Iso Valliriutta

Iso Valliriutta (Шаблон:K-en) on maailman suurin koralliriutta, joka sijaitsee Korallimeressä Queenslandin rannikolla Koillis-Australiassa. Se kuuluu maailman vaikuttavimpiin luontokokonaisuuksiin. Iso Valliriutta on noin 2 300 kilometriä pitkä ja se peittää alleen noin 20 000 neliökilometrin kokoisen alueen.

, Cape Melville oikealla]]

Joskus Ison Valliriutan kerrotaan olevan maailman suurin yksittäinen elävä olento. Todellisuudessa se muodostuu monista koralliyhdyskunnista. Alue on maailman suurin meriluonnonsuojelualue ja se valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1981.

Ensimmäinen eurooppalainen tutkimusmatkailija, joka näki Ison Valliriutan oli James Cook, joka löysi sen 11. kesäkuuta 1770.

Ison Valliriutan ekosysteemi

Riutan muotoutuminen on kestänyt monta miljoonaa vuotta. Nykyisin se kohtaa monia ihmisen aiheuttamia uhkia liikakalastuksesta ilmastonmuutokseen. Ison Valliriutan värikäs ekosysteemi koostuu tuhansista erillisistä riutoista, pinnanalaisista koralliyhdyskunnista hiekkaisiin saarekkeisiin. Valliriutan tarjoama kasvupaikkojen ja elinympäristöjen moninaisuus tekee siitä ekologisesti erityisen rikkaan kokonaisuuden.

Alueella elää suuri trooppisten merieliöiden kirjo. Jotkin kalalajit ja selkärangattomat esiintyvät ainoastaan Ison Valliriutan alueella. Kaikkiaan alue antaa elinympäristön 2 000 kalalajille, 350 korallilajille, 4 000 nilviäislajille ja 400 sienilajille. Vedenalaisten koralliyhdyskuntien väliin jää hiekkaisia saaria, jotka ovat tärkeitä pesimäalueita useille merilinnuille.

Meriruohon keskellä laiduntaa runsas merilehmäpopulaatio, ja rauhallisemmilla alueilla elää suolaisen veden krokotiileja. Hiekkaiset rannat ovat merikilpikonnien tärkeitä pesimäpaikkoja. Meri parveilee erilaisia kaloja. Korallien seassa uiskentelee pullonokkadelfiinejä, kiinanvalkodelfiinejä, iravadindelfiinejä ja spinnerdelfiinejä. Syvemmissä vesissä uivat miekkavalaat, lahtivalaat ja ryhävalaat.

Isoa Valliriuttaa uhkaavat muun muassa saastuminen sekä liikakalastus. Maanviljelyksiltä mereen valuvat ravinteet kasvattavat leväkasvustoja, jotka hajotessaan kuluttavat happea, jolloin muut eliöt joutuvat kärsimään. Öljynporaus vahingoittaa koralleja ja uhkaa saastuttaa alueen veden.

Liikakalastus vaurioittaa alueen eliöstön vuorovaikutussuhteita. Korallit tuhoutuvat liian suuren laidunnuspaineen seurauksena kun ylikalastetaan lajeja, jotka hyödyntävät ravintonaan koralleja laiduntavia kalalajeja. Iso Valliriutta kärsii lisäksi ilmastonmuutoksesta. Meriveden lämpeneminen rikkoo koralleja monin paikoin ja muuttaa loistokkaan väriset korallimetsät kuolleen kalpeiksi.

Säilyäkseen jälkipolville Iso Valliriutta tarvitsee nykyistä laajempia kokonaan rauhoitettuja alueita. Tällä hetkellä kalastus suodaan jopa 95 prosentin suuruisella alueella Valliriutan varrella. Noin puolella Valliriutan pinta-alasta saa myös pohjatroolata, mikä pilaa merenpohjaa ja on äärimmäisen tuhoisaa vedenalaiselle elämälle.

Turismi

Isolle Valliriutalle järjestetään runsaasti veneretkiä esimerkiksi Australian Cairnsista. Värikkäät kalat ja muut merieläimet sekä kirkas vesi houkuttelevat sukeltajia ja snorklaajia. Turisteilla on mahdollisuus päästä esimerkiksi ruokkimaan merilevällä kilpikonnaa tai kurkistelemaan korallien koloihin. Retkihinnan lisäksi turisteilta peritään riuttavero, jota käytetään riutan suojelemiseen. Korallien katkominen ym. riutan häiritseminen on kiellettyä.

Lähteet

Aiheesta muualla

Шаблон:Commons

Julkaise kommentti
Vihjeitä
@tessa Horehled
30 march 2013
I dove the reef with TUSA and loved it so much the first two days, I changed all my travel plans to go dive with them a third day. Fantastic dive masters with tons of knowledge & very enjoyable trips!
Gadiy Lim
31 october 2013
A diver's and snorkelers heaven. You can find turtles, sharks, sting rays and beautiful stretches of untouched corals. Ocean Freedom are such amazing hosts and value for money! I had such a good time!
Social News Network
29 november 2012
Add the Great Barrier Reef to your bucket list - it's breathtaking. Book one of the many tours out of Cairns, aim for a calm day to minimize seasickness, and bring an underwater camera!
RolyseeRolydo C
20 january 2018
Amazing experience swimming with reef marine life, especially when a random sea turtle unexpectedly shows up and swims with us. Heartbreaking to see most of the coral bleached
Bence Kordas
29 december 2013
Do the reefsleep worth the money when the invasion from the tourist leave the deck just max 12 of you stay no croud more fish totally relaxed Sleeping on the under the stars was worth it.
Nick Bentley
4 july 2018
A must see if you're able to. Highly suggest Reef Experience day trip & the introductory Scuba dive if you haven't gone diving before. Great even in bad weather.
Parkside Motel Ayr

alkaen $111

Country Ayr Motel and Breakfast

alkaen $103

Cluden Park Motor Inn

alkaen $63

Ayr Max Motel

alkaen $63

Sunbird Motel

alkaen $64

Ayr Travellers Motel

alkaen $114

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Magnetic Battery

The Magnetic Battery, Fort War or The Forts, as it is commonly

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Victoria Bridge, Townsville

Victoria Bridge, Townsville is a swing bridge over the Ross Creek in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Castle Hill, Queensland

Castle Hill is a pink granite monolith standing in the heart of the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Green Street bunker

The Green Street bunker at West End (Townsville), Queensland,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Anderson Park, Townsville

Anderson Park is a 20 hectare arboretum in the suburb of Pimlico in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Wallaman Falls

The Wallaman Falls are notable for their single-drop of 305 metres,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Paronella Park

Paronella Park is a heritage-listed tourist attraction located at Mena

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Moskovan Kreml

Moskovan Kreml (Шаблон:K-ru) on Moskovan keskustassa sijaitseva histo

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old Havana

Old Havana (español. La Habana Vieja) contains the core of the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Perito Moreno Glacier

The Perito Moreno Glacier is a glacier located in the Los Glaciares

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Geirangervuono

Geirangervuono (norj. Geirangerfjorden) on Storfjordeniin kuuluva

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Batalhan luostari

Batalhan luostari eli Santa Maria da Vitória na Batalha on

Katso kaikki vastaavat paikat