Ištarin portti

Ištarin portti (assyriaksi ܕܵܪܘܲܐܙܲܐ ܕܥܵܐܫܬܲܪ, Darwaza D'Ishtar) oli Babylonin sisemmän kaupungin kahdeksas portti. Nebukadressar II rakennutti sen noin vuonna 575 eaa. kaupungin pohjoispuolelle.

Seremoniaportti oli omistettu babylonialaiselle jumalattarelle Ištarille. Babylonin muuriin kuulunut portti oli alun perin yksi seitsemästä ihmeestä, kunnes Aleksandrian majakka syrjäytti sen 500-luvulla jaa.

Portin materiaalit ja rakenne

Ištarin portin rakennusaineena olivat lapislatsulin sinisiksi lasitetut tiilet, joissa oli reliefikuvioina sirrušeja eli lohikäärmeitä ja alkuhärkiä. Portin kahdessa tornissa hammaslaitainen yläreuna kuten kaupungin muureissa.

Portin katto oli tehty seetristä. Portin läpikulun ja juhlakulkuekadun seinillä oli noin 120 lasitetuista tiilistä tehtyä leijonan kuvaa.

Portin rekonstruktiot ja osat eri puolilla maailmaa

Pergamon-museoon Berliiniin on rakennettu portin rekonstruktio. Materiaalina oli Robert Koldeweyn arkeologisissa kaivauksissa 1902–1914 löytämät osat. Rekonstruktio viimeisteltiin 1930-luvulla. Portti oli alun perin kaksoisportti, mutta Berliinissä on esillä vain portin pienempi etuosa. Laajempi takaosa ei mahtunut museoon, joten sitä säilytetään varastossa.

Portin ja leijonakuvioiden osia säilytetään eri museoissa. Istanbulin arkeologisella museolla on leijonia, lohikäärmeitä ja härkiä. Röhsska Museumilla Göteborgissa on yksi leijona ja yksi lohikäärme. Portin osia on myös muun muassa Louvressa, Münchenissä ja yhdysvaltalaisissa museoissa.

Pienikokoisempi ennallistus portista rakennettiin Saddam Husseinin aikana Irakiin museon sisäänkäynniksi. Portti jäi kesken ja se kärsi vaurioita Irakin sodassa.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Timelord ..
17 may 2012
Be careful touching the mythical animals in the Gate !
Wabel tubal

alkaen $67

Sigma House Al Jawhara

alkaen $80

Copthorne Al Jahra Hotel & Resort

alkaen $154

Sigma House - Al Dahiya

alkaen $53

Raoum Inn Arar

alkaen $48

Marina arar

alkaen $42

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Etemenanki

Etemenanki oli Mardukille omistettu zikkurat Babylonissa.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Babylonin riippuvat puutarhat

Babylonin riippuvat puutarhat (tunnetaan myös nimellä Semiramiin r

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Borsippa

Borsippa (modern Birs Nimrud site, Iraq) was an important ancient city

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Imam Husayn Shrine

The Shrine of Husayn ibn ‘Alī (Arabic: مقام الامام الحسين‎) is

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Great Mosque of Kufa

The Great Mosque of Kufa, or Masjid al-Kūfa (Arabic: مسجد الكو

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Imam Ali Mosque

The Imām ‘Alī Holy Shrine (العربية. حرم الإمام علي), also known as

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Taq-i Kisra

The Tāq-i Kisrā (Persian طاق كسرى , meaning Iwan of Khosrau) is a Per

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Al-Ukhaidir Fortress

The Fortress of Al-Ukhaidir or Abbasid palace of Ukhaider is located

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Porta Nigra

Porta Nigra (latinaa: 'musta portti') on Trierissä Saksassa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gate of the Sun

The so-called Gate of the Sun is a megalithic solid stone arch or

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mecca Gate

The Gate of Mecca, Mecca Gate or Makkah Gate (Arabic: ‎

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jaffa Gate

Jaffa Gate (Hebrew: שער יפו Sha'ar Yafo, Arabic: باب الخليل B

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kaminarimon

The Шаблон:Nihongo is the outer of two large entrance gates that ultim

Katso kaikki vastaavat paikat