Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki

Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki (saks. Denkmal für die ermordeten Juden Europas, tunnetaan myös nimellä Holokaustimuistomerkki, Holocaust-Mahnmal) on suuri juutalaisten kansanmurhalle omistettu muistomerkki Berliinin keskustassa. Muistomerkki muodostuu 2 711:stä betonisesta paadesta, jotka on sijoiteltu kahden hehtaarin alueelle. Muistomerkki kattaa kokonaisen korttelin ja sijaitsee vain hieman Brandenburgin portilta etelään. Muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Peter Eisenman, ja se toteutettiin vuosina 2003–2005 pitkän suunnittelun jälkeen.

Muistomerkin kuvaus

Betonipaadet ovat kaikki täsmälleen 2,38 metriä pitkiä ja 0,95 metriä leveitä, mutta niiden korkeus vaihtelee 0,5 metristä aina 4,7 metriin. Ne sijaitsevat epätasaisessa maastossa ja muodostavat ikään kuin valtavan labyrintin vailla keskipistettä. Alueen kaakkoisreunalle on sijoitettu maanalaiseen halliin juutalaisten joukkotuhosta kertova näyttely. Itse muistomerkin alueella saa liikkua vapaasti ympäri vuorokauden. Muistomerkin sijainti on historiallisesti hyvin latautunut. Adolf Hitlerin kuolinpaikka führerbunker sijaitsi vain kivenheiton päässä tältä paikalta, ja kylmän sodan aikana se oli Berliinin muurin halkomaa kuolemanvyöhykettä.

Historia

Juutalaisten joukkotuholle omistetun päämuistomerkin tarpeellisuudesta käytiin Saksassa 1980-luvulta alkaen vilkasta julkista keskustelua. Erityinen kansalaisliike ehdotti muistomerkin sijoittamista sen nykyiselle paikalle pian Berliinin muurin murtumisen jälkeen vuonna 1990 ja vuonna 1992 Saksan hallitus ilmoitti tukevansa ajatusta. Ensimmäinen suunnittelukilpailu pidettiin 1995. Yli 500 ehdotuksen joukosta valittiin voittajaksi idea, jossa jalkapallokentän kokoiseen laattaan olisi kaiverrettu jokaisen holokaustin yli viiden miljoonan uhrin nimi. Liittokansleri Helmut Kohl ilmoitti kuitenkin vastustavansa ehdotusta, mikä pysäytti hankkeen etenemisen parin vuoden ajaksi. Vuonna 1997 pidettiin uusi, rajoitettu kutsukilpailu, jonka suosikiksi kohosi Eisenmanin ja Richard Serran yhteinen ehdotus. Eisenman laati ehdotuksensa pohjalta vuonna 1998 uuden suunnitelman, missä yhteydessä Serra vetäytyi sivuun. Saksan liittopäivät hyväksyivät muistomerkin rakentamisen tämän uudistetun suunnitelman mukaisesti kesäkuussa 1999. Rakennustyöt julistettiin symbolisesti alkaneiksi jo vuoden 2000 alussa, mutta tosiasiassa rakentaminen käynnistyi vasta kolme vuotta myöhemmin. Kaikki paadet saatiin paikoilleen joulukuuhun 2004 mennessä, mutta virallisesti muistomerkki vihittiin 10. toukokuuta 2005 ja avattiin yleisölle kaksi päivää myöhemmin.

Saksassa jotkut arvostelivat hanketta, koska pitivät suurten muistomerkkien pystyttämistä vanhanaikaisena tai koska muistomerkki ei huomioinut muita natsien joukkotuhonnan ja vainon kohteeksi joutuneita ihmisryhmiä kuin juutalaiset. Lisäksi jotkut moittivat muistomerkin ideaa kopioksi Berliinin juutalaismuseon pihalla olevasta Daniel Libeskindin teoksesta. Valmistumisensa jälkeen muistomerkki sai kuitenkin Saksassa laajan hyväksynnän. Muistomerkin rakennusvaiheessa syntyi myös skandaali, kun paljastui, että kivipaasien pintaan töhrimisen estämiseksi levitetyn kemikaalin oli toimittanut sama yhtiö, joka oli sodan aikana valmistanut IG Farbenin alihankkijana juutalaisten joukkomurhaamisessa käytettyä Zyklon B -myrkkykaasua.

Muistomerkin ja sen yhteydessä toimivan näyttelyn ylläpidosta vastaa Saksan liittopäivien päätöksellä perustettu säätiö. Vuonna 2009 säätiön perustamiskirjaan tehtiin lisäys, jonka mukaan se vastaa myös Kansallissosialistien vainoamien homoseksuaalien muistomerkin sekä Kansallissosialistien murhaamien sintien ja romanien muistomerkin ylläpidosta.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
  • Lueteltu seuraaviin luokkiin:
    Julkaise kommentti
    Vihjeitä
    Stephen D
    19 september 2017
    Exhibit in the underground museum is extensive and extremely well designed. Audio tour recommended. Above-ground monument is beautiful but it would be a mistake not to visit the museum itself.
    Martin Mitchell
    13 march 2016
    Just slabs of concrete but the place carries such an emotional and historical weight it's incredibly eerie! Go see at sunset as the shadows stretch and add to the atmosphere.
    Artyom Fedosov
    29 july 2016
    Okay, it's 3000 large concrete blocks, occupying almost 20,000 m² in the city center. Try to imagine that every single block matches to 2000 (!!!) of murdered jewish man. Now look again on memorial.
    Lina Dinar
    12 june 2016
    Nice and compact museum. Impressive, touching, to the point and a good reminder to all, how people can change and loose the humanity if planned and systematically applied, in good times or bad...
    Noah Weiss
    31 may 2014
    My favorite museum in Berlin. If you want to learn about the holocaust in depth, this is much better than the Jewish or German history museums.
    Ruth Madrigal
    8 july 2018
    A sobering place, visit the museum underneath as well. Entrance is free and you can spend from 40 minutes to a couple of hours there, depending on how much you want to browse the material available.
    8.7/10
    viish_mess, Tania ja 239 682 useammat ihmiset ovat olleet täällä
    Park Inn by Radisson Berlin Alexanderplatz

    alkaen $460

    H4 Hotel Berlin Alexanderplatz

    alkaen $308

    Motel One Berlin-Hackescher Markt

    alkaen $84

    Lux 11 Berlin Mitte

    alkaen $660

    St. Christopher's Apartments Berlin

    alkaen $95

    St. Christopher's Hostel Berlin

    alkaen $48

    Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

    Näytä kaikki Näytä kaikki
    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Akademie der Künste

    The Akademie der Künste, Berlin (Academy of the Arts, Berlin) is an

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Memorial to Homosexuals Persecuted Under Nazism

    The Memorial to Homosexuals persecuted under Nazism in Berlin was

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Führerbunker

    Führerbunker oli bunkkeri, jossa Adolf Hitler teki itsemurhan 30.

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Brandenburgin portti

    Brandenburgin portti (Шаблон:K-de) on Berliinin historiallinen kaupu

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Pariser Platz

    Pariser Platz on yksi Saksan pääkaupungin Berliinin aukioista. Se s

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Siegesallee

    The Siegesallee (German for 'Victory Avenue') was a broad boulevard in

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Tiergartenin neuvostomonumentti

    Tiergartenin neuvostomonumentti on yksi Berliinissä sijaitsevista

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Potsdamer Platz

    Potsdamer Platz on aukio, joka sijaitsee noin kilometrin Brandenburgin

    Samanlaisia ​​nähtävyydet

    Näytä kaikki Näytä kaikki
    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Vapaudenpatsas

    Vapaudenpatsas (Шаблон:K-en, ääntäminen IPA: Шаблон:IPA tai Шаблон:IPA

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Monument to the Independence of Brazil

    The Monument to the Independence of Brazil (Portuguese: Monumento à

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Seven Magic Mountains

    Ugo Rondinone (born 1964) is a New York-based, Swiss-born mixed-media

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Statue of Janko Kráľ

    Statue of Janko Kráľ is located in the middle of Sad Janka Kráľa (li

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Tower of the Sun

    The Tower of the Sun (太陽の塔, Taiyō no Tō) is a building created b

    Katso kaikki vastaavat paikat