Hamina

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit Hamina (ruots. Fredrikshamn) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Kymenlaakson maakunnan rannikolla. Asukasluku on 20 842 (2016-01-3131. tammikuuta 2016). Hamina kuuluu Kotkan–Haminan seutukuntaan. Naapurikunnat ovat Kotka, Kouvola, Luumäki, Miehikkälä ja Virolahti.

Vuonna 1653 perustettu Hamina on Kymenlaakson vanhin kaupunki. Haminan keskusta on kaavoitettu harvinaiseen ympyräkaavan muotoon, joka on peräisin 1720-luvulta. Kaupungista käytetäänkin myös nimitystä Ympyräkaupunki keskustan harvinaislaatuisen asemakaavan vuoksi. Samankaltaisia ympyräasemakaavoja on maailmassa vain harvoissa kaupungeissa, joista tunnetuimpia on Palmanova Italiassa. Haminan satama on vuodesta 2011 lähtien ollut osa Hamina-Kotkan satamaa, joka on Suomen suurin yleissatama.

Maantiede

Hamina kuuluu Suomen maisemamaakuntajaossa eteläiseen rantamaahan, joka jakautuu edelleen rannikon lähellä olevaan Suomenlahden rannikkoseutuun ja sisämaan kaakkoiseen viljelyseutuun. Kallioperä on suurimmaksi osaksi rapakiveä.

Kaupungin alueella virtaavat merkittävimmät joet ovat Summanjoki ja Vehkajoki, jotka virtaavat Salpausselän eteläpuolelta Suomenlahteen. Jokien varsia on raivattu viljelysmaaksi. Pieniä järviä on erityisesti pohjois- ja koillisosassa, muun muassa Kannusjärvi, Piutulanjärvi, Valkjärvi ja Vehkjärvi. Rannikkoseutu on järvetöntä lukuun ottamatta Kirkkojärveä, joka on Suomenlahdesta kuroutunut entinen merenlahti. Kirkkojärven ja sen lasku-uoman Salmenvirran kautta laskee mereen myös Vehkajoki. Haminan keskusta sijaitsee Haminanlahden, Lupinlahden, Kirkkojärven ja Salmenvirran väliin jäävällä niemellä. Lupinlahti, Kirkkojärvi ja Kotkan rajalla sijaitseva Salminlahti ovat merkittäviä lintuvesialueita. Haminan itäosassa sijaitseva Rajasuo on arvokas, lähes luonnontilainen suoalue.

Saarista ovat merkittävimmät Kuorsalo ja Tammio. Ulkosaaristo kuuluu Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon.

Historia

Haminan emäpitäjä Vehkalahti mainitaan asiakirjoissa ensimmäistä kertaa vuonna 1336. Nykyisen kaupungin paikalla, Savilahden, Salmenvirran ja Kirkkojärven rajaamalla niemellä sijainnut Vehkalahden keskusalue muodostui kolmesta kylästä: Pampyölistä, Hietakylästä ja Hirvelästä. Tähän kyläryhmään kuuluivat myös kirkko ja pappila. 1500-luvun puolivälissä tässä Pampyölin jakokunnassa oli melkein kolmekymmentä tilaa, mutta sodat ja kadot johtivat talonpoikaisasutuksen vähenemiseen 1600-luvulla. Vehkalahden kirkonkylä irrotettiin pitäjästä ja sai kaupunkioikeudet vuonna 1653 nimellä Veckelax Nystad, Vehkalahden Uusikaupunki. Kaupunki ei kuitenkaan menestynyt hyvin, ja se poltettiin ja tuhottiin Suuressa Pohjan sodassa 1712.

Kun Ruotsi menetti Viipurin Uudenkaupungin rauhassa 1721, tarvittiin itärajalle uusi kauppa- ja linnoituskaupunki. Vehkalahden Uudenkaupungin raunioille perustettiin 1723 Hamina eli Fredrikshamn, joka sai nimensä kuningas Fredrik I:n mukaan ja joka peri Viipurin tapulioikeudet. Kaupunki uudelleenrakennettiin ja linnoitettiin vuosina 1722–1724 tiukan sotilaallisen ympyräasemakaavan mukaan.

Hattujen sodan aikana perääntyvä Ruotsin armeija poltti kaupungin 1741. Vuonna 1743 Hamina siirtyi Turun rauhassa Venäjälle, ja kaupungin nimeksi tuli tällöin saksalaisperäinen Friedrichshafen. Ruotsin puolelle perustettiin uudeksi raja- ja linnoituskaupungiksi Loviisa, joka peri Haminan tapulioikeudet ja jonne muutti osa Haminan ruotsinkielisistä asukkaista. Haminassa toimi vuosina 1743–1812 luterilainen konsistori (Haminan hiippakunta), jonka tehtävänä oli pitää huolta Turun rauhassa Venäjälle luovutetun alueen kirkollisista oloista.

Vuonna 1809 kaupungissa allekirjoitettiin Haminan rauha, jossa Ruotsi luovutti Suomen alueen Venäjälle. Vuonna 1812 Hamina palasi muun Viipurin läänin ohella takaisin Suomen yhteyteen. Kaupunki kärsi tuntuvia vahinkoja vuoden 1821 tulipalossa. Haminan kadettikoulu perustettiin vuonna 1819. Sen toiminta lakkasi vuonna 1903, mutta Reserviupseerikoulu aloitti toimintansa samoissa tiloissa itsenäistymisen jälkeen vuonna 1920. Sen 178. reserviupseerikurssi on nimetty Hamina-kurssiksi. Nimi Hamina esiintyy myös Hamina-luokan ohjusvene Haminassa.

Kotkan kaupungin perustaminen 1870-luvulla heikensi Haminaa taloudellisesti. Kilpaillakseen Kotkan kanssa Hamina rakennutti Tervasaaren ulkosataman sekä sinne yksityisen rautatien (Haminan rata) Kotka–Kouvola-radalta. Hamina kuitenkin menetti alueensa johtavan kaupungin aseman nopeasti kasvaneelle ja teollistuneelle Kotkalle.

Vehkalahti ja Hamina yhdistyivät vuoden 2003 alusta. Koska Haminan kaupunki perustettiin aikanaan Vehkalahden kirkonkylän paikalle, kunnalla ei ollut erillistä kuntakeskusta, vaan Vehkalahden kirkko ja kunnanvirasto sijaitsivat Haminan keskustassa. Tämä oli tärkeimpiä syitä kuntaliitokselle. Kuntaliitoksessa nimeksi otettiin Hamina ja vaakunaksi otettiin Vehkalahden vaakuna. Haminan vanha venevaakuna otettiin uudestaan käyttöön vuoden 2013 alusta alkaen.

Väestönkehitys

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Haminan väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
22 995
1985
  
22 947
1990
  
22 589
1995
  
22 405
2000
  
21 847
2005
  
21 957
2010
  
21 400
Lähde: Tilastokeskus.

Arkkitehtuuri

Haminan ympyräkeskustan keskipisteenä on kahdeksankulmainen Raatihuoneentori, jolta lähtee kahdeksan säteittäistä katua. Näitä leikkaa kaksi samankeskistä sisäkkäistä ympyräkatua, Pikkuympyräkatu ja Isoympyräkatu. Näistä vain Pikkuympyräkatu tekee täyden kierroksen Raatihuoneentorin ympäri, Isoympyräkatu vaillinaisen kierroksen. Isoympyräkadun ulkopuolella on linnoitusketju, jolla keskusta on ympäröity. Suurin osa Haminan vanhimmasta rakennuskannasta sijaitsee linnoitusketjun sisäpuolella.

Rakennuksia

Kirkkoja

  • Johanneksen kirkko eli entinen Haminan kirkko sijaitsee Raatihuoneentorin varrella. Se on C. L. Engelin suunnittelema, vuonna 1843 valmistunut uusklassinen luterilainen kirkko. Kreikkalaista temppeliä muistuttavan kirkon ulkomuoto on poikkeuksellinen, pitkä, matalakattoinen ja torniton. Samalla paikalla olleessa linnoituksen komendantin asunnossa allekirjoitettiin 1809 Haminan rauha. Torilla oli 1732–1742 Ulrika Eleonoran kirkko, joka tuhoutui tulipalossa.
  • Pietari-Paavalin kirkko eli Haminan ortodoksinen kirkko on vuonna 1837 valmistunut bysanttilaistyylinen pyörökirkko Raatihuoneentorin varrella. Arkkitehti on Louis Visconti, jonka tunnetuin työ on Napoleonin hauta Pariisin Invalidikirkossa.
  • Marian kirkko eli entinen Vehkalahden kirkko sijaitsee Isoympyräkadulla. 1400-luvulla rakennettu keskiaikainen kivikirkko on Kymenlaakson vanhin rakennus. Nykyinen ulkoasu ja torni ovat C. L. Engelin 1820-luvulla suunnittelemat ja rakennettu kirkon tuhonneen tulipalon jälkeen.

Kartanoita

  • Reitkallin kartano sijaitsee Summanjoen varressa.
  • Summan kartano sijaitsee Summanjoen rannassa. Kartanon nykyinen päärakennus on vuodelta 1893, mutta siihen sisältyy osia 1700-luvulla rakennetusta päärakennuksesta. Kartanon ympärillä oleva puisto periytyy osittain jo 1600-luvulta.
  • Poitsilan kartano, jonka juuret ulottuvat 1500-luvulle, on historiansa aikana kuulunut Poitzin, Bruunin ja Aladinin suvuille. Vuodesta 1949 lähtien Jamilahden kansanopisto on toiminut kartanon tiloissa. Kartanon empiretyylinen päärakennus on Theodor Deckerin suunnittelema ja valmistunut vuonna 1867.
  • Vilniemen kartano sijaitsee Vilniemen kylässä. Kartanon päärakennus on vuodelta 1836.
  • Brakilan kartano sijaitsee Rakilan kylässä. 1700-luvulla rakennettu päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 2008.

Muita rakennuksia

  • Raatihuone sijaitsee Raatihuoneentorilla ympyräkaupungin keskipisteessä. Vuonna 1798 valmistunut rakennus uudistettiin perusteellisesti Carl Ludvig Engelin suunnitelmien mukaan 1840, jolloin se sai uusklassisen ulkomuotonsa ja torninsa.
  • Kaupunginmuseo sijaitsee Raatihuoneentorilla Katariina II:n palatsiksi kutsutussa puurakennuksessa, jossa Ruotsin kuningas Kustaa III ja Venäjän keisarinna Katariina II Suuri neuvottelivat vuonna 1783.
  • Lipputorni on Kauppatorin reunalla sijaitseva torni (1790). Se on osa torin tieltä hävitettyä Helsingin bastionia.
  • Reserviupseerikoulun eli entisen Kadettikoulun uusklassinen päärakennus on ympyräkeskustassa Kadettikoulunkadulla. Reserviupseerikoulun puistossa on Kaatuneiden upseerien muistomerkki (Kalervo Kallio, 1957).
  • Uudempaa tehdasarkkitehtuuria edustaa entinen Stora Enson Summan paperitehdas vuodelta 1955 (arkkitehti Alvar Aalto).

Linnoitus

1700-luvulla rakennettu Haminan kaupunkilinnoitus on hyvin säilynyt. Ympyräkeskustaa ympäröineistä seitsemästä bastionista kuusi on yhä jäljellä: keskusbastioni sekä Savonlinnan, Haminan, Turun, Lappeenrannan ja Hämeenlinnan bastionit. Kauppatorin paikalla sijainnut Helsingin bastioni on purettu. Keskusbastioni on entisöity ja se on saanut ylleen Euroopan suurimman kesäajan telttakatoksen, jonka alla pidetään Hamina Tattoon pääkonsertit. Myös osa alkuperäisistä valleista ja etuvarustuksista on jäljellä ja entisöity.

Liikenne

Haminan torilta on noin 300 metriä etäisyyttä linja-autoasemalle, josta liikennöidään pikavuoroilla Helsinkiin, Kouvolaan, Lahteen, Hämeenlinnaan, Lappeenrantaan, Savonlinnaan ja Joensuuhun. Osalta vuoroista on tarjolla yhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Helsingin, Haminan ja Joensuun välillä liikennöi päivittäin linja-auton yöpikavuoro. Haminan pikavuoropysäkit ovat valtatie 7:n yhteydessä Summa ja valtatie 26:lla Husulan tienhaara, Myllykylä ja Pyhältö. Rantahaan pikavuoropysäkki sijaitsee Kotkan ja Haminan rajalla valtatie 7:n liittymässä.

Kotkan Tavastilan seisake on Haminan keskustaa lähin henkilöliikenteen rautatieasema noin 15 kilometrin päässä. Kymin seisakkeelle on matkaa noin 20 kilometriä, Kyminlinnan seisakkeelle noin 21 kilometriä ja Kotkan rautatieasemalle noin 26 kilometriä. Näiden asemien kautta liikennöi Kouvolan ja Kotkan sataman välisiä taajamajunia.

Haminan keskustan ja Kyminlinnan seisakkeen sekä Kotkan rautatieaseman välillä liikennöi suoria linja-autoyhteyksiä. Haminan keskustan ja Kymin seisakkeen välillä on vaihdollisia linja-autoyhteyksiä Karhulan kautta. Haminan keskustan ja Tavastilan seisakkeen välillä on vaihdollisia linja-autoyhteyksiä Tavastilan tienhaaran eli seututie 170:n ja Tavastilantien risteyksen kautta. Tavastilan tienhaarasta on Rantahaan pikavuoropysäkille ja risteykseen etäisyyttä noin 500 metriä.

Helsinki-Vantaan lentoasemalle on Haminan keskustasta matkaa 153 kilometriä ja Lappeenrannan lentoasemalle 87 kilometriä.

Talous

Haminan satama yhdistyi vuonna 2011 Kotkan sataman kanssa Hamina-Kotkan satamaksi, joka on Suomen suurin yleissatama. Haminan Satama oli jo ennen yhdistymistä tärkeä vienti- ja tuontisatama.

Haminassa toimii monia valtakunnallisia ja kansainvälisiä yrityksiä. Summan paperitehdas toimi vuosina 1955–2008 alun perin Vehkalahden kunnan alueella Summassa. Yhdysvaltalaisyhtiö Google osti tehtaan tilat Stora Ensolta maaliskuussa 2009 ja perusti sinne palvelinkeskuksensa. Google ilmoitti elokuussa 2012 laajentavansa keskuksen kaksinkertaiseksi. Winwind-yhtiöllä oli Haminassa tuulivoimaloita kokoava tehdas.

Urheilu ja liikunta

Urheiluseuroja

  • Bujinkan Ooari Dojo (Bujinkan)
  • Finnish Attitude Problem (lumilautailu ja New school -laskettelu)
  • Hamina Combat (Krav Maga, nyrkkeily)
  • Hamina Pesis (pesäpallo)
  • Haminan Ampumaseura (kivääri, pistooli, haulikko, riistamaali)
  • Haminan Arsi (lentopallo, beach volley)
  • Haminan Frisbeegolf (Frisbeegolf)
  • Haminan Judoseura (judo, brasilialainen jujutsu)
  • Haminan-Kotkan Varuskunnan Urheilijat (hiihto, pyöräily, kaukalopallo)
  • Haminan Latu (hiihto, retkeily, pyöräily, avantouinti, melonta, sauvakävely, Metsämörri-toiminta)
  • Haminan Naisvoimistelijat (aerobic, cirquit-training, naisten sähly, aquamix, sambic, diskotanssi, rytminen voimistelu, jumpat eri ikäisille)
  • Haminan Palloilijat (pesäpallo, pöytätennis, squash, cheerleading)
  • Haminan Pallo-Kissat (jalkapallo)
  • Haminan Ponteva (yleisurheilu, kuntoliikunta, vesivoimistelu, suunnistus )
  • Haminan Practical Ampujat (kivääri- ja pistooliammunta)
  • Haminan Pursiseura (purjehdus, veneily)
  • Haminan Ratsastajat (koulu- ja esteratsastus)
  • Haminan Seudun Meripelastusyhdistys
  • Haminan Seudun Moottorikelkkailijat (moottorikelkkailu)
  • Haminan Seudun Moottorikerho (matkamoottoripyöräily, motocross, enduro)
  • Haminan Seudun NMKY (koripallo)
  • Haminan Seudun Urheiluautoilijat (ralliautoilu, muu autourheilu)
  • Haminan Shukokai (Shūkōkai-karate)
  • Haminan Sulkapalloilijat (sulkapallo)
  • Haminan Tennisseura (tennis)
  • Haminan Työväenpalloilijat (jalkapallo, lentopallo, salibandy)
  • Haminan Uimaseura (uinti)
  • Haminan Vesivoimistelijat (vesijumppa, naisten kuntojumppa, pyöräily, kehitysvammaisten liikunta)
  • Have Step (tanssi)
  • Kaakon Rasti (suunnistus)
  • Kaakon Salibandy (salibandy)
  • Kiekkoympyrät -80 (jääkiekko, kuntokiekko, ringette, taitoluistelu)
  • Kurkiniemen Ratsastajat (koulu- ja esteratsastus)
  • Kymen Nyrkkeilijät (nyrkkeily)
  • PPP -97 (enduro, maastopyöräily, polkupyöräsuunnistus)
  • SBS Hamina (salibandy)
  • Shakkiympyrät (shakki)
  • Summan Ponnistus (pesäpallo, tanhu, kuntoliikunta, hiihto)
  • Urheilusukellusseura Vehkahait (uinti, sukellus)
  • Uuperi Ski Team (alppilajit)
  • Vehkalahden Pyrkivät (koko perheen liikuntaa, mm. hiihto, maastojuoksu, yleisurheilu, sulkapallo, jumppaa ikäihmisille)
  • Vehkalahden Veikot (hiihto, suunnistus, yleisurheilu, ampumahiihto, kuntoliikunta)
  • Vehkalahden Veneseura (veneily)
  • Voimistelu- ja Urheiluseura Metsäkylän Kurssi (kuntoliikunta, jalkapallo, lentopallo, pesäpallo, salibandy, hiihto, kaukalopallo, luistelu)
  • Voimistelu- ja Urheiluseura Mäntlahden Rannanpojat
  • Voimistelu- ja Urheiluseura Summan Kisatoverit (kaukalopallo, lentopallo, jalkapallo, salibandy, maastojuoksu)
  • Voimistelu- ja Urheiluseura Vilniemen Yritys (kuntoliikunta, lentopallo, koripallo, salibandy, hiihto, maastojuoksu, jumppa)
  • ZSKA Sivatti
  • Haminan Teinisirkus (akrobatia, luova taiteellinen "voimistelu")

Ystävyyskaupunkeja

Hamina kulttuurissa

  • Kirjailija Laila Hietamiehen kirja Kaikilla elämän kaipuu (Otava 1978) kertoo Haminasta.
  • Sanonnan mukaan pää voi olla pyörällä kuin Haminan kaupunki.

Tunnettuja haminalaisia

  • Magnus Enckell, taiteilija
  • Ilkka Heiskanen, näyttelijä
  • Tapani Kansa, laulaja
  • Leo Mechelin, valtiomies
  • Pelle Miljoona, muusikko
  • Riku Rantala, toimittaja
  • Hugo Simberg, taiteilija
  • Akseli Toivonen, arkkitehti
  • Ester Toivonen, missi ja näyttelijä
  • Ferdinand Öhman, arkkitehti

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '.
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Hamina: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
Original Sokos Hotel Seurahuone Kotka

alkaen $204

Original Sokos Hotel Vaakuna Kouvola

alkaen $169

Hotel Leikari

alkaen $80

Cumulus City Kouvola

alkaen $129

Cumulus City Kotka

alkaen $182

Motel Road 66

alkaen $73

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Haminan linnoitus

Haminan linnoitus sijaitsee Suomenlahden rannalla ja se on nykyisin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kymin kirkko

Kymin kirkko on Kotkan Helilän kaupunginosassa sijaitseva kirkko,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Karhulan ilmailukerhon lentomuseo

Karhulan Ilmailukerhon lentomuseo on ilmailumuseo Kymin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Suomen merimuseo

Suomen merimuseo on kansallinen merimuseo, jonka tehtävänä on Su

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kotka (kaupunki)

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kyminlinna

Kyminlinna on Kotkassa Hovinsaaren pohjoisosassa sijaitseva linnoitus.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ruotsinsalmen merilinnoitus

Ruotsinsalmen merilinnoitus oli linnoitusjärjestelmä Kymissä ny

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Langinkoski

Langinkoski on Kotkassa sijaitseva Kymijoen koski, jonka kautta

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Neuschwanstein

Neuschwansteinin linna (saks. Schloss Neuschwanstein, tarkoittaen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lontoon Tower

Lontoon Tower eli Tower of London (Her Majesty's Palace and Fortress,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Vincennesin linna

Vincennesin linna (ransk. Château de Vincennes) on alkujaan

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old Westbury Gardens

Old Westbury Gardens is the former estate of John Shaffer Phipps

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Arundel Castle

Arundel Castle in Arundel, West Sussex, England is a restored medieval

Katso kaikki vastaavat paikat