Frédéric Chopinin kansainvälinen lentoasema

Frédéric Chopinin kansainvälinen lentoasema (puol. Port Lotniczy im. Fryderyka Chopina) (IATA: WAW, ICAO: EPWA) on Puolan suurin kansainvälinen lentoasema. Se sijaitsee Okęciessa, 11 kilometriä Varsovasta etelään. Virallisen nimensä se on saanut vuonna 2001 tunnetun puolalaisen säveltäjän Frederic Chopinin mukaan. Ennen lentoasema tunnettiin Okęcien kansainvälisenä lentoasemana, joka nimi on yhä yleisessä käytössä.

Lentoasema käsittelee 50 % kaikesta Puolaan suuntautuvasta liikenteestä. Varsovasta ja Varsovaan liikennöidään noin 100 päivittäistä vuoroa. Suosituimmat ulkomaankohteet ovat Lontoo, Frankfurt, Pariisi ja Amsterdam, kotimaanliikenteessä Krakova, Wrocław ja Gdańsk.

Historia

Nykyisen lentoaseman maa-alue on ollut ilmailukäytössä jo vuodesta 1910. Lentoasema otettiin matkustajaliikenteen käyttöön vuonna 1934, jolloin ensimmäinen terminaali valmistui.

Toisen maailmansodan aikaan lentoaseman infrastruktuuri tuhottiin lähes täydellisesti. Vuonna 1969 valmistui uusi kansainvälisten lentojen terminaali, mutta kotimaanliikenne sai tyytyä vanhaan, toista maailmansotaa edeltävään terminaaliin. Terminaali 1 peruskorjattiin vuonna 1992 niin, että sieltä pystyttiin operoimaan kotimaista ja kansainvälistä liikennettä. Uusi suurempi Terminaali 2 valmistui vuonna 2008. Tämän jälkeen ykkösterminaali on ollut pääasiassa halpalentoyhtiöiden ja SkyTeam-allianssin yhtiöiden käyttössä.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Lotnisko Chopina w Warszawie
Chopin Airport and Warsaw’s city centre are connected by a fast and convenient rail link. The train ride from the airport to the city centre takes around 25 minutes.
Baz J
7 july 2012
If you are waiting for a flight, go across the road and pop into the lobby of the Courtyard by Marriott Hotel. Its a lot more comfortable, quieter and you can grab some decent food from the lobby bar.
Nikita Sokolsky
25 april 2016
Uber is available here. A ride from the airport is only ~30PLN. Otherwise there's a direct train for 5PLN. Both options are better than using the "official" taxis :)
ℳ????????♍
31 march 2015
Warsaw Chopin Airport wasn't unlike many other European airports I've been to. Although everything seemed minimalistic but well-organized and strictly functional in form
Ekaterina Kalina
21 january 2015
Great airport, tax free desk easy to find, no queues. Free wi fi everywhere and is working good!
Michael Spinelli
27 july 2018
Poland’s LOT airlines books some of the shortest connecting flights in the industry. Luckily, Chopin is small and passport check is usually efficient. Very little margin for error though.
DELUXE WIDOK 24 APARTMENT

alkaen $64

Novotel Warszawa Centrum Hotel

alkaen $205

Hotel Polonia Palace

alkaen $233

Hotel Metropol

alkaen $153

P&O Apartments Metro Centrum

alkaen $90

Residence St. Andrew's Palace

alkaen $139

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Soviet Military Cemetery, Warsaw

The Soviet Military Cemetery in Warsaw, Poland, is the burial place of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Belweder

Belweder (Шаблон:IPA; Polish: Pałac Belwederski, Belweder Palace

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Warsaw Gasworks Museum

Warsaw Gasworks Museum (pol. Muzeum Gazownictwa w Warszawie) is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Museum of Polish Military Technology

Muzeum Polskiej Techniki Wojskowej (in English Museum of Polish

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Łazienki Palace

The Łazienki Palace (Шаблон:IPA-pl; Baths Palace; polski. Pałac

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Myślewicki Palace

The Myślewicki Palace (polski. Pałac Myślewicki) is a ro

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ujazdów Castle

Ujazdów Castle (polski. Zamek Ujazdowski) is a castle in the historic

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Złote Tarasy

The Złote Tarasy (English: Golden Terraces) is a commercial, office,

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Changin kansainvälinen lentoasema

Changin kansainvälinen lentoasema (kiin.: 新加坡樟宜机场, Xīnjiāpō Zhāng

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hamadin kansainvälinen lentoasema

Hamadin kansainvälinen lentoasema (IATA: DOH, ICAO: OTHH) on

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Incheonin kansainvälinen lentoasema

Incheonin kansainvälinen lentoasema (Шаблон:K-ko) Шаблон

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chitosen lentoasema

Chitosen lentoasema (新千歳空港, Shin-Chitose Kūkō) (IATA: CTS, I

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Antalyan lentoasema

Antalyan lentoasema(IATA: AYT, ICAO: LTAI) on kansainvälinen

Katso kaikki vastaavat paikat