Helsingin keskuspuisto

Helsingin keskuspuisto on Helsingin kaupungin suurin puisto. Keskuspuisto alkaa etelässä Töölönlahdelta keskeltä kaupunkia ja ulottuu pohjoiseen Haltialaan ja Vantaanjoelle, Helsingin pohjoisrajalle. Puisto on laajuudeltaan noin 700 hehtaaria (1000, mikäli Haltialan pellot lasketaan mukaan) ja etelä-pohjoissuunnassa noin kymmenen kilometriä pitkä. Se edustaa hyvin etelärannikon rikasta ja vaihtelevaa luontoa.

.]]

Helsingin keskuspuisto on Helsingin kaupungin suurin puisto. Keskuspuisto alkaa etelässä Töölönlahdelta keskeltä kaupunkia ja ulottuu pohjoiseen Haltialaan ja Vantaanjoelle, Helsingin pohjoisrajalle. Puisto on laajuudeltaan noin 700 hehtaaria (1000, mikäli Haltialan pellot lasketaan mukaan) ja etelä-pohjoissuunnassa noin kymmenen kilometriä pitkä. Se edustaa hyvin etelärannikon rikasta ja vaihtelevaa luontoa.

Vakiintunut, arkikielinen käsitys ja hallinnollinen rajaus Keskuspuiston alueesta eroavat jossakin määrin toisistaan: esimerkiksi Haltialan/Vantaanjoen aluetta kutsutaan hallinnollisesti Helsinkipuistoksi. Olympiastadionin ympärillä sijaitseva Eläintarhan puistoalue lasketaan toisinaan Keskuspuiston osaksi, mutta suppeammassa merkityksessä Keskuspuiston katsotaan usein alkavan vasta Nordenskiöldinkadun pohjoispuolelta. Toisaalta Lääkärinkadun pohjoispuolinen alue mielletään yleisesti ja esitetään kartoissa Keskuspuistona, vaikka se ei kuulu Keskuspuiston osayleiskaavaan ja alueelle on laadittu kiistoja herättäneitä rakennussuunnitelmia. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 24.8.2006, että Helsingin Keskuspuistolle ei laadita uutta omaa osayleiskaavaa ja että Keskuspuiston aluetta ei pienennetä siitä rajauksesta joka tehtiin Yleiskaavassa 2002, joka korvasi vanhan Keskuspuiston osayleiskaavan.

Luonnonsuojelualueet ja eläimistö

Puiston pohjoisosassa on neljä luonnonsuojelualuetta: Pitkäkosken rinnelehto, Haltialan aarnialue, Niskalan puulajipuisto ja Ruutinkosken rantalehto. Muita arvokkaita luontokohteita ovat muun muassa Maunulan pähkinäpensaslehdot (luonnonsuojelulain mukainen suojeltu luontotyyppi) sekä kaksi rauhoitettua luonnonmuistomerkkiä puiston pohjoisosassa: kynäjalavaryhmä ja Kuninkaantammi. Lisäksi Keskuspuiston eteläreunassa, Lääkärinkadun pohjoispuolisella alueella on arvokas lehtometsä, jossa kasvaa erityisesti suojeltu lehtonata (Festuca gigantea).

Puiston alueella elää runsaasti nisäkkäitä, näitä ovat esimerkiksi mäyrä, kettu, metsäjänis, rusakko, lumikko ja piisami. Linnuista vakioasukkaita ovat muun muassa palokärki, hippiäinen, närhi, tiaiset, rautiainen, lehtokerttu, satakieli, sirittäjä ja pikkusieppo.

Liikunta ja ulkoilu

Keskuspuistossa on ulkoiluteitä noin 100 km, joista osa on talvisin hiihtäjien käytössä latuina.

Varsinaisen Keskuspuiston poikki kulkee Nordenskiöldinkadun pohjoispuolella neljä liikenneväylää (Hakamäentie, Metsäläntie, Pirkkolantie ja Kehä I) sekä rantarata, mutta ulkoilutiet ylittävät tai alittavat ne kaikki eri tasossa. Suunnitteilla on myös suuri, Eläintarhan ja varsinaisen Keskuspuiston yhdistävä jalankulkusilta Nordenskiöldinkadun yli ja Jokeri II-linjaksi kutsuttu poikittainen joukkoliikenneyhteys, joka kulkisi tunnelissa Paloheinästä uuteen Kuninkaantammen asuinalueelle Keskuspuiston alitse.

Keskuspuiston eteläpäässä on Laakson ratsastusstadion. Ruskeasuolla Keskuspuiston laidassa on ratsastushalleja, muun muassa Keskustalli. Pirkkolan liikuntapuisto on myös osa Keskuspuistoa, ja siellä on suuri urheilukenttä, uimahalli ja palloiluhalleja.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Helsingin keskuspuisto: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
5.7/10
3 803 ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi Hanki reittiohjeet
Mon-Sun 24 Hours

Helsinki Central Park on Foursquare

Helsingin keskuspuisto on Facebook

Scandic Simonkenttä

alkaen $346

Original Sokos Hotel Presidentti Helsinki

alkaen $348

Original Sokos Hotel Vaakuna Helsinki

alkaen $368

Scandic Seurahuone

alkaen $158

Solo Sokos Hotel Torni Helsinki

alkaen $378

Omena Hotel Helsinki City Centre

alkaen $122

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hartwall Arena

Luokka: Urheiluun liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pasilan linkkitorni

Pasilan linkkitorni on 146 metrin korkuinen televisio- ja radiotorni

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Helsingin Messukeskus

Helsingin Messukeskus on Suomen suurin messu- ja kongressikeskus. Se

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Helsingin Velodromi

Helsingin Velodromi eli pyöräilystadion rakennettiin vuosina 1

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sea Life (Helsinki)

Sea Life (Helsinki) on turistinähtävyys, yksi Akvaariot vuonna H

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Linnanmäki

Linnanmäki (ruots. Borgbacken) on Helsingissä Alppiharjun k

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Helsingin olympiastadion

Helsingin olympiastadion on Suomen suurin urheiluareena. Stadion

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kulttuuritalo (Helsinki)

Kulttuuritalo (stadin slangiksi Kultsa tai Kulttis) on Helsingin

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Millennium Park

Millennium Park is a public park located in the Chicago Loop community

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Central Park

Central Park on New Yorkiin kuuluvan Manhattanin saaren keskelle

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Englischer Garten

The Englischer Garten or 'English Garden' is a large public park in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Treptower Park

Treptower Park on puisto Berliinin Alt-Treptowin kaupunginosassa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Vondelpark

Vondelpark on puisto Amsterdamissa, Alankomaissa. Puisto avattiin

Katso kaikki vastaavat paikat