Güellin puisto

Güellin puisto (katalaaniksi Parc Güell, espanjaksi Parque Güell) on kenties erikoisin Eusebi Güellin Antoni Gaudílle antamista työmääräyksistä. Puisto on yksi 1900-luvun tunnetuimmista maisema-arkkitehtuurin luomuksista, ja vuodesta 1984 lähtien se on kuulunut UNESCO:n maailmanperintöluetteloon.

Puisto sijaitsee Muntanya Peladalla (suom. ’paljaaksi ajeltu vuori’), Gràcian kaupunginosassa Barcelonassa. Kyseessä ei itse asiassa ole varsinainen vuori, vaan korkea kukkula, jonka kasvillisuus on harvaa ja yksinkertaista kuivan maan kasvillisuutta.

Güell halusi asuintalostaan “kaupunkipuutarhan”, ja Güellin puiston rakennustyöt aloitettiin v. 1900. Puiston oli tarkoitus olla 60 yksityisen tontin lähiö, mutta vaikka Güell myikin muutaman tontin, alkuperäinen suunnitelma ei koskaan toteutunut, vaan puistosta tuli v. 1923 kaupungin omaisuutta.

Gaudí tahtoi kunnioittaa luontoa puistoa suunnitellessaan, minkä vuoksi hän halusi luoda luonnollisen, tyypilliseen Välimeren alueen kasvistoon perustuvan ympäristön, joka vaatii vähän ylläpitoa ja kestää hyvin kuivuutta. Hän halusi myös säilyttää alueen yhtä mäkisenä kuin se alun perinkin oli, ja tästä syystä hän suunnitteli alueen kävelytiet niin, että mäkisimmille osuuksille rakennettiin alueen kivillä päällystettyjä siltoja sen sijaan, että maata olisi ruvettu tasaamaan.

Puisto valmistui v. 1914, ja sitä ympäröi kivimuuri, jossa on seitsemän sisäänkäyntiä. Pääsisäänkäynti sijaitsee Olot-kadulla, ja sen molemmilla puolilla puiston sisäpuolella on kaksi tyypillisellä katalonialaisella trencadís-keramiikalla mosaiikkimaisesti koristeltua paviljonkia, jotka rakennettiin vuosina 1901 ja 1902. Gaudí suunnitteli paviljongit niin, ettei kummassakaan ole ainoatakaan suoraa kulmaa, ja niiden alkuperäinen tarkoitus oli toimia talonmiehen asuntona ja isännöintirakennuksena.

Heti sisäänkäynnin edestä nousevat portaat ns. sadan pylvään saliin (Sala de las Cien Columnas), joka on sivuseinätön, 84 pylvään tukema avoin sali. Useat pylväistä ovat tarkoituksellisesti kallellaan, ja niiden tukema salin katto on koristeltu mosaiikein. Tämän puiston osan alkuperäinen tarkoitus oli toimia alueen asukkaiden markkinapaikkana.

Portaikon keskiössä on koko puiston ehkä kuvatuin kohde, niin ikään värikkäin mosaiikein koristeltu liskomainen patsas, joka symboloi lohikäärmettä.

Portaat jatkuvat sadan pylvään salin viertä myöten ja johtavat salin katolle, missä sijaitsee puiston kuuluisa näköalapaikka, josta näkee yli koko Barcelonan kaupungin aina merelle saakka. Gaudín arkkitehti Josep M. Jujolin kanssa yhteistyössä suunnittelemaa, vuonna 1906 valmistunutta näköalapaikkaa kiertävät käärmemäisesti kiemurtelevat värikkäin kaakelein koristellut kaiteet, joihin on rakennettu kiinni penkkejä vierailijoita varten.

Näköalapaikalta lähtee kävelyteitä puiston eri osiin, joista läntisessä osassa huomionarvoisinta on suuri risti, joka seisoo toisella Barcelonan keskustaan avautuvalla näköalapaikalla.

Alueella sijaitsee myös Gaudín itselleen rakennuttama talo, jossa hän puiston rakennustöiden aikaan asuikin, ja jossa nykyisin toimii pienimuotoinen Gaudí-museo, Casa-Museu Gaudí.

Lähteet

Katso myös

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Simon Wüthrich
28 march 2016
You don't necessarily need to get a ticket to the main area. The surrounding park is very nice as well and if you climb to the small hill you get an impressive view of Barcelona.
Jacob Rosenberg
29 november 2014
My preference is to enter at the top of the park then walk down rather than the other way around. Less crowded entrance and a nice way to see some of the park outside the monumental zone.
Martin Mitchell
22 november 2014
Beautiful place to spend a morning or afternoon. Loads to see and plenty of areas to explore. Gaudi's house is pretty interesting. Try and get tickets for the monumental area in advance!
Matteo B
16 may 2016
Nice place with the very Gaudí style. I recommend to book online one day before to get in the monulental part of the park. If not, no problem, the public part is also really worth it... ????
RAKAN
29 march 2023
The one of the most famous sights of Barcelona. ???? ceramics decorated ???? ????Gaudí has created a fabulous forest with this park. Make sure to book a ticket in advance especially on summer ????
Stephanie Orme
10 august 2018
Really neat park designed by Gaudi. Bring water because it's quite the hike to the see the best views of the city.
Cram Hotel

alkaen $242

Uma Suites Luxury Midtown

alkaen $197

Hostal Barcelona Travel

alkaen $123

Sweet Inn Apartment - Aragon

alkaen $148

Casa del Mediterraneo

alkaen $0

Casa Kessler Barcelona Hostel

alkaen $26

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Turó de la Rovira

Turó de la Rovira is a hill overlooking Barcelona with an altitude of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Casa Vicens

Casa Vicens is a family residence in Barcelona (Catalonia), designed

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
CosmoCaixa Barcelona

CosmoCaixa Barcelona (Catalan pronunciation: ]) is a science museum

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Funicular del Tibidabo

The Funicular del Tibidabo (or Tibidabo funicular) is a funicular

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sant Pau -sairaala

Sant Pau -sairaala Barcelonassa on Unescon maailmanperintökohde

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Palau Robert

Palau Robert (Catalan pronunciation: ]) is a building on Barcelona's

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jardins del Palau Robert

Jardins del Palau Robert on turistinähtävyys, yksi Puistot vuonna B

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sagrada Família

Sagrada Família on Antoni Gaudín suunnittelema roomalais-katolinen k

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kolomenskoye

Kolomenskoye (русский. Коло́менское) is a former royal estate situa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Carlton Gardens

Carlton Gardens on 26 hehtaarin laajuinen puisto Melbournessa,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Boboli Gardens

The Boboli Gardens, in Italian Giardino di Boboli, form a famous park

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pfaueninsel

Pfaueninsel (kirjaimellisesti ”riikinkukkosaari”) on pieni saari Hav

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Al-Azhar Park

Al-Azhar Park is a public park located in Cairo, Egypt.

Katso kaikki vastaavat paikat