Harz

Harz on vuoristo Pohjois-Saksassa. Se muodostaa luonnollisen rajan Ala-Saksin, Saksi-Anhaltin ja Thüringenin osavaltioiden välille.

Harz on kaakko-lounas-suunnassa 95 kilometriä pitkä ja leveydeltään se on 35 kilometriä. Yhteensä vuoristo peittää alleen noin 2000 neliökilometrin alan. Harzin korkein vuori on 1141 metriin kohoava Brocken. Noin 600 000 ihmistä asuu Harzin alueella.

Harz on jaettu Ylä- (Oberharz) ja Ala-Harziin (Unterharz), joka sijaitsee kaakossa. Ylä-Harz on muodoiltaan korkeampi ja sitä peittää pihtametsiä. Ala-Harz laskeutuu asteittain ympäröivän maan tasolle ja siellä kasvaa lehtimetsiä, jossa on seassa niittyjä.

Asetus levittäytyi alueelle vasta noin 1000 vuotta sitten. Antiikin aikaan tiheä metsä teki alueesta luoksepääsemättömän. Vuonna 968 lähellä Goslarin kaupunkia löydettiin hopeata ja vuoristoon perustettiin useita kaivoksia seuraavien vuosisatojen aikana. Näiden ehdyttyä 1800-luvulla alue koki rappion ja ihmiset hylkäsivät kaupunkeja, mutta matkailu on eheyttänyt jälleen Harzin taloutta. Vuodesta 1945 vuoteen 1990 Länsi- ja Itä-Saksan raja kulki Harzin läpi. Nykyään vuoristo on merkittävä matkailukohde, joka houkuttelee kesällä retkeilijöitä ja talvella urheilijoita.

Osa vuoristosta on suojeltu Harzin kansallispuistolla, jonka alueella korkein vuori Brockenkin sijoittuu.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '.
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
23 june 2021
ერთერთი საყვარელი ადგილი გერმანელების...და არა მარტო გერმანელების უზარმაზარი ტყეპარკი საუკეთესო სასტუმროები გათვლილი Ყველა სეგმენტზე,გართობის და დასვენების კარგი არა საუკეთესო საშვალება...
Tereza Ottova
18 april 2021
Nice place for weekend hike, highest point Brocken, one hour to drive from Wolfsburg.
Marcel Schöne
31 may 2020
Der ganz Harz ist im Grunde wunderschön!!!!! Nur leider sieht man das in vielen Ecken das Geld fehlt. Allein der Zerfall vieler schöner Alter Häuser ist schon traurig.
Patrick Nordt
23 february 2021
Der Harz ist immer eine Reise wert. Wir hatten bei 18 Grad im Tal noch 60 cm Schnee und damit überhaupt nicht mehr gerechnet
Maritim Berghotel

alkaen $96

Relexa Hotel Harz Wald

alkaen $126

Hotel Sonnenberg Schlößchen

alkaen $37

Landhaus Foresta

alkaen $104

Hotel Askania

alkaen $74

Ferienwohnung Braunlage Apartment

alkaen $58

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
The Brocken

The Brocken, or Blocksberg, is the highest peak of the Harz mountain

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Steinerne Renne

The Steinerne Renne is a waterfall and natural monument near the town

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ilsenburg Abbey

Ilsenburg Abbey (Kloster Ilsenburg) was a monastery of the Benedictine

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Drübeck Abbey

Drübeck Abbey (German: Kloster Drübeck) is a former Benedictine n

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Wernigerode Castle

Wernigerode Castle (German: Schloss Wernigerode) is a castle located

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Baumann's Cave

Baumann's Cave (German: Baumannshöhle) is, like nearby Hermann's

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hermann's Cave

Hermann's Cave (German: Hermannshöhle), together with Baumann's Cave,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sperberhai Dyke

The Sperberhai Dyke (German: Sperberhaier Damm) is in fact an aqueduct

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Çamlıca Hill

Çamlıca Hill (Turkish: Çamlıca Tepesi), aka Big Çamlıca Hill (Turk

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Uetliberg

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Top of Mt. Takao (高尾山頂)

Top of Mt. Takao (高尾山頂) on turistinähtävyys, yksi Vuoret vuonna Sō

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gellértinvuori

Gellértinvuori (Шаблон:K-hu) on kukkula Budapestissa, Tonavan länsir

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lysá hora

Lysá hora (Czech pronunciation: ]; Polish: Łysa Góra; German: Lys

Katso kaikki vastaavat paikat