Gardaland

Gardaland on italialainen huvipuisto, joka sijaitsee Gardajärven itäisellä rannalla Peschieran ja Lazisen välissä Castelnuovo del Gardan maakunnassa. Gardaland on kävijämääriltä Euroopan kolmanneksi suurin huvipuisto 3,1 miljoonalla vuosittaisella vierailijalla. Huvipuistossa on yhteensä 56 eri huvipuistolaitetta, joista neljä on vuoristoratoja. Gardalandin nykyinen omistaja on Euroopan suurin huvipuistoketju Merlin Entertainments.

Gardalandin perusti italialainen huvipuistoyrittäjä Livio Furini, ja puiston avajaisia vietettiin 29. heinäkuuta 1975. Huvipuisto saavutti ensimmäisen kerran miljoonan vuosittaisen kävijän rajan vuonna 1984. Vuoteen 2003 mennessä Gardalandin huvipuistoalue on kasvanut 55 hehtaarin laajuiselle alueelle, mikä tekee nykyisestä huvipuistosta neljä kertaa suuremman kuin Gardaland oli avajaistensa aikoihin. Vuonna 2007 huvipuisto saavutti kävijäennätyksensä 3,4 miljoonalla vuosittaisella vierailijalla. Gardalandissä on kuusi huvipuistoaluetta, joilla on oma teemansa; Luna Park (tavallinen huvipuisto), Fantasy Kingdom (satumaailma), Medievale (keskiaika), Souk Arabo (Lähi-itä), Rio Bravo (villi länsi) sekä Villaggio Inglese Tudor (1700-luvun Englanti). Gardaland oli avajaistensa aikoihin Italian ensimmäinen ja myös nykyisin kävijämääriltä suurin huvipuisto, mutta maan suurin huvipuisto on kuitenkin Mirabilandia Saviossa.

Laitteita

Nimi Valmistusvuosi Valmistaja Muuta Kuva
Blue Tornado 1998 Vekoma 33 metrin korkuinen ja 770 metrin pituinen teräsvuoristorata, jossa vaunu kiertää useista silmukoista ja syöksyy loppumatkasta vesialtaan ylitse. Radan kapasiteetti on 1500 matkustajaa tunnissa ja huippunopeus 80 km/h.
Magic Mountain 1985 Vekoma 30 metrin korkuinen ja 700 metrin pituinen teräsvuoristorata, jossa vaunu kiertää ylösalaisin kahdesta silmukasta ja kahdesta korkkiruuvikierteestä. Puiston vanhin vuoristorata. Radan kapasiteetti on 1000 matkustajaa tunnissa ja huippunopeus 70 km/h.
Mammut 2008 Vekoma 14 metrin korkuinen ja 1030 metrin pituinen teräsvuoristorata, joka on suunnattu koko perheelle. Puiston uusin vuoristorata ja huvipuistolaite. Radan kapasiteetti on 1000 matkustajaa tunnissa ja huippunopeus 50 km/h.
Sequoia Adventure 2005 S&S Power 30 metrin korkuinen teräsvuoristorata, jossa vaunu kääntyy kuusi kertaa vertikaalisesti 180 asteen kulmassa.

Viitteet

Шаблон:Viitteet

Aiheesta muualla

Шаблон:Commons

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Sultan
10 september 2015
Must go, it's the third amusement park in Europe when it comes to size, don't forget to download their free app it's bit useful, when visited 1st go to info desk and rent a locker 4 your pocket stuff
johnlemon
6 september 2016
Go on a week day if you can. On weekends there is 40-60 min queue for each attraction or buy the express card that saves you time (every attraction only once though).
Krishna Prasad
16 august 2015
Online is 30 euro ticket cheapest! Try the tornado,oblivion, raptor, sequoia, magic mountain/house, space vertigo, 4d adventure and the shows!
Amit Gaharwar
19 may 2018
Awesome entertainment for kids and adults alike. Peppa pig land is hit with little ones. The atlantis boat ride is awesome! Free shuttle bus from/to Peschiera station.
Gabriele Guidoni
4 november 2018
The Resort include the Gardaland Park, the Sea Life Aquarium and two themed Hotels, the New England style “Gardaland Hotel” And the brand new May 2019 “Gardaland Magic Hotel”!
Bert Arnauts
27 august 2013
come here after 6pm with small kids. lot cheaper + no queing in fantasy land. if your 3-year old is 1m03.. don't pay :) they are only measured at the attractions :) . great park, clean, friendly
8.6/10
1 828 892 ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
Via G. Puccini, 2, 37014 Ronchi Veronan maakunta, Italia Hanki reittiohjeet
Fri 5:00 PM–10:00 PM
Sat 10:00 AM–8:00 PM
Sun 10:00 AM–6:30 PM

Gardaland on Foursquare

Gardaland on Facebook

Palazzo Ai Capitani

alkaen $229

Hotel Bella Peschiera

alkaen $84

Green Park Hotel

alkaen $92

Hotel San Marco

alkaen $162

Easy Apartments Peschiera - T6B3

alkaen $0

Camping Bella Italia

alkaen $77

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cavallino Matto

Il Cavallino Matto is the largest amusement park in Tuscany, open from

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Castello Scaligero (Sirmione)

Замок Скалігерів (італ. Castello Scaligero) —

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Terme di Sirmione

Terme di Sirmione on turistinähtävyys, yksi Kylpylävedet vuonna Si

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Grottoes of Catullus

Grottoes of Catullus is the name given to the ruins of a Roman villa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Verona-Villafrancan lentoasema

Valerio Catulloksi nimetty Verona-Villafrancan lentoasema sijaitsee 12

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Museo Nicolis

Il Museo Nicolis è un museo privato italiano che riunisce numerose

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gardajärvi

Gardajärvi (italiaksi Lago di Garda) on Pohjois-Italiassa Alppien

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
San Zeno Maggiore

Aikoinaan mahtavan benediktiiniluostarin kirkko San Zeno Maggiore

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cedar Point

Cedar Point on Sanduskyssä Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Magic Kingdom

Luokka: Talouteen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Epcot

Universal Studios Florida

Universal Studio Florida on yhdysvaltalainen Floridan Orlandossa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cinderella Castle

Cinderella Castle is the fairy tale castle at the center of two Disney

Katso kaikki vastaavat paikat