Greenwichin kuninkaallinen observatorio (engl. Royal Observatory, Greenwich, ennen Royal Greenwich Observatory) on Lontoon Greenwichissä sijaitseva tähtitieteellinen observatorio, jolla on suuri merkitys tähtitieteen ja navigoinnin historiassa. Parhaiten se tunnetaan paikkana, jonka mukaan nollameridiaani on määritelty. Se sijaitsee kukkulalla Greenwich Parkissa Thames-joen alajuoksun etelärannalla.
Observatorion perustamisesta päätti kuningas Kaarle II vuonna 1675, ja sen peruskivi muurattiin samana vuonna 10. elokuuta. Samaan aikaan kuningas perusti myös kuninkaallisen tähtitieteilijän, Astronomer Royalin viran, jonka haltijan oli toimittava observatorion johtajana ja "mitä huolellisimmin ja ahkerimmin oikaistava taivaiden liikkeestä ja kiintotähtien sijainnista laaditut taulukot, jotta voitaisiin määrittää suuresti kaivatut paikkojen pituuspiirit merenkulun taidon täydellistämiseksi." Ensimmäiseksi kuninkaalliseksi tähtitieteilijäksi hän nimitti John Flamsteedin. Rakennus valmistui kesällä 1676. Ensimmäisen johtajansa mukaan rakennuksen vanhimmasta osasta käytetään nimitystä "Flamsteed House".
Observatorion tieteellinen toiminta siirrettiin vaiheittain muualle 1900-luvun alkupuolella, ja alkuperäinen Greenwichin observatorio toimii nykyisin museona, josta on tullut suosittu turistinähtävyys.
Greenwichin observatorion paikkeilla on ollut huomattavia rakennuksia Vilhelm Valloittajan ajasta saakka. Lähellä nykyistä merimuseota sijaitseva Greenwich Palace on Henrik VIII:n synnyinpaikka; Tudor-dynastia asui Greenwichin linnassa, joka oli nykyisen observatorion paikalla.
Kuninkaallisen tähtitornin perustamista ehdotti vuonna 1764 Jonas Moore, joka toimiessaan tykistön kenraalina sai kuningas Kaarle II:n vakuuttumaan siitä, että observatorio oli tarpeellinen ja että John Flamsteed oli nimitettävä sen johtajaksi. Tykistövirasto sai tehtäväkseen observatorion rakentamisen, ja Moore toimitti sinne omalla kustannuksellaan tärkeimmät havaintovälineet ja muut laitteet. Observatorion vanhimman osan, Flamsteed Housen, suunnitteli Christopher Wren, todennäköisesti Robert Hooken avustuksella, ja se oli ensimmäinen Britanniaan tieteellisiin tarkoituksiin suunniteltu rakennus. Rakennuskustannukset olivat 520 puntaa, mikä ylitti budjetin 20 punnalla. Rakennusaineet saatiin suurelta osin Duke Humphreyn tornin perustuksista, mikä johti Flamsteedin harmiksi siihen, että rakennuksen suuntaus poikkesi todellisesta pohjoissuunnasta noin 13 astetta.
Alkuperäisessä observatoriossa oli aluksi Flamsteedin tähtitieteellisten taulukkojen laatimiseksi käyttämiä tieteellisiä kojeita. Myöhemmin se sai muitakin tehtäviä kuten virallisen ajan ilmoittamisen, ja sinne sijoitettiin myös merenkulun almanakkaa (The Nautical Almanac) julkaiseva Her Majesty's Nautical Almanac Office.
Moore lahjoitti kaksi Thomas Tompionin rakentamaa kelloa, jotka sijoitettiin 20 jalan korkuiseen Octagon Room -nimiseen, rakennuksen keskeisimpään huoneeseen. Ne olivat epätavallista mallia: kummassakin oli 3,96 metrin (13 jalan) pituinen heiluri, jonka heilahdusaika oli neljä sekuntia. Ne olivat myös tuon ajan tarkimmat kellot, joiden käynti poikkesi oikeasta ajasta vain seitsemän sekuntia vuorokaudessa.
Brittiläiset tähtitieteilijät ovat vanhastaan käyttäneet Kuninkaallista tähtitornia mittausten lähtökohtana. Rakennuksen läpi kulkee kuitenkin neljä meridiaania, jotka eri aikoina on määritelty nollameridiaaneiksi. Vuonna 1851 käyttöön otettu ja kansainvälisessä konferenssissa vuonna 1884 vahvistettu nollameridiaani kulkee observatoriossa olevan George Biddell Airyn rakentaman meridiaaniympyrän kautta. Nollameridiaani merkittiin jo varhain observatorion pihalle messinkisellä nauhalla, joka myöhemmin on vaihdettu ruostumattomasta teräksestä valmistettuun, ja joulukuun 16. päivästä 1999 lähtien se on merkitty öisin myös voimakkaalla vihreällä laserilla, joka loistaa rakennuksen pohjoispuolella Lontoon öisellä taivaalla.
Nykyisin on kuitenkin otettu käyttöön uusi nollameridiaani, joka sijaitsee 5,31 kulmasekuntia idempänä ja ohittaa Greenwichin observatorion 102,5 metriä sen itäpuolelta. Näin ollen Airyn meridiaaniympyrän koordinaatit nykyisen käytännön mukaisesti ovat 51°28′40,1235″ pohjoista leveyttä, 0°0′5,31″ läntistä pituutta.
Greenwichin keskiaurinkoaika (engl. Greenwich Mean Time, lyh. GMT) määriteltiin vuoteen 1954 saakka Greenwichissä tehtyjen tähtitieteellisten havaintojen avulla. Sen jälkeen GMT laskettiin muissa observatorioissa tehtyjen havaintojen perusteella. GMT:n nykyinen virallinen nimitys on Universal Time (UT), ja se lasketaan galaksin ulkopuolisten radiolähteiden avulla ja muunnetaan sen jälkeen muihin muotoihin, joita ovat esimerkiksi UT0 (UT kaukaisessa observatoriossa), UT1 (UT korjattuna napaliikkeen vuoksi) ja UTC (Coordinated Universal Time, UT SI-järjestelmän mukaisina sekunteina korjattuna karkaussekuntien avulla siten, että se poikkeaa UT1:stä enintään 0,9 sekuntia).
Jotta muiden olisi helpompi tarkastaa kellonsa GMT:n mukaiseksi, kuninkaallinen tähtitieteilijä asetti vuonna 1833 observatorion huipulle aikamerkkipallon. Se pudotetaan edelleen alas joka päivä ympäri vuoden klo 13 Britannian virallista aikaa, joka on talvella sama kuin GMT, mutta tunnin sitä edellä kesäajan ollessa voimassa.
Observatorioon kohdistui pommi-isku 15. helmikuuta 1894. Se oli todennäköisesti ensimmäinen "kansainvälisen terrorismin" ilmentymä Britanniassa. Pommi räjähti vahingossa ollessaan vielä ranskalaisen 26-vuotiaan anarkistin Martial Bourdinin kädessä Greenwich Parkissa lähellä observatoriota. Bourdin kuoli 30 minuuttia myöhemmin. Ei tiedetä, miksi hän valitsi kohteekseen observatorion tai oliko se tarkoitettu räjähtämään muualla. Kirjailija Joseph Conrad kirjoitti tapauksen pohjalta romaanin Anarkistit (engl. The Secret Agent).
Suuren osan 1900-lukua Royal Greenwich Observatory -niminen tutkimuslaitos (RGO) ei nimestään huolimatta toiminut Greenwichissä. Vuonna 1924 laitoksen magnetismia tutkiva ja meteorologinen osasto siirrettiin Abingeriin, koska tuolloin Greenwichin läheisyydessä kulkeva rautatie sähköistettiin ja sen sähkövirta häiritsi magneettisia mittauksia. Itse asiassa jo sitä ennen laitoksen oli ollut huomautettava, etteivät sen läheisyydessä kulkevat raitiovaunut saaneet käyttää kiskoja ja maata käyttämänsä virran paluujohtimena.
Toisen maailmansodan alettua vuonna 1939 monet osastot evakuoitiin, osa muualle Lontooseen, osa Abingeriin, Bradfordiin ja Bathiin, ja toiminnot Greenwichissä vähennettiin pienimpään mahdolliseen.
Sodan jälkeen vuonna 1947 observatorio päätettiin siirtää Herstmonceuxin linnaan ja sitä ympäröivälle 1,3 km²:n alueelle, 70 kilometriä eteläkaakkoon Greenwichistä lähelle Hailshamia East Sussexia. Päätös tehtiin, koska valosaaste haittasi havaintoja Lontoossa. Vaikka kuninkaallinen tähtitieteilijä Harold Spencer Jones muutti linnaan 1948, tieteellinen henkilökunta pysyi Greenwichissä, kunnes observatorion rakennukset valmistuivat vuonna 1957. Pian jälkeen muut aiemmin toisistaan erilleen sijoitetut osastot siirtyivät nekin kaikki Herstmonceuxiin.
Isaac Newtonin teleskooppi rakennettiin Herstmonceuxissa vuonna 1967, mutta vuonna 1979 se siirrettiin Kanariansaarille Roque de los Muchachosin observatorioon. Vuonna 1990 Greenwichin kuninkaallinen observatorio siirrettiin Cambridgeen.
Vuonna 1998 Cambridgessä toiminut lakkautettiin Hiukkasfysiikan ja tähtitieteen tutkimusneuvoston päätöksen mukaisesti. The Nautical Almanac'ia julkaiseva Her Majesty's Nautical Almanac Office siirtyi tällöin Rutherford Appleton Laboratoryn yhteyteen. Muu toiminta siirtyi Edinburghiin UK Astronomy Technology Centreen. Linnan alueella toimivat nykyisin kanadalaisen Queens' Universityn kansainvälinen opintokeskus ja The Observatory Science Centre, jota ylläpitää Science Projects Limited.
Nykyään observatorion rakennuksessa on museo, joka on osa Kansallista merimuseota (engl. National Maritime Museum). Siellä on esillä tähtitieteellisiä ja navigoinnissa käytettäviä kojeita, joista huomattavimpia ovat John Harrisonin rakentama, palkittu merenkulkijoiden kronometri, H4, ja sen kolme edeltäjää, joskin ne kaikki ovat Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusministeriön omaisuutta. Lisäksi siellä on muita historiallisesti merkittäviä kelloja, jotka osoittavat, miten aikaa pystyttiin mittaamaan tähtitieteellisiin ja merenkulun tarkoituksiin yhä tarkemmin, muun muassa venäläisen F. M. Fedchencon 1900-luvun puolivälissä rakentama, tarkin koskaan rakennettu heilurikello. Museossa on myös Howard Grubbin 28-tuumainen peilikaukoputki vuodelta 1893, suurin lajissaan Britanniassa. Shepherdin kello observatorion portin ulkopuolella on varhainen esimerkki synkronoidusta kellosta. Helmikuussa 2005 observatorion yhteyteen alettiin rakentaa uutta planetaariota, joka sai nimen Peter Harrison Planetarium ja avattiin 25. toukokuuta 2007. Samalla sinne rakennettiin uusia näyttely- ja opetustiloja. Sillä on nykyisin IAU:n observatoriotunniste 000.
