Kalydon

Kalydon (Шаблон:K-grc) oli antiikin aikainen kaupunki Aitoliassa, läntisessä Kreikassa. Kreikkalaisen mytologian mukaan kaupunki sai nimensä perustajansa Kalydonin, Aitoloksen pojan mukaan. Kaupunki on myös yhden kreikkalaisen mytologian keskeisen kertomuksen, Kalydonin metsästyksen, tapahtumapaikka, joka sai alkunsa Artemiin lähetettyä metsäkarjun rangaistukseksi kuningas Oineuksen jätettyä uhraamatta hänelle. Kaupungissa alueella on edelleen nähtävissä Lafrionin, Artemis Lafrian ja Apollon Lafrian temppelin jäänteet.

Hellenismin aikana kaupunki kuului Aitolian liittoon ja oli sen tärkeimpiä vaikuttajia. Vuonna 31 eaa. Octavianus siirrätti kaupungin asukkaat perustamaansa Nikopoliin kaupunkiin, jonka hän oli perustanut aiemmin samana vuonna voittamansa Aktionin taistelun kunniaksi. Näin kaupunki autioitui.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Kalydon: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
Airotel Achaia Beach

alkaen $131

Patra Palace

alkaen $71

Astir

alkaen $54

Hotel Liberty

alkaen $23

Hotel Theoxenia

alkaen $38

Hotel Tzaki

alkaen $70

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Trichonída

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rion–Antirion silta

Rion–Antirion silta (kreik. Γέφυρα Ρίου-Αν

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Patras Lighthouse

Patras Lighthouse (ell. Faros Patras) is the symbol of the Greek city

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rio Castle

The Rio Castle (Ελληνικά. κάστρο του Ρίου or Καστέλι της Πάτρας)

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Patras Castle

The Patras Castle (Ελληνικά. Κάστρο Πατρών) was built around the mi

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Salmeniko Castle

The Salmeniko Castle (Ελληνικά. Κάστρο του Σαλμενίκου, Kast

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tymfristós

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chlemoutsi

Chlemoutsi (Greek: Χλεμούτσι or Χλουμούτσι) is a medieval castle in

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Machu Picchu

Machu Picchu (ketšuaksi Machu Pikchu ’vanha vuori’ tai ’vanha huippu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Akropolis (Ateena)

Ateenan Akropolis on tunnetuin antiikin Kreikan linnavuorista,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old Town, Al-'Ula

The Old Town is an archaeological site near Al-'Ula, Medina Province,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Persepolis

right|thumb|300px|Persepoliin raunioita.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Poseidonin temppeli (Sunion)

Poseidonin temppeli eli Sunionin temppeli (Sounionin temppeli) on

Katso kaikki vastaavat paikat