Kaliakra

Kaliakra (bulg. Калиакра) on pitkä ja kapea niemimaa Etelä-Dobrujan alueella pohjoisessa Bulgariassa Mustanmeren rannikolla, 12 kilometriä itään Kavarnan kaupungista ja 60 kilometriä koilliseen alueen suurimmasta kaupungista, Varnasta. Kaliakran alueella on monia keskiaikaisia linnoituksia ja alueella esiintyy myös delfiinejä ja merimetsoja. Alueella on enimmillään 70 metrin korkuisia kallioseinämiä, joiden alla on Mustameri.

Historiaa

Kaliakralla on aikojen saatossa ollut eri kielillä eri nimiä, ja sen nykyisen nimen uskotaan tulevan bysantin kreikan sanoista kalos (kaunis) ja akra (niemi tai linnoitus). Kaliakrasta käytetään myös nimeä Kaunis niemi. Vuonna 1791 paikalla käytiin Kaliakranniemen taistelu, joka oli osa viisivuotista Venäjän ja Turkin sotaa. Niemen kärjessä on pieni keskiaikainen kirkko ja jalkajousella ampuva patsas, joka osoittaa merelle päin. Kaliakraan rakennettiin ensimmäinen moderni majakka vuonna 1866. Siellä on myös patsas ja muistomerkki 1700- ja 1800-luvulla eläneen amiraali Fjodor Ušakovin muistoksi. Hän toimi venäläisten yhtenä johtajana Venäjän ja Turkin välisessä sodassa 1787-1792.

Lähteet

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on . Voit auttaa Wikipediaa n class="plainlinks">laajentamalla artikkelia.
Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
83 oleghope
11 november 2016
A breathtaking place where sea meets mainland,history meets present,heroic poems meet actual events.Once there was a terrace beneath the chapel of St Nicholas(sailors patron),but now the access is ????
Andre-Louis Moreau
2 august 2015
Definitely a place worth visiting. The military base is like a scar in the middle of the historical site. A good restaurant next to the museum but also the Mussels Farm is only a short drive away.
Pavel Peychev
7 june 2015
Don't forget your camera! You will want to take a picture on the edge of the cape. Visit the cave museum as well.
Kunizza
1 july 2016
Очень красивая панорама. Приезжайте на закате, не пожалеете!
Саша Лазарева
Замечательное место с завораживающим видом на красный скалистый берег и лазурное море. Всем советую приехать сюда, но не с экскурсионной группой, а самостоятельно на авто .
Светуля
28 july 2017
Известная легенда о месте:40 болгарских девушках,связали косы и бросились в Чёрное море,вместо того чтобы быть пленёнными османами.В честь легенды поставлен обелиск под названием«Ворота 40 Девиц»
8.6/10
Viq Kh, Alla Panova ja 13 484 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
0.1km from Unnamed Road, 9660 Bulgarevo, Bulgaria Hanki reittiohjeet
Sun 10:00 AM–8:00 PM
Mon 11:00 AM–6:00 PM
Tue Noon–8:00 PM
Wed Noon–7:00 PM
Thu 11:00 AM–7:00 PM
Fri 11:00 AM–6:00 PM

Cape Kaliakra on Foursquare

Kaliakra on Facebook

Thracian Cliffs Golf & Beach Resort

alkaen $203

Private apartment Victoria in Kaliakria Resort

alkaen $0

Lighthouse Golf & Spa Hotel

alkaen $81

Topola Skies Golf & Spa Resort - All Inclusive

alkaen $95

Hotel White Lagoon

alkaen $79

Lighthouse Apartments and Villas

alkaen $57

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kaliakra Lighthouse

Kaliakra Lighthouse on turistinähtävyys, yksi Majakat vuonna B

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Shabla Lighthouse

Шаблинський маяк (болг. Шабленски фар) — маяк розташован

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Balchik Palace

The Balchik Palace (Bulgarian: Дворец в Балчик, Dvorets v Balchik; Rom

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Golden Sands

Golden Sands (Bulgarian: Златни пясъци, Zlatni pyasatsi; čeština. Zl

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Aladzha Monastery

Aladzha Monastery (Bulgarian: Аладжа манастир) is a medieval Orth

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Euxinograd

Euxinograd (Bulgarian: Евксиноград, pronounced ], also transliter

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
New Varna Stadium

New Varna Stadium (or Varna Stadium) (Bulgarian: Стадион Варна)

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Varna Zoo

Varna Zoo is located in the heart of the Sea Garden in Varna and is a

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Neuschwanstein

Neuschwansteinin linna (saks. Schloss Neuschwanstein, tarkoittaen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lontoon Tower

Lontoon Tower eli Tower of London (Her Majesty's Palace and Fortress,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Château de Gruyères

The Castle of Gruyères (in french: château de Gruyères), located in th

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Castel Sant'Angelo

Castel Sant'Angelo ('Pyhän enkelin linna'), eli Hadrianuksen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Castello Scaligero (Sirmione)

Замок Скалігерів (італ. Castello Scaligero) —

Katso kaikki vastaavat paikat