Legoland

Legolandit ovat leluvalmistaja Lego Groupin perustamia Lego-aiheisia huvipuistoja. Legolandeja on Tanskassa, Kaliforniassa Yhdysvalloissa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Legolandit sisältävät kaikenlaista Legoihin liittyvää, aina Lego-kaupasta legoista rakennettuihin taloihin saakka. Niissä on myös huvipuistolaitteita ja minilandeja, joissa on esimerkiksi legoista rakennettuja autoja ja rakennuksia, jotka usein suunnitellaan vastaamaan oikeita. Siellä täällä legolandeja on legoista rakennettuja eläimiä ja ihmishahmoja. Ammattirakentajat rakentavat kaikki mallit.

Lego-maailmat

Vanhin ja laajin legoland, Legoland Billund rakennettiin Tanskan Billundiin vuonna 1968. Se on jaettu kahdeksaan maailmaan: Duplo Landiin, Imagination Zoneen, Legoredo Towniin, Adventure landiin, Minilandiin, Pirate Landiin, Lego Cityyn ja Knights Kindomiin. 25. miljoonas vieras kävi puistossa vuonna 1996, ja nykyisin siellä käy vuosittain noin 1,6 miljoonaa ihmistä. Vuonna 1996, 28 vuotta Legoland Billundin avaamisen jälkeen, avattiin toinen Legoland, Legoland Windsor. Puiston rakentamiseen kului noin kolme vuotta. Kolmas legoland-puisto, Legoland Kalifornia, avattiin Etelä-Kalifornian Carlsbadiin, Yhdysvaltoihin maaliskuussa 1999. Puistoon on rakennettu 30 miljoonasta palikasta yli tuhat pienoismallia. Vuonna 2002 avattu Legoland Saksa on Günzburgissa, Saksassa sijaitseva Lego-puisto.

Lähteet

  • Joanna Devereux (päätoim.): Suuri Lego-kirja. valok. Andy Crawford, Erik Andreson, suom. Ilkka Rekiaro. Helsinki Media, 1999. ISBN 951-32-0809-5.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Kristoffer Friis
21 october 2013
I grew up 10km from here. Came here at least 5 times every year. Now I bring my own kids. You remember to bring your own food. Beware of all the junkfood and boothgames. Too commercialized.
Ron Brevstgaard
11 april 2013
The most famous and popular amusement park in Denmark. - It's not a question if you have a kid inside or some under your arms, all in the family can find fun, speed and action here.
Søren Søndergaard
9 july 2016
Legoland has grown less sympathetic over the last years. New rides are remakes of existing ones, admission is running wild but the Q-bot system (pay up and don't wait in line) really says it all.
Christa
22 july 2016
We were there on a hot day in July and it was super crowded. They are many fun rides for young children. And if you have a lego fan in your family you just need to go.
Michael Lajlev
21 july 2016
The best theme park in Denmark if your are into Lego the park is a must. Remember bring your own food and drinks. Finding tap water isn't easy, so bring a lot of water.
Katrien Sterckx
14 august 2014
Amazing for younger kids (ours are 5 & 7). Cool Lego creations in every corner. Super friendly staff. One 5yo in tears when the day was over. Two big fans of the dragon.
8.4/10
762 016 ihmiset ovat olleet täällä
Hotel Legoland

alkaen $155

Hotel Svanen Billund

alkaen $170

Lalandia Billund Resort

alkaen $600

Zleep Hotel Billund

alkaen $155

Hotel Svanen Grindsted

alkaen $101

Legoland Holiday Village

alkaen $111

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Legoland Billund

Legoland Billund, the original Legoland park, opened in 1968 in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Givskud Zoo

Givskud Zoo is a zoo and safari park in Givskud, 20 km north west of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jelling

Jelling on kaupunki Tanskassa. Se oli asukasluvultaan 5 697 vuonna

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jellingin riimukivet

Jellingin riimukivet ovat kaksi riimukiveä Jellingin kaupungissa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Vejlenvuonon silta

Vejlenvuonon silta (tansk. Vejlefjordbroen) on Tanskassa palkkisilta,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Koldinghus

Koldinghus is a Danish royal castle on the south central part of the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Little Belt Bridge

The Little Belt Bridge (Gamle Lillebæltsbro), also known as The Old

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
St. Catherine's Priory, Ribe

St. Catherine's Priory, Ribe, was an important early Dominican friary,

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cedar Point

Cedar Point on Sanduskyssä Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Magic Kingdom

Luokka: Talouteen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Epcot

Universal Studios Florida

Universal Studio Florida on yhdysvaltalainen Floridan Orlandossa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cinderella Castle

Cinderella Castle is the fairy tale castle at the center of two Disney

Katso kaikki vastaavat paikat