Golkonda

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Golkonda (teluguksi గోల్కొండ, Gōlkoṇḍa, urduksi ‏گولکنڈہ‎, Golkunḍah, sanoista golla konda ’paimenen kukkula’) on Intiassa Telanganan osavaltiossa sijaitseva raunioitunut kaupunki. 1500- ja 1600-luvuilla se oli Golkondan sulttaanikunnan pääkaupunki. Golkonda sijaitsee noin 11 kilometriä länteen Hyderabadista ja kuuluu Hyderabadin piirikuntaan. Kaupunki on ehdolla Unescon maailmanperintöluetteloon.

Golkondan sulttaanikunta

Golkonda oli islamilaisesta Delhin sulttaanikunnasta 1300-luvun puolivälissä irtautuneen Bahmanin sulttaanikunnan pääkaupunki noin vuodesta 1365 lähtien aina vuoteen 1512 asti. 1400-luvun lopulla Bahmanin valtakunta alkoi hajota keskenään kilpaileviksi sulttaanikunniksi ja vuonna 1518 supistuneen valtakunnan itäinen osa julistautui itsenäiseksi turkkilaissyntyisen Kuli Kutb Šahin johdolla, pääkaupunkinaan Golkonda.

Bahmanin valtakunnan hajoamisesta syntyneet viisi sulttaanikuntaa kilpailivat keskenään, mutta ne pyrkivät myös levittämään šiialaista islaminuskoa etelän hindulaisille alueille, missä niillä oli vastassaan Vijayanagaran valtakunta. Vuonna 1565 Golkonda, Ahmednagar, Bidar ja Bijapur liittoutuivat Vijayanagaraa vastaan ja kukistivat sen Talikotan taistelussa. Seuraavina vuosikymmeninä Golkonda ja Bijapur ottivat suurimman osan Vijayanagaran alueista hallintaansa. 1500-luvun lopulla Muhammad Kuli Kutb Šah rakennutti valtakunnalleen uuden pääkaupungin Golkondan lähistölle Hyderabadiin.

1500-luvulla Pohjois-Intiaan syntynyt suurmogulien valtakunta ulotti valloituksensa seuraavalla vuosisadalla myös Deccanin ylängölle, ja Ahmednagarin kukistuttua vuonna 1632 myös Golkondan sulttaanit joutuivat tunnustamaan suurmogulien ylivallan, vaikka säilyttivätkin vielä nimellisen itsenäisyyden. Lopullisesti Golkonda kukistui vuonna 1687, kun suurmoguli Aurangzeb valloitti alueen. Sen jälkeen Golkonda raunioitui.

Golkondan linnake

Tärkein yksittäinen Golkondan rakennuttaja oli vuosina 1550–1580 hallinnut Kutb Šah -dynastian neljäs hallitsija Ibrahim Kuli Kutb Šah Wali, joka linnoitti kaupungin.

Golkonda on rakennettu 120 metriä korkealle kukkulalle. Linnoitusta ympäröi kolme muurikehää, joista uloimmaisen ympäri kulkee vallihauta. Uloin, 5–10 metrin paksuinen muuri suojaa Golkondan kaupunkia. Keskimmäinen muuri on tuplamuuri, joka kulkee kukkulan juurella sen ympäri, ja sisimmäinen ympäröi linnoitusta yhdessä luonnollisten kallionjärkäleiden kanssa. Seitsemän kilometrin mittaisilla muureilla on 87 bastionia tykkejä varten, kahdeksan porttia ja neljä laskusiltaa. Sisällä kaupungissa on lukuisia asuntoja, saleja, temppeleitä, moskeijoita, varastoja, talleja, paviljonkeja ja puutarhoja.

Kukkulan huipulla sijaitsee Bala Hissarin paviljonki.

Linnakkeen pääsisäänkäynti on itäpuolella sijaitseva hyvin koristeellinen Bala Hissarin portti. Lähellä linnoituksen kaakkoiskulmaa on Fateh Darwaza, ”Voiton portti”, joka on saanut nimensä siitä, että suurmoguli Aurangzebin voittoisa armeija marssi portin kautta sisään kahdeksan kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen vuonna 1687. Portit on suojattu jättimäisillä rautapiikeillä, jotta niitä ei pystyttäisi valloittamaan sotanorsuilla.

Vuonna 1656 sulttaani Abdullah Kutb Šah rakennutti linnakkeelle laajennusosan, Naya Qilan (’uusi linnake’). Nykyään Hyderabadin golfseura rakentaa paikalle golfkenttää.

Kutb Šah -dynastian hallitsijoiden haudat löytyvät puutarhojen ympäröiminä kilometrin linnakkeen ulkomuurista pohjoiseen.

Timanttikaivokset

Alue tunnetaan erityisesti timanttikaivoksistaan. Sieltä ovat peräisin esimerkiksi Hope-, Koh-i-Noor- ja Regent-timantit.

Kulttuurissa

  • Runoilija John Keats mainitsee Golkondan timantit vuoden 1817 runossaan On Receiving a Curious Shell.
  • Golkondaan viitataan vuonna 1877 ensiesitetyssä venäläisessä La Bayadère -baletissa.
  • Monessa Tollywood-elokuvassa käytetään tapahtumapaikkana Golkondan linnaketta.
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Renee T
7 january 2015
UNESCO World Heritage Site. Massive granite fort built on a 400ft hill w/ 7 km circumference. Highly rec a licensed guide at entrance & do the climb to highest point. Not steep & less than 30 mins.
Aidu F
13 february 2016
Worth a visit&spend at least an hour in this area.Registered guide for Rp1000 for the 'association' with additional tips to the guide required though amount is at your own discretion.
Bruna Cruz
17 january 2016
Great historical place. Climbing the steps we have a great view of the city. There are some special evenings programs with details and history of Golconda Fort. Good in evenings, picnic with family.
Joe Ro
12 february 2014
Wear good hiking shoes or running shoes because you do a lot of climbing and walking. Bring a bunch of water and try to take a break under any shade you can find.
Bijan Young
29 january 2019
Good history and fascinating acoustics. Watch the evening light show (daily) but make sure you are fully guarded against a swarm of mosquitoes
Rishi Dua
17 october 2016
Avoid going if it's too sunny outside. Great place to spend a couple of hours if the weather is good
6.9/10
2 651 ihmiset ovat olleet täällä
Vacation Resort, Mini functios for only Families

alkaen $0

Galaxy Hotel

alkaen $25

AURUM ABODES

alkaen $28

OYO 10209 Hotel AVS Sweet Magic

alkaen $19

FabHotel AVS Gachibowli Extn

alkaen $24

Queens Court Serviced Apartment

alkaen $23

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chowmahalla Palace

Chowmahalla Palace or Chowmahallat (4 Palaces), is a palace of the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Masjid al-Haram

Masjid al-Haram (arab. المسجد الحرام‎) on maailman suurin mosk

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Charminar

Charminar (teluguksi చార్ మినార్, Cār Minār, hindiksi चार मीनार, C

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Purani Haveli

Purani Haveli is a palace located in Hyderabad, India. It was the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Falaknuma Palace

Falaknuma Palace is one of the finest palaces in Hyderabad, India. It

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rashtrapati Nilayam

Rashtrapati Nilayam (తెలుగు. రాష్ట్రపతి

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bidar Fort

Bidar Fort (Kannada ಬೀದರ್ ಕೋಟೆ) is situated in North Karnataka in Bida

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Nagarjunakonda

Nagarjunakonda (meaning Nagarjuna Hill) is a historical Buddhist town,

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kowloon

Kowloon on Hongkongin osa-alue, joka sijaisee Hongkongin saaren

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sigiriya

Sigiriya (Lion's rock) is an ancient rock fortress and palace ruin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Anadoluhisarı

Anadoluhisarı (Anatolian Castle) is a fortress located in Istanbul,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bahlan linnoitus

Bahlan linnoitus (arab. قلعة بهلاء‎‎) on linnoitus Hajarvuori

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pukará de Quitor

Pukará de Quitor (also spelled Pucará de Quitor) (From Quechua P

Katso kaikki vastaavat paikat