Hattuša

Hattuša oli muinaisen heettiläisen valtakunnan pääkaupunki myöhäispronssiajalla. Se sijaitsi nykyisen Turkin keskiosissa. Se tuhoutui ja hylättiin noin 1200 eaa., mutta Fryygian aikana paikalle rakennettiin uudelleen kaupunki. Tällöin sitä kutsuttiin nimellä Pteria. Hattuša on tunnettu myös nimellä Bogâzkale. Hattušan raunioalue on ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1986.

Ernst Chantre aloitti alueella kaivaukset vuosina 1893–1894. Saksalaiset arkeologit tutkivat aluetta vuonna 1906 ja edelleen vuosina 1913–1931 sekä 1940–1951, tosin maailmansodat aiheuttivat työssä keskeytyksiä.

Ympäristö

Kaupunkia ympäröivät aikoinaan pellot ja laitumina käytetyt kukkulat. Alueella kasvoi muinaisina aikoina metsää, josta asukkaat saivat niin poltto- kuin rakennuspuutakin. Viljelykasveista tunnettiin vehnä, ohra ja kylvövirvilä. Myös pellavaa kasvatettiin, vaikka villa olikin vaatteiden pääasiallinen raaka-aine. Lihaa saatiin etupäässä kotieläimistä. Alueella liikuneiden hirvieläinten metsästäminen oli todennäköisesti varattu ainoastaan ylhäisön huviksi. Kaupungin lähistöllä virtaavat joet ovat pieniä ja purjehduskelvottomia. Lähellä sijaitsee rotko nimeltä Yazilikaya ja Büyükkalen kukkula, jonka päällä sijaitsee kuninkaallinen asuinpaikka.

Kirjallisuutta

  • Newe, Peter: Hattuša- Stadt der Götter und Tempel: neue Ausgrabungen in der Haupstadt der Hethiter. Mainz: P. von Zabern, 1992. ISBN 3-8053-1478-7.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Hopdediks Tamamtas
4 may 2018
Wowww..It is hard to believe what all those people have done at those years, even if you only see the remains.One of the biggest cities of history. A very good guide book available at the entrance.
Marco Candela
27 may 2016
Turkey is full of archaelogical sites.. Hattuşaş cant be considered in for sure.. There is nothing to see and it also takes time to reach the site.. ????????
Ümit Selçuk
13 july 2015
Mutlaka gelinmeli ve kesinlikle rehber ile gezilmeli☝️Hititlerin tarihinden çok etkilendim. Ankara'nın adı bile onlardan geliyormuş ???? Eğer bütçeniz uygun ise bence ipek dokuma halı yada kilim alın ????
Hhggff Mmkbhub
3 october 2014
:) anadolunun ilk başkenti olan bu yer dünya tarih mirası olarak yerini almakla beraber antik çağların mükemmel izlerini taşıyor iyiki böyle güzel bi yerde büyümüşüm buram buram tarih kokuyor :-)
d. demir
3 november 2015
1986 yılından beri, UNESCO’nun “Dünya Kültür Mirası Listesinde”, ayrıca burada bulunan çivi yazılı tablet arşivleri de 2001 yılından itibaren UNESCO’nun “Dünya Belleği Listesinde” yer almaktadır.
Can_devil ????????????????
20 september 2015
Çoruma işi düşen herkes gezmeli bence Anadolu'nun zenginliklerinin kanıtlarından sadece biri olmasına rağmen dönemin karakteristik özelliklerini yansıtıyor. hediyelik alırken pazarlık edin
Roza Resort Termal&Hotel

alkaen $52

Ramada Resort Kirsehir Thermal Hotel & Spa

alkaen $0

Hotel Dalgiclar

alkaen $40

Kozakli Grand Termal Hotel

alkaen $0

Hotel Baykal

alkaen $18

Divaisib Termal Resort Hotel & Spa

alkaen $0

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Yazılıkaya

Yazılıkaya sijaitsee Turkissa ja siellä on merkittäviä muin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hattuša

Hattuša oli muinaisen heettiläisen valtakunnan pääkaupunki myö

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Alaça Hüyük

Alaça Hüyük on kylä Turkissa. Heettiläiset ovat rakentaneet sinne kaup

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Zile

Zile, also known as Zela, is a city and a district of Tokat Province,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Amasya Castle

Amasya Castle (Turkish: Amasya Kalesi), a.k.a. Harşene Castle, is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Esenboğa International Airport

Esenboğa International Airport Шаблон:Airport codes (Türkçe. Ankara E

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Zelve Monastery

Zelve Monastery was carved into the rock in pre-Iconoclastic times.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kappadokia

Kappadokia on alue ja muinainen maakunta Vähän-Aasian eli Anatolian i

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Machu Picchu

Machu Picchu (ketšuaksi Machu Pikchu ’vanha vuori’ tai ’vanha huippu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Akropolis (Ateena)

Ateenan Akropolis on tunnetuin antiikin Kreikan linnavuorista,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old Town, Al-'Ula

The Old Town is an archaeological site near Al-'Ula, Medina Province,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Persepolis

right|thumb|300px|Persepoliin raunioita.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Poseidonin temppeli (Sunion)

Poseidonin temppeli eli Sunionin temppeli (Sounionin temppeli) on

Katso kaikki vastaavat paikat