Kjerag

Kjerag on kallionkieleke Norjassa Lyse-vuonon etelälaidalla Rogalandin läänissä Forsandin kunnassa. Paikka on etenkin base-hyppääjien ja retkeilijöiden suosiossa oleva matkailukohde, sillä kielekkeeltä on 1 000 metrin pystysuora pudotus alas vuonon pintaan.

Kielekkeen länsilaidalla sijaitsee Kjeragbolten, noin 5 m³:n kokoinen, erikoisuudestaan kuuluisa pyöreähkö kivenlohkare, joka on kiilautunut kahden kallioseinämän väliin ja jolta on lähes 1 000 metrin pudotus alas. Kjeragboltenin koordinaatit ovat .

Vaellusretki Kjeragille lyhintä tietä vie kävellen noin 2–3 tuntia yhteen suuntaan suhteellisen vaativassa maastossa (kokonaisnousua menosuuntaan 995 m), alkaen Øygardstølenin ravintolan pysäköintipaikalta (sijainti , 635 m merenpinnasta). Edestakainen vaellusmatka ko. pisteestä on noin 11 km muodostaen sopivan päivävaelluksen normaalikuntoiselle henkilölle.

Stavangerin B.A.S.E.-kerhon tietojen mukaan kielekkeeltä on vuosina 1994–2006 suoritettu 20 853 base-hyppyä. Niissä on tapahtunut 82 onnettomuutta, joissa on kuollut 9 ihmistä. Kerran vuodessa juhannuksen tienoilla alueella järjestetään ns. "Heliboogie"-tapahtuma, jossa muista ajankohdista poiketen base-hyppääjät voidaan kuljettaa kielekkeelle helikopterilla. Kesäkuussa 2007 nelipäiväisessä tapahtumassa suoritettiin yhteensä ennätysmäiset 1 000 onnistunutta base-hyppyä, 20 kansallisuutta edustaneen 100 hyppääjän voimin.

Kjeragboltenilla on suoritettu myös maailman korkeimmalla, 1 000 metrin korkeudessa, tapahtunut nuorallakävely (Christian Schau, 9. elokuuta 2006).

Katso myös

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Fernando T.
26 february 2016
The beginning is very high, going steady up over slippery rock. Get good boots with good soles. Amazing views, rewarding.
Victoria Seidler
27 august 2013
One of the most stunning places I've ever been to. Breathtaking landscape. A challenging hike, so do wear proper shoes. Absolutely loved it.
Svein-Magne Tunli
5 september 2012
Kjeragbolten in Lysefjorden - Norway. The drop is 984 m (3,228 ft) and is just by the famous Kjeragbolten, a 5 m³ big stone which is plugged between two rocks as showed on this photo
Biljana Ristovska
14 august 2017
Amazing views at the top. Decent hike. Tip: Bring gloves for the chains.
Luis Caro
2 june 2013
De miedo con lluvia !!! Pero la emocion vale la pena... tanto la ida como la vuelta la sientes en las piernas, pero el paisaje lo vale :)
8.8/10
Nadya Popova ja 24 045 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
6.6km from Fylkesveg 500, 4127 Lysebotn, Norja Hanki reittiohjeet
Fri Noon–9:00 PM
Sat 8:00 AM–9:00 AM
Sun 9:00 AM–10:00 AM
Mon 9:00 AM–6:00 PM
Tue 1:00 PM–9:00 PM
Wed 11:00 AM–9:00 PM

Kjeragbolten on Foursquare

Kjerag on Facebook

Charming house from 1880 in Stavanger City Centre

alkaen $0

Scandic Stavanger City

alkaen $201

Myhregaarden Hotel

alkaen $142

Thon Hotel Stavanger

alkaen $182

Byrkjedalstunet

alkaen $118

City Housing - Kirkebakken 8

alkaen $148

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kjeragbolten

Kjeragbolten is a boulder located in the Kjerag mountain in Rogaland,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Preikestolen

Preikestolen tai Prekestolen (suom. saarnatuoli) on 604 metriä korkea

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Månafossen

The Månafossen waterfall, located at the bottom of the fjord Frafjord

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Forsand kyrkje

Forsand kirke (Forsand kyrkje) er en kirke i Forsand kommune,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Frue Church

Frue Church or Hetland Church (norsk bokmål. Frue

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
St. Johannes Church (Stavanger)

St. Johannes Church (norsk bokmål. St. Johannes kirke) is a parish

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Stavanger City Bridge

Stavanger City Bridge (norsk bokmål. Stavanger bybru) is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Varden Church

Varden Church (norsk bokmål. Varden kirke) is a parish church in

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Çamlıca Hill

Çamlıca Hill (Turkish: Çamlıca Tepesi), aka Big Çamlıca Hill (Turk

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Uetliberg

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Top of Mt. Takao (高尾山頂)

Top of Mt. Takao (高尾山頂) on turistinähtävyys, yksi Vuoret vuonna Sō

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gellértinvuori

Gellértinvuori (Шаблон:K-hu) on kukkula Budapestissa, Tonavan länsir

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lysá hora

Lysá hora (Czech pronunciation: ]; Polish: Łysa Góra; German: Lys

Katso kaikki vastaavat paikat