Kööpenhaminan Tivoli

Kööpenhaminan Tivoli on Kööpenhaminan kuuluisa nähtävyys, joka avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa vuonna 1843. Tivoli sijaitsee Kööpenhaminan keskustassa rautatieasemaa vastapäätä. Huvipuiston pinta-ala on kahdeksan hehtaaria, joka vastaa noin yhdeksää isoa kaupunkikorttelia. Tähän päivään mennessä noin 300 miljoonaa ihmistä on maksanut pääsymaksun Tivoliin. Vuosittain siellä käy noin 5 miljoonaa ihmistä eli noin Tanskan väkiluvun verran.

Kööpenhaminan Tivoli perustettiin vuonna 1843, kun Georg Carstensen sai paikalle kuninkaallisen toimiluvan. Alussa tivoliin kuului vain kaksi huvilaitetta ja karuselleja vetivät hevoset.

Tivoliin kuuluu kaikenikäisille suunnattujen huvilaitteiden lisäksi useita ravintoloita ja kahviloita ja siellä järjestetään komediateatterin esityksiä sekä konsertteja. Tivolin musiikkiperinteet aloitti säveltäjä ja kapellimestari Hans Christian Lumbye, joka tuli Tivolin musiikilliseksi johtajaksi perustamisvuonna 1843 ja toimi tässä tehtävässä 30 vuotta.

Tivoli on auki kesäkautena toukokuun ensimmäisestä päivästä syyskuun puoliväliin ja nykyisin myös marras-joulukuussa joulukarnevaalien merkeissä. Tivoli on kuuluisa näyttävästä iltavalaistuksestaan sekä koristuksistaan muun muassa halloweenin aikana.

Tivolin vanhin, suurin ja suosituin laite on vuonna 1914 rakennettu Vuoristorata eli Rutschebane. Katettu rata on tehty vuoristoa muistuttavaksi maisemaksi. Se on 720 metrin pituinen ja suurin nopeus radalla on noin 50 km/h. Rutschebane on maailman kolmanneksi vanhin puinen vuoristorata. Kesäkauden aikana sillä on 1,2 miljoonaa kävijää.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '.

Katso myös

  • Hans Christian Lumbye
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Cian Mac Mahon
18 april 2015
Great fun for the whole family! Get the unlimited pass so you can go on as many rides as you like. The hidden gem of the park is the 'Train' roller coaster, if only for the super happy controller.
Peter Marcus
21 december 2015
Tivoli's traditional outlook extends far beyond their carousel and other much loved attractions. A traditional customer service ethos ensures any issues are quickly dealt with and questions answered.
Soila Maria
4 july 2015
Go before it gets dark and see the tivoli turn into a beautifully lit magic garden. Stay until it closes and see the water, light and music show at the lake. Go well in advance to get a good spot!
Ea Hansen
14 november 2017
Tivoli Gardens is an amusement park and pleasure garden located by the Central Station. During Christmas time there is a big Christmas markets w/ lots of ornaments, lights & decorations. Go see it :)
Tom
8 june 2018
The entrance fee is about $12 USD, not including rides. Get an unlimited pass if you plan to go on a lot of rides. Very charming place. Worth checking out. I recommend going at night for the lights
Molly T
4 january 2015
Go at Christmas & have some gluhwein. It's cheesy and amazing. Save money & don't pay for unlimited ride entry - you can buy a few tickets inside if you want to go on some.
Radisson Collection Royal Hotel, Copenhagen

alkaen $408

The Square

alkaen $377

The Square

alkaen $0

Ascot Apartments

alkaen $247

Hotel Alexandra

alkaen $244

Hotel Alexandra

alkaen $291

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kööpenhaminan raatihuone

Kööpenhaminan raatihuone (tansk. Københavns Rådhus) on rakennus Tan

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ny Carlsberg Glyptotek

Glyptoteket Kööpenhaminassa, virallisesti Ny Carlsberg Glyptotek, on t

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tanskan kuninkaallinen musiikkikonservatorio

Tanskan kuninkaallinen musiikkikonservatorio (tansk. Det Kongelige

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tanskan kansallismuseo

Tanskan kansallismuseo on Tanskan valtiollinen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
DGI-byen

DGI-byen (often written all capitals, as 'DGI-BYEN') is a facility

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
The Caritas Well

The Caritas Well (Danish: Caritasbrønden) is the oldest fountain in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jarmers Tower

Jarmer's Tower (Danish: Jarmers Tårn) is an old ruined tower. It was

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tycho Brahe Planetarium

The Tycho Brahe Planetarium is located in Copenhagen, Denmark, at the

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cedar Point

Cedar Point on Sanduskyssä Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Magic Kingdom

Luokka: Talouteen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Epcot

Universal Studios Florida

Universal Studio Florida on yhdysvaltalainen Floridan Orlandossa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cinderella Castle

Cinderella Castle is the fairy tale castle at the center of two Disney

Katso kaikki vastaavat paikat