Jantar Mantar on Jaipurin kaupungissa Intiassa sijaitseva maharadža Jai Singh II:n rakennuttama observatorio. Jai Singh rakennutti observatorion uuteen pääkaupunkiinsa vuosina 1728–1734. Se sijaitsee lähellä Jaipurin vanhassakaupungissa sijaitsevan temppelin sisäänkäyntiä, ja se on suurin viidestä Jai Singhin observatoriosta. Jantar Mantariin kuuluu useita kivestä valmistettua rakennelmaa, jotka on suunniteltu tähtitieteelliseksi instrumenteiksi.
Vuonna 2010 rakennelma liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon.
Jai Singh II oli intialaisen Suurmogulien valtakunnan alueellinen hallitsija, ja hän oli huomattavan kiinnostunut matematiikasta ja tähtitieteestä. Mogulivaltio mureni 1720-luvulla, mutta Jai Singhin kuningaskunta kukoisti. Hänen pääkaupunkinsa Amber kärsi kuitenkin juomaveden puutteesta, kun kaupungin asukasluku kasvoi. Jai Singh päättikin siirtää hallintokaupunkinsa sijaintia, ja vuonna 1727 hän valtuutti arkkitehti Vidyadhar Bhattacharyan suunnittelemaan uuden pääkaupungin, joka sai nimekseen Jaipur.
Jaipur jaettiin seitsemään suorakulmion muotoiseen alueeseen. Keskimmäiseen näistä tuli kuninkaalliset rakennukset, joihin Jantar Mantarkin kuului. Pratap Singhin hallintokaudella (1778–1803) Jantar Mantarin käyttö observatoriona päättyi. Siitä tehtiin asetehdas, jossa valmistettiin tykkejä. Alueelle rakennettiin mm. metallisulattoja.
Jantar Mantarista ei moneen vuoteen pidetty huolta, kunnes Ram Singh II:n hallintokaudella (1837–1880) sitä korjattiin. Korjaustyöt saatiin päätökseen 1876. Vuosina 1901–1902 rakennelmille tehtiin uusi kattava peruskorjaus. Tieteelliset rakennelmat kunnostettiin perinpohjaisesti. Vuonna 1948 Jantar Mantar julistettiin kansallismonumentiksi.
Jantar Mantar sijaitsee noin 200 metriä pitkällä ja 100 metriä leveällä alueella, jota reunustaa sen kolmelta sivulta korkea muuri. Pinta-alaltaan alue on noin 20 000 neliömetriä. Alueella sijaitsee 15 tähtitieteellistä välinettä, jotka on rakennettu paikallisista kivilajeista ja marmorista. Rakennelmat pohjautuivat Ulugh Begin vuonna 1428 Samarkandiin rakennuttamaan observatorioon.
Suurin rakennelmista on ekvatoriaalinen aurinkokello, joka on 27,5 metriä pitkä suora ramppi, joka osoittaa suoraan taivaannapaan. Samrat Yantraksi kutsutun aurinkokellon osoitin on yli 22 metriä korkea. Kello pystyy mittaamaan aikaa kahden sekunnin tarkkuudella. Sitä käytettiin myös mittaamaan Auringon sijaintia taivaankoordinaatistolla ja määrittämään päiväntasausten tarkka aika.
Jai Singhin suunnittelemista laitteista taidokkaimmaksi on sanottu Jai Prakashia, joka on osittain maan alle rakennettu kulhonmuotoinen väline. Kulhon reunan halkaisija on noin 5,3 metriä. Kulhon pintaan on merkitty taivaankoordinaatiston pituus- ja leveysasteet. Kulhon keskustan yläpuolella oli vaijereilla kannatettu pieni rengas, jonka varjo osoitti päivisin Auringon täsmällisen sijainnin. Öisin kulhon alla olevissa huoneissa pystyi tutkimaan tähtiä. Kulhoja oli kaksi, ja ne olivat toisiaan täydentävät. Jai Singh ei tehnyt kulhon pohjasta yhtenäistä, vaan lisäsi sinne tutkimuksen helpottamiseksi vapaat kulkualueet. Toisessa kulhossa kulkualueet ovat vastakkaiset kuin toisessa, mikä mahdollisti auringon jatkuvan tarkkailun. Kun aurinko oli siirtynyt pois kulhon mitta-alueelta kulkualueelle, niin toisessa kulhossa aurinko puolestaan samaan aikaan saavutti uuden mitta-alueen.
Samrat Yantran ja Jai Prakashin lisäksi alueella on useita muita aurinkokelloja ja 12 pienempää eläinrataa tutkivaa välinettä. Lisäksi alueella on kaksi laitetta taivaankappaleiden korkeuden ja atsimuutin laskemiseen. Kaksimetrinen astrolabi oli puolestaan rakennettu seitsemän metallin seoksesta lämpötilavaihtelun vaikutuksen minimoimiseksi. Sen avulla pystyttiin laskemaan planeettojen ja tähtien nousu- ja laskupaikat horoskooppien laatimiseksi.
