Europa-Park

Europa-Park on Saksan suosituin teemapuisto. Yli neljällä miljoonalla kävijällä vuonna 2009 se on maailman suosituin kausittain auki oleva teemapuisto ja vain Pariisin Disneyland (joka on auki ympärivuotisesti) ohittaa sen Euroopassa. Europa-Park sijaitsee Rustin kaupungissa, Lounais-Saksassa, Freiburgin ja Strasbourgin välissä. Se on yleensä auki suunnilleen pääsiäisestä marraskuun alkuun (kesäkausi) ja joulukuun alusta tammikuun toiselle viikolle (talvikausi).

Puisto jakautuu viiteentoista eri alueeseen, jotka ovat enimmäkseen nimetty Euroopan maiden ja alueiden mukaan. Europa-Parkin maskotti on harmaa "Euromaus"-niminen hiiri. Puistossa on myös yli tusinan verran muita hahmoja, jotka "asuvat" siellä. Europa-Parkia johtaa "The Mack family", joka on valmistanut laitteita jo vuodesta 1780, sirkusvaunuja vuodesta 1880 ja vuoristoratoja vuodesta 1921. Puisto avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1975.

Puistossa on 10 vuoristorataa, joista vanhin on "alppirata", jossa vuoristorata kiidättää läpi timanttikaivosten, tulen ja savun täydentämänä. Uusin rata on "Blue Fire", jonka vaunut kulkevat monenlaisista kiepeistä ja silmukoista. Teemapuisto on hyvin arvostettu maailmanlaajuisesti, mutta puisto lupaa silti pitää jonot lyhyinä ajamalla radat tehokkaasti ja lähettämällä vaunut matkaan viipymättä.

Huvipuistolaitteiden lisäksi Europa-Park on myös suuri lomakeskus. Puistossa sijaitsee neljä hotellia, majatalo, tiipii-kylä ja leirintäalue. Suurin hotelleista on nimeltään Colosseo ja se on tehty Rooman Colosseumin tyyliseksi.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
  • Lueteltu seuraaviin luokkiin:
    Julkaise kommentti
    Vihjeitä
    Abu Aya KD
    14 june 2016
    Big space in the amuesemnt park
    Mario Rodriguez
    20 march 2013
    Come by challenge the @cPanel Texas Jenga
    Martin Mosler
    7 january 2013
    Ausgezeichnete Event Location mit erstklassiger Hotelunterbringung auch für mehr als 500 Gäste. Der Dome kann vielseitig umgestaltet werden
    Alla????
    9 may 2014
    Очень здорово провести выходной день здесь, и детям, и взрослым есть, чем заняться!)
    Ghaida
    3 august 2018
    ماشاء الله كبيره مره تضيع فيها
    8.5/10
    2 060 ihmiset ovat olleet täällä
    Kartta
    Europa-Park-Straße 2, 77977 Rust, Saksa Hanki reittiohjeet
    Sun Noon–1:00 PM
    Mon 9:00 AM–1:00 PM
    Tue 8:00 AM–8:00 PM
    Wed 9:00 AM–11:00 PM
    Thu 8:00 AM–9:00 PM
    Fri 9:00 AM–Noon

    Europa-Park Dome on Foursquare

    Europa-Park on Facebook

    Hotel-Restaurant Löwen

    alkaen $162

    Arndt Hotel Garni

    alkaen $114

    Hotel Andante Rust

    alkaen $234

    Holiday Inn Express Ringsheim

    alkaen $0

    Highway Hotel

    alkaen $93

    Euro-Hotel

    alkaen $68

    Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

    Näytä kaikki Näytä kaikki
    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    St. Faith's Church, Sélestat

    The Roman Catholic Church of Saint Faith of Sélestat (French: Église S

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Hochburg

    The Hochburg ('high castle') is a castle near Emmendingen in southwest

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Château du Bernstein

    The Château du Bernstein is a castle in the commune of

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Château de Ramstein (Bas-Rhin)

    The Château de Ramstein is a ruined castle in the commune of

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Château de Kintzheim

    Château de Kintzheim is a castle in Kintzheim, Bas-Rhin, France

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Château d'Andlau

    The Château d'Andlau is a medieval castle in the commune of Andlau,

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Château du Haut-Kœnigsbourg

    The château du Haut-Kœnigsbourg is located at Orschwiller, Alsace, F

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Château de Spesbourg

    The Château de Spesbourg is a castle that dominates the valley above

    Samanlaisia ​​nähtävyydet

    Näytä kaikki Näytä kaikki
    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Cedar Point

    Cedar Point on Sanduskyssä Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Magic Kingdom

    Luokka: Talouteen liittyvät artikkelit

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Epcot

    Universal Studios Florida

    Universal Studio Florida on yhdysvaltalainen Floridan Orlandossa

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Cinderella Castle

    Cinderella Castle is the fairy tale castle at the center of two Disney

    Katso kaikki vastaavat paikat