä. Njeguši tunnetaan Montenegron kuningasperheen, Petrović-suvun, synnyinpaikkana. Montenegrolaisruhtinaan Petar II Petrović-Njegošin muistoksi Jezerski vrh -huipulle rakennettu Njegošin mausoleumi on kansallispuiston merkittävin monumentti.

Katso myös

  • Lovćenac, Serbian Vojvodinassa sijaitseva Lovćenin mukaan nimetty kylä.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Johanna Asplund
20 august 2019
Get a taxi to the top and walk down to Kotor - takes 4.5h but a fun and challenging hike! Amazing views. Red and white markers show you where to go the entire trail.
Fatima Al Hashimi
15 august 2017
Second highest peak in Montenegro. You can see almost 70% of Montenegro from the top.
Юрий С.
28 december 2018
Захватывающая дух красота. Сердце замирает, когда на такой верхатуре ты взбераешься к мовзалею.И в туннеле прекрасная акустика. Вход в мавзолей - 3евро. Но и без него есть на что посмотреть - ПРИРОДА.
Alexandr
2 august 2016
Прекрасная природа! Берите машину в прокат и сюда, смысла ехать с группой нет. Тут надо именно гулять, и гулять столько, сколько вам захочется. Есть маркированные туристические маршруты.
Kateryna Kiienko
19 june 2018
Must visit! Дорога серпантином , конечно, добивает, но вид сверху потрясающий! Есть Кафе у подножья с шикарной террасой и видом????
Olesia Rerikh
20 august 2014
В ясную погоду с горы видно около 80% территории страны! Виды захватывающие! От стоянки автомобилей почти до вершины ведут около 500 ступеней, половина из которых находится в туннеле в скале.
8.4/10
Nadya Popova, Oleg Fedoseev ja 16 334 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
1.4km from Unnamed Road, Montenegro Hanki reittiohjeet
Sat 9:00 AM–7:00 PM
Sun Noon–6:00 PM
Mon 11:00 AM–5:00 PM
Tue 11:00 AM–7:00 PM
Wed 10:00 AM–7:00 PM
Thu 11:00 AM–6:00 PM

Lovćen on Foursquare

Lovćen on Facebook

Hotel Monte Rosa

alkaen $45

Villa Andrea

alkaen $52

Porto In Hotel

alkaen $204

HOSTEL PUPA

alkaen $15

Boutique Hotel Astoria

alkaen $131

Hotel Vardar

alkaen $130

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cathedral of Saint Tryphon

The Cathedral of Saint Tryphon (Montenegrin: Katedrala Svetog

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kotor

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tivat Airport

Tivat Airport (Montenegrin Аеродром Тиват, Aerodrom Tivat) (IATA

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Porto Montenegro

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Стар град (Будва)

Стари град у Будви (лат. -{Butua, Butoba}-) је градска тврђава у д

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Becicka Plaza

Becicka Plaza on turistinähtävyys, yksi Rantoja vuonna Bečići , Mon

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Our Lady of the Rocks

Our Lady of the Rocks (Montenegrin, Croatian: Gospa od Škrpjela,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pyhä Stefanos

Pyhä Stefanos (koinee: Στέφανος Stephanos) eli Pyhä Tapani, tunnettu

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Los Glaciaresin kansallispuisto

Los Glaciaresin kansallispuisto (suom. Jäätiköt) on 445 900 he

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Badlandsin kansallispuisto

Badlands National Park on kansallispuisto, joka sijaitsee

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Banffin kansallispuisto

Banffin kansallispuisto (engl. Banff National Park) on Kanadan

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Nemrut (vuori)

Nemrut-vuori sijaitsee Adıyamanin maakunnassa Kaakkois-Turkissa. Se

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Crater Laken kansallispuisto

Crater Laken kansallispuisto (Шаблон:K-en) on Yhdysvaltojen Orego

Katso kaikki vastaavat paikat